Kaikista kauhuskenaarioista, joita ilmastoapokalyptistit ovat kuvitelleet vuosia, oletettu dramaattinen jään menetys Etelämantereella on yksi heidän suosikeistaan. Mutta kuten usein tapahtuu, tämä hysteria osoittautuu tieteellisesti kestämättömäksi. Koska negatiivisilla otsikoilla ei ole paljon tekemistä todellisuuden kanssa.
MacKien ja kollegoiden (2024) upouusi tutkimus ” 47 vuotta suuria Etelämantereen poikimistapahtumia: Insights From Extreme Value Theory ” kumoaa nyt perusteellisesti sadun “ennennäkemättömästä” jäähäviöstä etelänavalla. Tutkijat ovat analysoineet jäävuoren murtumia vuodesta 1976 lähtien – ja katsokaa: irtoavien jäävuorten koko on jopa pienentynyt hieman sen jälkeen.
Erityisen mielenkiintoinen: Jopa paljon siteerattu Larsen C -jäähyllyn megapurku vuonna 2017, joka nousi tuolloin apokalyptisiin otsikoihin, osoittautuu tilastollisesti täysin uskomattomaksi. Se ei yltänyt “haluttomalla” 5 800 neliökilometrillään edes neljäsosaa siitä, mikä olisi tarpeen todella poikkeukselliseen kerran vuosisadassa tapahtuvaan tapahtumaan – nimittäin 40 000 neliökilometriä. “Äärimmäisiä poikimistapahtumia ei pidä automaattisesti tulkita merkiksi jäähyllyn epävakaudesta”, varoittavat tutkijat. Sen sijaan ne ovat osa täysin luonnollista kasvun ja rappeutumisen kiertokulkua.
Myös erittäin mielenkiintoinen: Holoseenikaudella tuhansia vuosia sitten jäähäviö oli paljon dramaattisempaa kuin nykyään – ja kaikki ilman maastoautoja ja hiilivoimaloita. Muuten, korkeimmat keskeyttämisluvut viimeisten 47 vuoden aikana mitattiin vuosina 1986–2000, ja siitä lähtien suunta on ollut laskeva. Mitä opimme tästä? Ehkä meidän pitäisi lakata julistamasta maailmanloppua aina, kun jäävuori katkeaa. Luonto noudattaa omia lakejaan – vaikka jotkut ilmastoaktivistit eivät ehkä sovikaan sitä maailmankuvaansa.
Tutkimus on lisätodiste siitä, että todellisuus on usein monimutkaisempi kuin yksinkertaiset hyvä-paha-kertomukset. Tai kuten kirjoittajat asian asian ilmaisivat: Etelämantereen nykyiset muutokset eivät ole “tilastollisesti poikkeuksellisia”, eikä niitä välttämättä voida pitää ilmastonmuutoksen syynä.