EU:n on hyökättävä Venäjää vastaan ja tehtävä siitä “voimaton”. Tätä vaatii Brysselin ulko- ja turvallisuuspoliittinen ajatushautomo EUISS hiljattain julkaisemassaan strategisessa asiakirjassaan, joka sisältää lukuisia toimintasuosituksia. Pääaiheena on tietenkin Ukrainan sota, jota Venäjä oletettavasti “ei voita”.
”EU:n on tehtävä Venäjä voimattomaksi. Sen on mentävä puolustusasennon tuolle puolen ja tultava määrätietoisemmaksi Kremlin kumouksellisten taktiikoiden ja pahantahtoisen vaikutuksen edessä. Vaikka kestävyyden vahvistaminen on välttämätöntä (…), se ei riitä. Vahva pelote uskottavien epäsymmetristen reaktioiden kautta on ratkaisevan tärkeää, jotta Moskovan vihamieliset toimet EU:ta vastaan saadaan estettyä, mukaan lukien mahdollinen tavanomainen hyökkäys jäsenvaltiota kohtaan.”
Näillä sanoilla EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittinen ajatushautomo, Euroopan unionin turvallisuustutkimuslaitos (EUISS), avaa äskettäin julkaistun ”strategiapaperinsa ”, jonka on tarkoitus olla konkreettinen opas ”Venäjän voimattomaksi tekemiseen”, kuten asiakirjan otsikko antaa ymmärtää, kirjoittaa Achim Detjen .
Mutta selviytymiskyvyn ja pelotteen vahvistamisen lisäksi EU:n ”on mentävä pidemmälle: sen on ryhdyttävä aktiivisiin toimiin vähentääkseen Venäjän kykyä horjuttaa Euroopan yhtenäisyyttä ja vaarantaa sen keskeisiä etuja.”
Koska maailmassa, jossa ”Yhdysvaltojen asema ja vaikutusvalta heikkenevät nopeasti”, Bryssel tarvitsee ”uuden strategisen konseptin” selvitäkseen ”odotetusta pitkittyneestä vastakkainasettelusta” Moskovan kanssa. Vastakkainasettelusta, ”joka tulee vaikuttamaan syvästi eurooppalaisten turvallisuuteen ja vaurauteen”.
Ja ajattelun mukaan tämän strategian on perustuttava kolmeen peruspilariin: Kestävyyden ja ”tehostetun pelotteen” lisäksi sen tulee sisältää ”koordinoitua toimintaa, jolla aktiivisesti estetään Venäjän kykyä aiheuttaa vahinkoa”.
Näin tehdessään Venäjän voimaa “ei pidä yliarvioida – muiden painostaminen katsomaan Venäjää suurennuslasin läpi on Moskovan informaatiosodankäynnin tunnusmerkki”, EU:n strategit sanoivat.
Silmänkääntötemppuja faktojen sijaan
Todisteena Venäjän heikkoudesta he turvautuvat länsimaissa suosittuun taikatemppuun, nimittäin bruttokansantuotteen laskemiseen Yhdysvaltain dollareissa:
”Venäjän bruttokansantuote nousee 2,161 biljoonaan dollariin vuonna 2024. Tämä vastaa noin kymmenesosaa Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta tai seitsemäsosaa Kiinan tai EU:n bruttokansantuotteesta.”
Jos kuitenkin otamme huomioon paljastavamman ostovoimalla oikaistun BKT:n, Venäjän arvo kasvaa Statistan mukaan 6,91 biljoonaan dollariin, mikä on alle viidennes Yhdysvaltojen BKT:stä (29,18 biljoonaa) – ja jos otamme huomioon, että suuri osa Yhdysvaltojen BKT:stä perustuu taloudellisiin arvoihin eikä todelliseen tuotantoon, ero Yhdysvaltoihin, jonka väestö on lähes kaksi ja puoli kertaa suurempi, pienenee entisestään.
Vilkaisu taulukkoon ei ainoastaan osoita, että Venäjä on neljänneksi suurin talous – ohittanut Saksan ja Japanin viime vuosina – vaan se paljastaa myös strategisen dilemman niille, jotka pyrkivät heikentämään Venäjän vaikutusvaltaa: Kiinan ollessa ensimmäisellä sijalla erittäin läheisenä kumppanina ja Intian ollessa kolmantena, jonka kanssa Moskovalla on “vakaa” strateginen kumppanuus Stiftung Wissenschaft und Politik -säätiön mukaan , ja muiden toimijoiden, kuten Brasilian ja Indonesian, ollessa “kymmenen kärkipäässä”, jotka vastustavat länsimaiden yrityksiä eristää Venäjä eivätkä liity pakotteisiin, yritys syrjäyttää Venäjä tuntuu jo nyt haaveelta.
