Lännen hegemonia rakoilee samaan aikaan, kun globaali etelä vahvistuu ja moninapaisuus etenee. Kysymys, joka nousee tämän kaiken keskeltä, on epämukava: jos kylmä, sääntöjä väheksyvä vallankäyttö — kutsutaan sitä vaikka “pahuudeksi” — toimii riittävän armottomasti, voiko se nujertaa rationaalisemmat, sääntöpohjaisemmat kilpailijansa?
Tähän ei ole yhtä vastausta. Mutta historia tarjoaa kolme opetusta: (1) normit ilman voimaa eivät suojele ketään, (2) lyhyen aikavälin “voitot” tuppaavat tuottamaan pitkän aikavälin vastareaktioita, ja (3) valta uudelleenjärjestyy, kun kustannukset kasautuvat vääriin paikkoihin. Alla kolme kehystä, joiden kautta kysymystä kannattaa katsoa.
1) Kun laki häviää operaatioille
On hetkiä, jolloin avoin valta tekee hurskastelusta turhaa. Vuoden 1953 Iranin vallankaappaus — Operaatio Ajax — on dokumentoitu esimerkki: CIA ja MI6 auttoivat syrjäyttämään demokraattisesti valitun pääministeri Mohammad Mossadeghin, kun Iran kansallisti öljynsä. Yhdysvallat myönsi roolinsa julkisesti deklasifioitujen asiakirjojen myötä; kyse oli tietoisesta ulkopoliittisesta ratkaisusta, ei lipsahduksesta. (nsarchive2.gwu.edu)
Opetus ei ole, että “pahuus voittaa”, vaan että kyky yhdistää salainen vaikuttaminen ja poliittinen talous voittaa lyhyellä aikavälillä normit, jos normit jätetään yksin. Pitkällä aikavälillä hinta oli kallis: iranilainen nationalismi kovettui, epäluulo länteen sementoitui, ja seuraukset kantavat tähän päivään.
2) “Hinta on sen arvoinen” – sanktioiden moraali ja teho
Sanktioita pidetään “rauhallisen pakon” välineenä. Mutta niiden moraalinen kirjanpito on usein kammottavan sumea. Madeleine Albrightin kuuluisa, 60 Minutes -ohjelmassa lausuttu toteamus Irak-sanktioiden lapsikuolemista — “the price is worth it” — jää historiankirjoihin kylmän realismin sloganiksi (myöhemmin hän pahoitteli sanavalintaansa, mutta lause on autenttinen). (FAIR)
Empiirinen näyttö sanktioiden tehosta on ristiriitaista. Arviot vaihtelevat muutaman prosentin onnistumisesta kohdemaan politiikan muuttamisessa aina noin kolmannekseen, ja vaikutukset valuvat usein heikoimmille. Taloustutkimus korostaa, että kohteen kytkeytyminen rahoitusjärjestelmään määrittää tehon enemmän kuin retoriikka; samalla humanitaarinen hinta kasautuu siviileille. (OFCE)
Kielteinen opetus: jos “pahuus” on kykyä siirtää kustannukset muille — lapsille, köyhille, periferiaan — se voittaa liian usein, koska maksumiehiä ei kuulla.
3) Moninapaisuuden kylmä aritmetiikka
Samaan aikaan valtajärjestys liikahtaa. Ostovoimakorjatulla BKT:lla mitattuna kehittyvät taloudet ovat jo maailman suurin lohko, ja BRICS-ryhmän osuus maailmantaloudesta on kivunnut neljänkympin hujakoille; kasvu-odotukset peittoavat G7:n. Se ei yksinään ratkaise mitään, mutta se muuttaa kompassin: mitä useampi keskus, sitä vaikeampi yhden tahon on pakottaa sääntöjään muille. (IMF)
Tämä ei tarkoita, että “hyvyys voittaisi”. Se tarkoittaa, että sääntöjen rikkojalla on yhä useammin vastassa vaihtoehtoisia kumppaneita, rahoituskanavia ja markkinoita. Pelkkä painostus ei enää riitä.
Pahuus strategiana: miksi se toimii — ja miksi se kaatuu
Miksi se toimii?
