Olet varmasti kohdannut heidät: anonyymit nimimerkit, jotka ilmestyvät kommenttikenttiin vain kylvääkseen eripuraa, loukatakseen ja suistaakseen asiallisen keskustelun raiteiltaan. Yleinen reaktio on turhautuminen ja johtopäätös, että jotkut ihmiset ovat yksinkertaisesti ilkeitä ja nauttivat muiden ärsyttämisestä. Tämä on ymmärrettävä, mutta samalla pinnallinen käsitys.
Psykologinen tutkimus on kuitenkin alkanut raottaa verhoa tämän käytöksen taakse ja paljastaa todellisuuden, joka on paljon monimutkaisempi ja yllättävämpi kuin uskommekaan. Kyse ei ole niinkään pahantahtoisuudesta kuin syvälle juurtuneesta inhimillisestä kärsimyksestä. Tämä artikkeli avaa neljä keskeistä oivallusta trollien mielenmaisemaan – ja ne saattavat muuttaa pysyvästi tapasi nähdä heidät.
——————————————————————————–
1. Perimmäinen syy ei ole viha, vaan syvä yksinäisyys
Vaikka trollin käytös näyttäytyy puhtaana vihana ja aggressiona, tutkimukset osoittavat, että ilmiön todellinen peruskivi on syvä yksinäisyys. Trollit ovat usein ”syvästi yksinäisiä ja sisäisesti ristiriitaisia” yksilöitä, joiden provokaatiot kumpuavat tunteesta olla ”näkymätön, voimaton ja erillään muista”. Heidän toimintansa ei olekaan ensisijaisesti pahantahtoisuutta, vaan pikemminkin vahingollista ja säälittävää selviytymisstrategiaa. Se on ”surullinen ja säälittävä seuraus yksinäisyydestä, pelosta ja vääristyneestä tavasta käsitellä omia tunteita”.
Tämä oivallus on käänteentekevä. Se muuttaa kuvaa trollista pelkästä vihollisesta traagiseksi hahmoksi, jonka aggressiiviset teot ovat itse asiassa epätoivoisia yrityksiä tulla nähdyksi. He eivät osaa tai uskalla hakea yhteyttä rakentavasti, joten he tyytyvät mihin tahansa reaktioon, jopa negatiiviseen. Tämä johtaa psykologiseen umpikujaan, jota tutkijat kuvaavat osuvasti:
Trollaus näyttäytyy lopulta myös säälittävänä yrityksenä saada huomiota tavalla, joka ei vaadi todellista vuorovaikutusta.
——————————————————————————–
2. Trolli pelkää aidosti tulevansa torjutuksi
Tämä syvä yksinäisyys synnyttää trollin toiminnan keskeisen paradoksin. Vaikka hän pohjimmiltaan kaipaa hyväksyntää ja huomiota, ”torjutuksi tulemisen pelko tekee aidosta vuorovaikutuksesta vaikeaa”. Hän haluaisi tulla nähdyksi, mutta pelkää samalla paljastaa itsensä ja tulla haavoittuvaiseksi.
Tämä pelko ajaa hänet anonyymiuden suojaan. Trolli ”piiloutuu nimimerkin taakse ja huutaa sieltä, koska ei uskalla puhua omalla äänellään”. Hän haluaa huomiota, mutta ”ei anna itsestään mitään todellista”. Juuri tämä tekee hänen käytöksestään samanaikaisesti aggressiivista ja ”inhimillisesti surkuhupaisaa”. Se on tuhoon tuomittu yritys saada yhteys muihin ilman, että joutuu kohtaamaan aidon vuorovaikutuksen ja torjunnan riskin.
Heidän toimintansa on yritys vaikuttaa ja tulla nähdyksi ympäristössä, jossa oikea kontakti tuntuu liian pelottavalta.
——————————————————————————–
3. Kostonhalu saa heidät näkemään hyökkäyksiä kaikkialla
Yksinäisyyden ja pelon lisäksi trollin toimintaa ohjaa usein voimakas kostonhalu, joka kumpuaa tyypillisesti aiemmin ”koetusta syrjäytyneisyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta”. Tämä sisäinen kauna toimii kuin säröinen peili, jonka läpi hän katsoo maailmaa. Neutraali kommentti tai ystävällinen ele vääristyy peilissä uhkaavaksi irvistykseksi.
Tämän vääristymän vuoksi trolli ”tulkitsee helposti neutraalin kommentin hyökkäykseksi” itseään kohtaan ja näkee loukkauksia sielläkin, missä niitä ei ole. Tämän koetun hyökkäyksen jälkeen hän kokee olevansa oikeutettu vastaamaan omalla ”oikeutetulla aggressiollaan”. Tämä selittää, miksi trollien reaktiot vaikuttavat usein täysin suhteettomilta ja provosoimattomilta – heidän omassa särkyneessä peilimaailmassaan he ainoastaan puolustautuvat. Kyseessä on psykologinen ketjureaktio.
Kun yksinäisyys lisää herkkyyttä ja kostonhalu antaa toimintamallin, trollin käytös saa oman sisäisen logiikkansa.
——————————————————————————–
4. Rangaistukset eivät tehoa – todellinen ratkaisu on yhteisöllisyys
Koska trollauksen juurisyyt ovat syvällä yksinäisyydessä ja sisäisessä kivussa, pelkät kurinpitotoimet, kuten estot tai tilien poistot, ovat kuin särkylääkkeitä: ne hoitavat oiretta hetkellisesti, mutta eivät paranna taustalla olevaa sairautta.
Tutkimusten mukaan todellinen ja kestävä ratkaisu vaatii kokonaisvaltaista hoitosuunnitelmaa. Se edellyttää ”yhteisöllisyyden vahvistamista, tunnetaitojen harjoittelua ja vääristyneiden ajatusmallien tunnistamista”. Myös sosiaalisten alustojen tulisi kantaa vastuunsa ja tarjota käyttäjille tapoja saada ”näkyvyyttä ja vaikuttaa” positiivisilla keinoilla, jotta negatiivinen käytös ei olisi tehokkain tai ainoa tapa tulla huomatuksi. Trollauksen torjuminen ei ole vain moderaattoreiden tehtävä, vaan yhteinen vastuu, joka vaatii meiltä kaikilta enemmän empatiaa ja ennaltaehkäiseviä toimia.
——————————————————————————–
Yhteenveto: Kysymys, joka jää mieleen
Trolli ei siis olekaan yksinkertainen pahuuden ilmentymä, vaan monimutkaisen psykologisen dynamiikan uhri. Hänen käytöksensä on epätoivoinen ja säälittävä selviytymisstrategia, joka kumpuaa syvästä yksinäisyydestä ja voimattomuuden tunteesta. Torjutuksi tulemisen pelko ajaa hänet anonyymiuden taakse, ja menneisyyden vääryyksien luoma kostonhalu vääristää hänen todellisuutensa. Hän on hahmo, jonka aggressio on usein vain peili hänen omalle kärsimykselleen.
Tämä ymmärrys ei tietenkään oikeuta verkkokiusaamista, mutta se antaa meille uudet työkalut ilmiön kohtaamiseen. Se pakottaa meidät siirtämään katseemme oireesta itse sairauteen ja kysymään syvemmän kysymyksen.
Mitä jos lakkaisimme näkemästä trollit vain vihollisina ja alkaisimme nähdä heidän käytöksensä surullisena oireena yhteiskuntamme syvenevästä yksinäisyydestä?