Satojen tutkimusten perusteella tohtori Andreas Posa on laatinut erittäin kattavan ”minikatsauksen”, jossa hän käsittelee piikkiproteiinin (sekä infektion että rokotuksen kautta) haitallisia vaikutuksia keskushermostoon. Nämä vaikutukset voisivat selittää useita neurologisia oireita, joista erityisesti rokotetut ihmiset kärsivät edelleen. Ongelmana on, että toisin kuin mainostetaan, injektoitua modRNA:ta ei hajoteta kehossa hyvin lyhyessä ajassa. Siksi on epäselvää, milloin haitallisen proteiinin tuotanto tarkalleen ottaen loppuu.
Teoksessaan ” Piikkiproteiiniin liittyvät proteinopatiat: Keskittyminen piikkipatian neurologiseen puoleen ” Posa huomauttaa nimenomaisesti, että SARS-CoV-2:n piikkiproteiini on haitallista paitsi infektioiden aikana myös rokotuksen jälkeen. Niinpä hän huomauttaa, että geenipohjaisten SARS-CoV-2-vastaisten tuotteiden (kuten mRNA-“rokotteiden”) antamisen jälkeistä neurotoksisuutta tulisi tarkastella erityisen tarkasti, koska näitä tuotteita on injektoitu miljoonille ihmisille maailmanlaajuisesti.
Erityisesti siinä käsitellään seuraavia myrkyllisiä vaikutuksia:
- Veri-aivoesteen ylittäminen, esteen toiminnan häiritseminen ja siten muiden aineiden pääsyn helpottaminen aivoihin
- Trombogeeniset vaikutukset edistämällä veren hyytymistä
- Aivojen verisuoni- ja kudosvauriot, jotka johtavat verenkiertohäiriöihin ja hermosolujen rappeutumiseen
- Neuroinflammaatio eli tulehdusreaktiot
- Neurodegeneraatio edistämällä proteiinien väärinlaskostumista
MWGFD-yhdistys on julkaissut lehdistötiedotteen, jossa selitetään ja tunnustetaan työ. Voit lukea niistä alta.
MWGFD kiittää kokonaisvaltaista työtä
MWGFD:n lehdistötiedote (kohokohdat ja alaotsikot toimittajilta)
Hallen yliopistollisen sairaalan neurologi, tohtori Andreas Posa, julkaisi hiljattain katsausartikkelin ”Annals of Anatomy” -lehdessä koronaviruksen piikkiproteiinin haitallisista vaikutuksista keskushermostoon. Artikkeli – englanniksi; otsikolla ”Spike protein-related proteinopathies: A focus on the neurological side of spikeopathies” – on julistettu ”minikatsaukseksi”, mutta se on 21 sivua pitkä ja siinä viitataan yli 500 muuhun tutkimukseen. Kyseessä on siis todella kattava ja syvällinen teos, josta jopa hyvin perillä olevat lukijat voivat varmasti oppia jotakin. Teos on vapaasti saatavilla osoitteessa
: https://doi.org/10.1016/j.aanat.2025.152662 .
Posa aloittaa kuvailemalla piikkiproteiinia ja sen erityisominaisuuksia. Hän osoittaa, että SARS-CoV-2:n piikkiproteiini eroaa monessa suhteessa muiden koronavirusten piikkiproteiineista ja että sen uusilla ominaisuuksilla on varmasti potentiaalia lisääntyneeseen patogeenisuuteen. Esimerkiksi niin kutsuttu furiinin tunnistussekvenssi voi mahdollistaa viruksen infektoimaan lisää solu- ja kudostyyppejä. Prionin kaltaiset sekvenssit voivat mahdollisesti laukaista tai kiihdyttää degeneratiivisia aivosairauksia, kuten Alzheimerin tautia. Piikkiproteiinilla on myös sekvenssimotiiveja, jotka edistävät sen imeytymistä solun tumaan, mikä voi johtaa lukuisiin muihin komplikaatioihin, mukaan lukien mutaatioiden induktio.
