- Kaksi ilmastotieteilijää jättää 45-sivuisen EPA:n kommentin, jossa vastustetaan uusia hiilidioksidin talteenottoa koskevia sääntöjä ja vedotaan ilmastopolitiikan taustalla olevaan “väärään tieteeseen”.
- Historiallinen kritiikki vuoden 1988 senaatin kuulemistilaisuudesta paljastaa ilmastohälyttelyn alkulähteet, jotka johtuvat “vääristyneistä lämpötiloista” ja eriävän mielipiteen tukahduttamisesta.
- Lindzen ja Happer väittävät, että hiilidioksidin nousu lisää ruoantuotantoa eikä aiheuta katastrofaalista lämpenemisuhkaa perustavanlaatuisen fysiikan avulla.
- Kriitikot väittävät, että EPA:n Endangerment Finding perustuu virheellisiin malleihin, konsensukseen perustuviin prosesseihin ja ristiriitaisten tietojen huomiotta jättämiseen.
- Kannattajat vaativat kalliiden ilmastotukien kumoamista ja väittävät, että triljoonia tuhlataan ilman ympäristöhyötyjä.
Kesäkuun 11. päivänä MIT:n ilmastotutkija Richard Lindzen ja Princetonin fyysikko William Happer toimittivat EPA:lle 45-sivuisen kritiikin, jossa he vastustivat ehdotettuja hiilidioksidin talteenottoa koskevia säännöksiä voimalaitoksille. Heidän suorasukaiset väitteensä, joiden mukaan ilmastopolitiikka perustuu kyseenalaiseen tieteeseen, hukkaan heitettyihin tukiin ja puolueelliseen prosessiin, ovat kriittinen hetki vuosikymmeniä kestäneessä keskustelussa. Heidän haasteensa kaikui historiallisessa kontekstissa: . Bidenin hallinnon kiihdyttäessä ilmastosäädöksiä Happer ja Lindzen väittävät, että triljoonien tukien ja päästötavoitteiden tieteellinen perusta puuttuu, ja kehottavat palaamaan empiiriseen tarkkuuteen.
EPA:n hiilidioksidin talteenottoa koskevat säännöt saavat osansa, koska ne ovat “tieteellisesti perusteltuja”.
EPA:n toukokuussa 2023 tekemän ehdotuksen mukaan hiili- ja kaasuvoimaloiden on otettava talteen 90 prosenttia hiilidioksidipäästöistä vuoteen 2038 mennessä tai niiden toiminta on lopetettava. Happer ja Lindzen kutsuvat tätä kalliseksi harha-askeleeksi ja väittävät, että kasvihuonekaasujen vähentämisellä on vähäinen ilmastovaikutus ja se vaarantaa maailmanlaajuisen elintarviketurvan. Heidän toukokuussa 2025 julkaistussa asiakirjassaan “Physics Demonstrates That Increasing Greenhouse Gases Cannot Cause Dangerous Warming” (Fysiikka osoittaa, että kasvihuonekaasujen lisääminen ei voi aiheuttaa vaarallista lämpenemistä) väitetään, että hiilidioksidin lämpenemisvaikutusta on liioiteltu virheellisten mallien ja agendaan perustuvan konsensuksen vuoksi. He korostavat intuitiivista totuutta: korkeammat ilmakehän CO? tasot voisivat lisätä maailmanlaajuisia satoja 40 prosentilla, mikä hyödyttäisi miljoonia ihmisiä ja aiheuttaisi samalla “vähäpätöisen” lämpenemisen.
“Fossiilisten polttoaineiden poistaminen olisi katastrofaalista maailman köyhimmille”, Lindzen varoitti. “Hiiliverotuksen sijaan poliittisten päättäjien pitäisi luottaa markkinoihin ja perusfysiikkaan.”
Vuoden 1988 kuulemistilaisuus, joka synnytti ilmastokohun.
EPA:n nykyiset säädökset juontavat juurensa kongressin vuoden 1988 kuulemistilaisuuteen, joka oli ratkaiseva hetki ja jota nyt tutkitaan manipuloinnin vuoksi. Senaattori Timothy Wirthin (D-CO) ja senaattori Al Goren (D-TN) johdolla järjestetyt kuulemistilaisuudet ajoittuivat Washingtonin kuumimpaan mitattuun päivään – Wirthin vuonna 2015 julkaistujen muistelmien mukaan tarkoituksellinen aikatauluvalinta. “Avasimme ikkunat yön yli, jotta huoneen ilmastointi menisi pilalle”, Wirth paljasti ja varmisti, että osallistujat hikoilivat ja olivat vastaanottavaisia ilmastohäiriköinnille.