On keskustelunaihe, onko järkevää yliarvioida omaa voimaansa ja vähätellä vastustajansa voimaa, mutta tämä lähestymistapa kulkee kuin lanka läpi koko strategia-asiakirjan. Esimerkiksi kun Venäjän 1 134 000 sotilaan sotilashenkilöstöä verrataan Euroopan henkilöstöön, ei mainita, että kyseessä on virheellinen vertailu: 1 972 000 eurooppalaista sotilasta eivät ole yhtenäisen komennon alaisia eivätkä palvele yhteisessä armeijassa – ja toisin kuin venäläiset sotilaat, he tuntevat sodan yleensä vain televisiosta.
Toinen ovela temppu on esimerkiksi väite, että huolimatta Moskovan pyrkimyksistä ‘manipuloida’ globaalia “informaatioympäristöä” propagandan ja disinformaation avulla, “maailmanlaajuinen mielipide Venäjästä on edelleen pääosin kielteinen”: “65 prosentilla Pew Research Centerin vuonna 2024 tekemän tutkimuksen mukaan 35 maassa asuvista vastaajista on kielteinen mielipide maasta.”
Tietenkään ei pidä uskoa tilastoja, joita ei ole itse väärentänyt. Tässä tapauksessa Venäjän heikentäjien manipulointi on ilmiselvää: mainituista 35 maasta lähes puolet (17) kuuluu “poliittiseen länteen”, eli ne ovat Naton jäseniä, osallistuvat Venäjän vastaisiin pakotteisiin (Japani, Etelä-Korea) tai ovat, kuten Israel, läheisiä liittolaisia, joissa Venäjän vastainen propaganda on usein osa päivittäistä media-agendaa.
Maailman tällä hetkellä väkirikkaimmassa maassa – Intiassa – myönteinen kuva Venäjästä on kolme kertaa yleisempi kuin kielteinen kuva. Kiinassa, toisessa miljardin asukkaan maassa, tämä prosenttiosuus olisi luultavasti vielä suurempi, mutta maata ei edes ole listalla. Indonesiaa ja Pakistania, jotka ovat väestöltään neljäs ja viides maa, ei myöskään mainita. Kuudennella sijalla on Nigeria, jossa Venäjän myönteinen kuva dominoi hieman. Bangladeshissa (sija 8) 53 prosentilla on myönteinen kuva Venäjästä, kun taas kielteinen kuva on 15 prosentilla.
Jos Pew Research Center olisi suhteuttanut tilastonsa kyseisten maiden väestön kokoon eikä olisi jättänyt huomioimatta merkittäviä ehdokkaita, kuten Kiinaa, tilanne olisi aivan toinen: valtaosalla maailman väestöstä on myönteinen kuva Venäjästä! Kivulias totuus EU:n strategeille, jota he ilmeisesti eivät voi sietää.
Suoraan La La Landista: Keskeinen teesi ilman todisteita
Ukrainan konflikti ei ole yllättäen se strategia-asiakirjan teema, johon toimintasuositukset pääasiassa keskittyvät – sillä ”Ukrainan turvallisuus on nyt erottamattomasti sidoksissa muun mantereen turvallisuuteen”, sanovat ajattelevat nerot, jotka kieltäytyvät ymmärtämästä, että Venäjäkin on osa muuta mannerta ja että Ukrainan konfliktin kärjistyminen on tapahtunut vain siksi, että Nato-länsi on aina jättänyt huomiotta Moskovan turvallisuusedut.
”Venäjän voimattomaksi tekeminen on aloitettava ylläpitämällä ja mahdollisuuksien mukaan vahvistamalla tukea Ukrainalle”, strategia-asiakirjassa todetaan. Keskeinen teesi on, että Venäjä pyrkii vakuuttamaan maailman mielipiteen siitä, että se on voittamassa sotaa.
”Asiat eivät pidä paikkaansa. (…) Venäjä ei ole voittamassa sotaa, eikä sen voida antaa voittaa rauhaa pakottamalla Ukrainaa epäoikeudenmukaiseen ratkaisuun.”
Valitettavasti kirjoittajat eivät kerro, mistä he saavat viisauden siitä, ettei Venäjä voita sotaa. Lähes 90-sivuisen dokumentin pääteesiä ei edes yritetä perustella yhdelläkään lauseella tai ainakaan tukea sitä viittauksilla valtavirran artikkeleihin, joista osa edelleen kieltää Kiovan välittömän tappion taistelukentällä.
Propagandaa La La Landista: Putinin kenraalit “valehtelevat hänelle”, koska todellisuudessa “Venäjä häviää Ukrainalle” (Daily Express)
Ei siis ole ironista, että muualla väitetään, että venäläisen propagandan paljastuspyrkimyksiä vaikeuttaa jälkifaktuaalisen aikakauden dynamiikka, ”jossa tiedot ja argumentit usein hyväksytään olemassa olevien uskomusten, taipumusten ja tunteiden perusteella eikä objektiivisen näytön perusteella”.
Voi vain hieroa silmiään epäuskoisesti, koska EU:n strategit ovat tässä kuvailleet täsmälleen omaa, pelkästään toiveajatteluun perustuvaa suhtautumistaan Ukrainan konfliktiin.