Selitys rokotteiden jatkuville sivuvaikutuksille?
Alla Dr. Posa tutkii mahdollisia mekanismeja, joilla piikkiproteiini voi vaurioittaa keskushermostoa. Verihyytymiä, verisuonten ja aivokudoksen tulehduksia sekä neurodegeneratiivisia sairauksia on havaittu, ja ne kaikki voidaan uskottavasti yhdistää piikkiproteiiniin. Kirjoittaja huomauttaa selvästi, että näitä mahdollisia neurologisia seurauksia on odotettavissa sekä COVID-infektion jälkeen että COVID-“rokotusten” seurauksena.
Artikkelissa käsitellään myös erityyppisiä COVID-“rokotteita”. Erityisesti geneettisiä ”rokotteita” ja niiden ongelmia käsitellään yksityiskohtaisesti. Näiden uusien “rokotteiden” perustavanlaatuinen ongelma on se, että ne saavat terveet kehon solut tuottamaan vieraita antigeenejä, mikä altistaa ne immuunijärjestelmän hyökkäyksille ja tuhoille. Lisäksi on osoitettu, että ne jakautuvat paljon laajemmalle kehoon ja säilyvät myös huomattavasti pidempään kuin alun perin oletettiin tai ainakin yleisölle kerrottiin.
Tämä tarkoittaa tietenkin myös vakavien ja pitkäaikaisten sivuvaikutusten mahdollisuutta; keskushermostoon, mutta myös muihin elimiin, kuten sydämeen tai istukkaan ja munasarjoihin. Tässä yhteydessä kirjoittaja kritisoi virkistävän selkeästi näiden “rokotteiden” hätäistä käyttöönottoa edeltäneiden kliinisten kokeiden riittämättömyyttä. Tämä lähestymistapa altisti väestön tarpeettomille terveysriskeille, vaikka valtaosalla heistä ei ollut suurta riskiä sairastua vakavaan infektioon. Tohtori Posa käsittelee myös riittämätöntä laadunvalvontaa, joka johti merkittävän DNA-kontaminaation sisältävien “rokote”-erien markkinoille saattamiseen. Kaikkia näitä kriittisiä argumentteja tuetaan huolellisesti lainauksilla.
Patomekanismit on todistettava ruumiinavauksella
Kaiken kaikkiaan kirjoittajaa on onniteltava siitä, että hän on hallinnut valtavan määrän kirjallisuutta ja koonnut sen yhtenäiseksi ja helposti ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi – ainakin asiantuntijoille, joille se on ensisijaisesti suunnattu. On huomionarvoista, että sekä ”perinteistä” että kriittistä kirjallisuutta käsitellään yksityiskohtaisesti.
Tietysti aina voi kritisoida jotain. Tässä tapauksessa olisi kaivannut hieman enemmän selvyyttä seuraaviin kolmeen näkökohtaan:
- Artikkelissa käsitellyn piikkiproteiinin uudet ominaisuudet sekä muut virusgenomin piirteet osoittavat selvästi viruksen synteettisen alkuperän. Tämä tosiasia on varmasti tärkeä koronakriisin asianmukaisen historiallisen ymmärtämisen kannalta.
- Kaikissa kirjallisuusviittauksissa ei ole riittävän selvää, perustuuko kyseinen tutkimus kliiniseen tietoon, onko se luonteeltaan kokeellinen vai esittääkö se puhtaasti teoreettisia argumentteja.
- Merkittävä este keskushermostovaurioiden syy-seuraussuhteiden ymmärtämiselle, erityisesti “rokotuksen” jälkeen, on ruumiinavaustutkimusten laajalle levinnyt puute. Siksi tässä katsauksessa käsitellyt patomekanismit ovat uskottavia, mutta ne on suurelta osin luokiteltava hypoteettisiksi.