Kriitikot väittävät, että tämä merkitsi laajempaa muutosta: tieteellisen keskustelun korvaamista “konsensusideologialla”. Kuulemisista suljettiin pois eriävät mielipiteet, kuten entinen NOAA:n tutkija tohtori Patrick Michaels, joka kiellettiin todistamasta muutamaa päivää ennen todistajanlausuntoa, vaikka hän oli tehnyt vuosia yhteistyötä senaatin kanssa. Tohtori Myron Ebell Competitive Enterprise Institute -instituutista kutsui menettelyä “naamioiduksi lehdistötilaisuudeksi”, ja se aloitti “sensuroidun tieteen” mallin, joka jatkuu edelleen.
IPCC:n yksimielisyyteen perustuvassa prosessissa on “käärme puree Ghaddafia” -virheitä.
Skeptikkojen kritiikin ytimessä on YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC), joka perustettiin vuosi senaatin kuulemisen jälkeen. Happer ja Lindzen väittävät, että sen menetelmät ovat ristiriidassa tieteellisen tarkkuuden kanssa. Lindzen, joka on aiemmin osallistunut IPCC:n toimintaan, totesi vuonna 2020, että pääkirjoittajat jättävät usein huomiotta arvioijien kritiikin, “kuin käärmeet, jotka nielevät Ghaddafi-ajan johtajan ja oksentavat vain käärmeenpuremia”.
Vuonna 2012 paljastui, että presidentti Obaman talousarviossa IPCC:lle oli varattu 13 miljoonaa dollaria, ja lisäksi on saatu todisteita siitä, että ehdokkaiden valinnassa asetetaan etusijalle ideologinen mukautuminen, mikä on syventänyt epäluottamusta. Happer väittää, että IPCC:n “vertaisarviointi” on “hyväksyttyjen päätelmien tarkistuslista”, kun taas todellinen tiede elää keskustelusta.
Politiikka vs. fysiikka: Hiilidioksidin roolia koskeva kiista
Tutkijoiden keskeinen väite, jonka mukaan hiilidioksidipäästöjen lisääntyminen on nettohyöty, on kiistelty kiivaasti. Heidän kesäkuussa 2025 julkaistussa asiakirjassaan väitetään, että maapallon ilmastoherkkyyttä kasvihuonekaasuille on liioiteltu suuresti. He väittävät, että hiilidioksidin vaikutus vähenee logaritmisesti (ei lineaarisesti), mikä tarkoittaa, että jokainen kaksinkertaistuminen johtaa lämpenemisen vähenevään tuottoon. Lindzen väittää lisäksi, että sään ääri-ilmiöt ovat noudattaneet historiallisia malleja, mikä kumoaa yhteydet antropogeenisiin hiilidioksidipitoisuuksiin.
Silti vastustajat, kuten NASA:n tohtori James Hansen, jonka vuonna 1988 antama lausunto on edelleen nykyaikaisen pelon perustana, väittävät, että takaisinkytkennät (kuten jään sulaminen, joka alentaa heijastuskykyä) voivat aiheuttaa hallitsemattoman lämpenemisen. Keskustelu on riippuvainen satelliittitietojen, jäänäytteiden ja ilmastomallien tulkinnasta, joista useat ovat taannehtivasti mukauttaneet arvioita lämpenemissuuntausten mukaisiksi.
Tieteen ja hallinnon risteyskohta
Kun Trumpin hallinto arvioi ilmastoon liittyvien sääntöjen ja tukien kumoamista, Lindzenin ja Happerin haaste korostaa sukupolvien välistä laskua. Sääntelyviranomaiset joutuvat miettimään, pitäisikö vuosikymmenien ilmastotiede hyväksyä vakiintuneena vai avata se uudelleentarkasteltavaksi. Heidän mukaansa panokset ovat eksistentiaalisia: hiilidioksidipäästöihin kohdistuva politiikka voi jarruttaa köyhien maiden kasvua, kun taas tuet vievät varoja ihmisten konkreettisista tarpeista.
Todellinen taistelukenttä voi kuitenkin olla määritelmä: Voiko “vankka tiede” yhdessä poliittisten mandaattien kanssa? Skeptikoille vuoden 1988 kuuleminen on varoittava esimerkki – muistutus siitä, että ilmastopolitiikan perusta ei ehkä perustu vertaisarviointiin vaan käsityksiin. Kuten Lindzen totesi: “Jos maailma haluaa todellisia ratkaisuja, se tarvitsee totuutta, ei otsikoita.”
Comments are closed.