Ajatus universaalista perustulosta kuulostaa ensi silmäyksellä jaloilta. Raha jokaiselle, riippumatta työstä tai asemasta — turvaverkko, joka takaisi ihmisarvon ja rauhan, vaikka teknologia veisi työt. Mutta mitä jos kyse ei olekaan vapaudesta, vaan sen viimeisestä rippeestä luopumisesta?
Dr. David Bell kuvaa artikkelissaan kokemuksiaan yhteisöistä, joissa “perustulo” oli jo todellisuutta: ihmiset elivät valtion maksamilla tuilla tai kaivostoiminnan rojaltituloilla, tekemättä itse juuri mitään. Tuloksena ei ollut kukoistava yhteiskunta vaan masennus, välinpitämättömyys, väkivalta ja rappio. Työn ja ponnistelun kautta syntyvä arvokkuus katosi, ja sen tilalle tuli riippuvuus. Kun ihminen ei enää tarvitse ponnistella, hän lakkaa myös näkemästä syytä nousta aamulla ylös.
Teknokraattinen utopia
Tämä ei ole vain menneisyyden tai syrjäseutujen tarina. Samat mekanismit hiipivät nyt teollistuneeseen länteen — vain hienostuneemmassa muodossa. Perustulo on palaamassa, tällä kertaa digitaalisena, sidottuna keskuspankkien digivaluuttoihin (CBDC). Tulo, jota voi käyttää vain siihen, mihin järjestelmä sallii. Raha, joka ei ole omaasi, vaan laina, joka pysyy voimassa vain niin kauan kuin tottelet.
Hallitus ei myönnä valtaa, se keskittää sitä. Kun ihmiset eivät enää ansaitse elantoaan vaan saavat sen automaattisesti, he menettävät myös neuvotteluvaltansa. Palkkatyön loppu ei tarkoita vapautta, vaan riippuvuutta. Amazonin robotit, tekoälytoimistot ja Blackstonen omistamat vuokra-asunnot eivät rakenna tasa-arvoa — ne luovat uudentyyppisen feodalismin, jossa valtio ja megayhtiöt hallitsevat kaikkia elämän osa-alueita “turvallisuuden” nimissä.
Hyvää tarkoittava kahle
Perustulosta puhutaan myötätunnon kielellä. Kukapa vastustaisi köyhyyden poistamista? Mutta samaan aikaan ihmiset alkavat hyväksyä, että toisten valinnat voidaan rajoittaa “heidän parhaakseen”. Jos työttömyysrahaa ei saa käyttää limonadiin, miksei myöskään väärään mediaan, matkustamiseen, mielenosoituksiin? Vapauden kaventaminen on aina helpompaa, kun se tehdään moraalisen hyvyyden nimissä.
Kun valtion apu muuttuu ehdolliseksi, kansalainen muuttuu alamaiseksi. Ja kun jokainen tili, ostos ja liike on valvottu, kapina käy mahdottomaksi. UBI:n ja CBDC:n yhteiskunta ei ole tulevaisuuden visio — se on pehmeä totalitarismi, joka pukeutuu huolenpidon kaapuun.
Orjuuden uusi muoto
Bell kirjoittaa Kanadan esimerkistä, jossa hallitus voi jo nyt estää toisinajattelijan varojen käytön. Se on pieni esimerkki siitä, miten nopeasti “turvallisuus” muuttuu valvonnaksi. Perustulon kautta hallitukset saavat täydellisen keinon kurittaa kansalaisia: kytkeä eloonjääminen kuuliaisuuteen. UBI:n varassa elävä väestö ei kapinoi — se kiittää ja hyväksyy kohtalonsa.
Näin syntyy uusi feodalismi. Mutta tällä kertaa ilman auraa, ilman maata, ilman merkitystä. Ihminen ei enää viljele peltoa vaan selaa näyttöä, ei enää rakenna tulevaisuutta vaan odottaa seuraavaa maksuerää. “Turvallisuus” korvaa vapauden, ja orjuus palaa, mutta mukavampana versiona — pehmeillä patjoilla ja virtuaalitodellisuuden syleilyssä.
Keskustelu, jota emme käy
Perustulon suurin vaara ei ole sen väärinkäyttö, vaan sen hyväksyminen. Kun tarpeeksi moni uskoo, että riippuvuus on vapauden muoto, peli on menetetty. Kysymys ei ole poliittinen vaan inhimillinen: mitä tapahtuu, kun poistamme ihmiseltä syyn ponnistella, rakentaa ja valita itse?
UBI:n puolustajat puhuvat tasa-arvosta. Mutta todellinen tasa-arvo syntyy vasta, kun kaikilla on mahdollisuus yrittää — ei silloin, kun kaikille taataan sama passivoiva mukavuus. Jos annamme vallan niille, jotka lupaavat meidät “pelastaa”, he tekevät sen varmasti — omilla ehdoillaan.
📚 Lähteet:
- Dr. David Bell – The Daily Sceptic (30.10.2025)
- Amazon Robotics & AI Strategy Reports (2024–2025)
- IMF – Central Bank Digital Currency Framework (2023)
- Canadian Financial Sanctions Case Studies (2022–2024)