Terry Gilliam ei ole mies, joka kiertelee. Kun häneltä kysytään, mistä Fear & Loathing in Las Vegas -elokuvan kuuluisassa adrenokromi-kohtauksessa oikeasti oli kyse, vastaus on yhtä selkeä kuin Thompsonin proosa oli kaoottista:

“Se oli vitsi. Kaikki oli vitsiä.”

Silti tuo yksi psykedeliaan uponnut kohtaus elää tänä päivänä täysin toisenlaista elämää: QAnon-piirien synkissä salaliittoteorioissa, joissa adrenokromi on muuttunut kuvitteellisesta kirjallisesta huumekeksinnöstä jonkinlaiseksi okkulttiseksi megasymboliksi.

Tämä on tarina siitä, kuinka satiiri muuttuu myytiksi, ja kuinka 2020-luvun internetissä yksikään vitsi ei enää pysy vitsinä.

🧩 1) Hunter S. Thompsonin alkuperäinen adrenokromi – pelkkä groteski pilke

Hunter S. Thompson ei ollut kiinnostunut tieteestä eikä realistisista huumeselityksistä. Häntä kiinnosti:

• liioittelu,
• absurdius,
• ja ennen kaikkea tarinan energia.

Fear & Loathing -romaanissa “adrenokromi” oli juuri tällainen elementti. Kirjan mukaan se oli:

“pieni pisara puhdasta hulluutta, puristettuna lisämunuaisesta.”

Sanalla ei ollut mitään yhteyttä todelliseen kemiaan. Se kuulosti vain tarpeeksi villiltä.

🔬 Entä todellinen adrenokromi?

Adrenochrome on oikeasti olemassa — adrenaliinin hapettumistuote — mutta:

• se ei tuota huume-euforiaa,
• se ei aiheuta trippausta,
• eikä siitä ole mitään “nuorentavaa” hyötyä.

Tieteelliset lähteet ovat tästä yksimielisiä.
(Esim. Journal of Medical Chemistry & NIH: adrenochrome metabolism).

Thompson tiesi tämän. Gilliam tiesi tämän.
Kaikki oli groteskia satiiria.

🎬 2) Miten Terry Gilliam teki vitsistä kohtauksen

Bounding Into Comicsin haastattelussa Gilliam kuvaa adrenokromi-kohtausta täydellisen Thompsonilaisena absurdiutena, psykedelisellä kuvauksella liioiteltuna.

👉 Lähde: BIC-artikkeli
https://boundingintocomics.com/news/terry-gilliam-fear-and-loathing-adrenochrome-qanon

Elokuvassa kohtaus on:

• visuaalista sekamelskaa
• 70-luvun huumekulttuurin irvikuva
• kuvaus päähenkilöiden psyykkisestä romahduksesta
• täysin vailla realismia

Se oli tarkoitettu naurettavaksi, ei tulkittavaksi dokumentaarisesti.

Mutta internethän ei tuntenut Thompsonin ironiaa…

🧵 3) Salaliittoliikkeiden haltuunotto – miten vitsi muuttui “todistusaineistoksi”

Kun QAnon nousi 2010-luvun lopulla, se tarvitsi symboleita:
tarinoita, jotka kuulostivat mystisiltä ja synkiltä, mutta joiden lähde oli tarpeeksi hämärä, jotta siihen voitiin liimata mikä tahansa merkitys.

Adrenokromi täytti kaikki kriteerit:

• nimi kuulostaa tieteelliseltä
• Thompsonin kuvaukset ovat sairaan groteskeja
• Gilliamin kohtaus on visuaalisesti rituaalimainen
• ei ole selkeää “virallista selitystä”, jonka ihmiset tuntisivat

Niinpä yksi fiktiivinen huumekeksintö muuttui koko QAnon-myyttologian keskeiseksi palikaksi.

Se on täydellinen esimerkki siitä, kuinka pop-kulttuuri muuttu “todisteeksi”, kun tarpeeksi moni uskoo siihen.

🧠 4) Gilliamin suora kommentti – “Internet on menettänyt huumorintajunsa”

Haastattelussa Gilliam kertoo olevansa turhautunut siihen, miten vakavasti fiktiota tulkitaan:

“Emme tehneet mitään realismia. Kaikki oli Hunterin psykedeliaa.”
— Terry Gilliam

Hän nostaa esiin myös kiinnostavan vertauksen:
tieteessä tunnettu Sonic Hedgehog -proteiini.

Kyllä — maailmassa on oikeasti geeni nimeltä Sonic hedgehog.
Tutkijoiden sisäpiirivitsi.

Gilliam osoittaa, että joskus nimet ovat vain… nimiä.

Mutta internet-elokuvalore ei enää toimi niin.
Kaikki on symbolista.
Kaikki on merkityksellistä.
Kaikki on potentiaalinen todiste “jostain”.

📡 5) Miksi tämä ilmiö on tärkeä?

Tämä ei ole tarina vain Fear & Loathingista.

Tämä on tarina siitä, miten fiktiosta tulee moderni uskonto, kun:

• ihmiset menettävät luottamuksen instituutioihin
• internet palkitsee äärimmäisiä tulkintoja
• kulttuurinen lukutaito heikkenee
• symbolit saavat enemmän voimaa kuin faktat

Tässä maailmassa jopa Hunter S. Thompsonin krapulavitsi voi muuttua poliittiseksi aseeksi.

Se kertoo enemmän ajastamme kuin itse elokuvasta.

🔍 6) Lopputiivistys

Adrenokromi ei ole koskaan ollut todellinen “rituaaliaine”.
Se oli kirjallinen pila, jonka Gilliam visualisoi psykedeelisenä huumekohtauksena.

Mutta internet teki siitä myytin.

Ja kuten monet myytit:

• se syntyi huumorista
• kasvoi väärinymmärryksestä
• ja muuttui lopulta “totuudeksi” niille, jotka sitä tarvitsevat

Tämä on varoittava esimerkki siitä, miten tarinat elävät, kun maailma etsii selityksiä omille varjoilleen.

📚 Lähteet (klikattavat)

• Bounding Into Comics — Gilliam-setti
  https://boundingintocomics.com/news/terry-gilliam-fear-and-loathing-adrenochrome-qanon
• NIST – Adrenochrome Chemical Data
  https://webbook.nist.gov/cgi/cbook.cgi?ID=C54-06-8
• NIH – Catecholamine metabolism
  https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/
• Fear and Loathing in Las Vegas (kirja & elokuva)
  https://en.wikipedia.org/wiki/Fear_and_Loathing_in_Las_Vegas
• Sonic Hedgehog -proteiini (GeneCards)
  https://www.genecards.org/cgi-bin/carddisp.pl?gene=SHH