Koska “pahuus” (epäinhimillinen instrumentaalisuus) minimoi sisäiset jarrut. Se hylkää vastuunjaon, avoimuuden ja ennustettavuuden — juuri ne asiat, jotka tekevät demokraattisesta päätöksenteosta hidasta. Se myös ulkoistaa hinnan: oikeusjuttu on jonkun toisen ongelma, humanitaarinen kriisi “sivuvaikutus”, historian tuomio tulevaisuuden murhe.
Miksi se kaatuu?
Koska pitkä peli on legitimaation peli. Operaatio Ajax voitti päivän — ja hävisi vuosikymmeniä. Sanktiot kuristavat — ja synnyttävät kiertoteitä, rinnakkaisia maksujärjestelmiä ja uusia liittoumia. Talous blokkeina rankaisee — ja ruokkii vastablokkeja. Lopulta “pahuus” syö oman uskottavuutensa ja menettää sen, mikä on vallankäytön kovin valuutta: suostumus.
Entä nyt?
Jos länsi menettää hegemoniaa, se ei johdu vain “pahuuden” toimivuudesta, vaan omasta laskuvirheestä. Kuviteltiin, että säännöt riittävät ilman, että niiden noudattamisesta tehdään rationaalista ja palkitsevaa myös muille. Kun hinnat kasautuvat perifeerisiin yhteiskuntiin ja kun moraalista tulee valikoiva naamio, normit menettävät vetovoimansa.
Mitä tästä seuraa?
- Realismi ilman kyynisyyttä: tunnustus sille, että valtaa käytetään, mutta päätös sitoa valta avoimiin instituutioihin, joiden toimeenpano on uskottavaa.
- Sanktioiden resetointi: humanitaariset vaikutukset eivät ole PR-riski vaan strateginen epäonnistuminen. Välineeksi rajatusti, ei defaultiksi. (OFCE)
- Moninapaisuuden hyväksyminen: yhteistyö ei ole heikkoutta vaan tapa sisällyttää kustannukset yhteisiin sääntöihin niin, ettei vaihtoehtoiset arkkitehtuurit muutu houkuttelevammiksi. (IMF)
- Muistin puolustus: arkistot, kirjastot ja avoin tiedonkierto ovat se kohta, jossa “pahuus” yrittää ensin kääntää historian omaksi narratiivikseen. Niiden vahvistaminen on kaikkea muuta kuin sivuseikka (kyllä, IA-case oli tästä varoitus).
Voiko pahuus voittaa?
Kyllä, hetkeksi. Kun vastapuoli nukkuu omiin kauniisiin kertomuksiinsa, armoton instrumentaalisuus etenee kuin veitsi pehmeän läpi. Mutta pitkä peli suosii järjestelmiä, jotka pystyvät sekä luomaan vaurautta että jakamaan sen normien avulla niin, että enemmistö kokee säännöt omikseen.
Tämä on se hetki, jolloin valitaan: pelataanko lyhyttä peliä ja maksimoidaan iskujen määrä, vai rakennetaanko pitkä peli, jossa normit ovat muutakin kuin julisteita kokoushuoneen seinällä. Jos valitsemme jälkimmäisen, emme ehkä voita jokaista kohtaamista — mutta estämme “pahuutta” voittamasta sotaa.
📚 Lähteet
- National Security Archive: CIA:n rooli Iranin 1953 vallankaappauksessa (deklasifioidut asiakirjat). (nsarchive2.gwu.edu)
- Wikipedia-kooste ja viitteet 1953 Iranin vallankaappauksesta (CIA/MI6, lähteineen). (Wikipedia)
- AP: CIA tunnusti julkisesti 1953 kaappauksen olleen epädemokraattinen. (AP News)
- FAIR & 60 Minutes -konteksti: Albrightin “the price is worth it” -lausuma ja myöhempi kritiikki. (FAIR)
- IMF Datamapper: kehittyvien talouksien osuus (PPP) vs. kehittyneet. (IMF)
- BRICS-sivusto (IMF-pohjaiset luvut): osuus maailmantaloudesta ja kasvu. (brics.br)
- OFCE/Sciences Po: sanktioiden onnistumisasteen arviot ja metodirajoitteet. (OFCE)
- Kiel Institute: rahoitussidonnaisuuden merkitys sanktioiden tehossa. (kielinstitut.de)