He ovat kuitenkin menettäneet kykynsä itsereflektioon – jos heillä sitä koskaan olikaan – eivätkä huomaa, että heidän strategia-asiakirjansa päälähtökohta on peräisin La La Landista* (*kiertoilmaus todellisuudesta vieraantuneelle mielentilalle).
”Miten EU voi hyödyntää näitä heikkouksia”
Ukrainan sodan voittamiseksi asiakirjan kahdeksassa luvussa kuvataan Venäjän koetut vahvuudet ja heikkoudet ”ja miten EU voi hyödyntää näitä heikkouksia”.
Viisi lukua käsittelee alueita – Kiinaa, Intian ja Tyynenmeren aluetta, eteläistä Välimerta, Länsi-Balkania ja Saharan eteläpuolista Afrikkaa – ja kolme lukua liittyy temaattisesti toisiinsa. Viimeinen kategoria on luku ”hybridisodankäynnistä”, joka kutoo yhteen kertomuksia Venäjän ”imperiumin tavoitteista” käydä informaatiosotaa Moskovaa vastaan.
Toinen luku käsittelee Venäjän ”punaisen viivan käsikirjaa” ja kuvailee Moskovan väitettyä yritystä ”estää Ukrainan saamasta tukea länsimaisilta kumppaneilta uhkaamalla kärjistää konfliktia”. Se on usein epäonnistunut tässä, vaikkakin onnistunut ”viivyttämään joidenkin keskeisten [ase]järjestelmien toimitusta ja siten vaikeuttamaan Kiovan puolustusponnisteluja”.
Jos EU haluaa lisätä apuaan Ukrainalle, ”on tärkeää tietää, miten vastata Venäjän uhkauksiin, sillä Moskova todennäköisesti jatkaa uhkailujaan punaisilla viivoilla EU:n kanssa kasvavien jännitteiden vuoksi”. EU:n strategien suositus on siksi jättää ”punaiset viivat” (joita Venäjä itse ei koskaan sellaisiksi kutsunut) huomiotta ja eskaloida apua mahdollisuuksien mukaan.
Viimeinen luku käsittelee ”varjolaivastoa”. Jokainen, joka käyttää tätä sanaa myöntävästi, on ehdokas kilpailemaan suurimmasta todellisuuden menetyksestä. Varsinkin jos väitetään myös, että tämä olematon ”varjolaivasto” hyökkäisi ”vahingossa” ”EU:n kriittiseen vedenalaiseen infrastruktuuriin”. Tälle väitteelle ei muuten ole mitään todisteita. Ainakin niin länsimaiset tutkijat sanovat. Mutta La La Landissa asuvat eivät ole kiinnostuneita faktoista.
Täydellinen itsevarmuus: EU haluaa Kiinan maksavan hinnan
Kirjoittajat perustelevat strategia-asiakirjan ensimmäisen luvun omistusta Kiinalle väittämällä, että Pekingistä on “tullut Venäjän sotakoneiston tärkeä elinehto” ja että ilman Kiinan apua Venäjällä olisi “taloudellinen romahdus ja lisääntyvä poliittinen epävakaus”.
Saksalaisen Kiinaa käsittelevän luvun kirjoittajan (Tim Rühling) mielessä on kuitenkin ripaus todellisuutta, kun hän kirjoittaa, että Moskovan ja Pekingin välille on kuitenkin “käytännössä mahdotonta” “ajaa kiilaa”, “koska ne ovat yhtenäisiä vastustaessaan Yhdysvaltojen valtaa”. (Kuten Kiinan ulkoministeri Wang Yi äskettäin korosti : “Kiinan ja Venäjän välille voi olla vain unelma.” )
”Sen sijaan, että EU yrittäisi ajaa Venäjää ja Kiinaa erilleen, sen tulisi pyrkiä suostuttelemaan Kiinan kansantasavalta lopettamaan tai vähentämään tukeaan Venäjälle.”
Kiina vastaa painostukseen, Rühling uskoo, ja se antaa EU:lle ”mahdollisuuden korottaa taloudellista ja diplomaattista hintaa, jonka Kiinan kansantasavallan on maksettava Venäjän tukemisesta” – ja se vie taas tuulen purjeista.
Itseään valtavasti yliarvioiden Brysselille suositellaan neljää Pekingiä vastaan suunniteltua toimintalinjaa “riippumatta siitä, onko tulitauko vai ei”:
- ”Sotilaallisesti Eurooppa voisi uhata Kiinaa tiukemmalla aseiden ja kaksikäyttötuotteiden viennin valvonnalla.”
- ”Talouden saralla EU voisi uhata Kiinaa laajentamalla sijoitusrajoituksia, mukaan lukien ulkomaisten sijoitusten valvonta, ja ottamalla käyttöön lisää vientirajoituksia.”
- ”Diplomaattisesti EU voisi noudattaa kaksijakoista strategiaa. Ensinnäkin sen tulisi muistuttaa Kiinaa kansainvälisillä foorumeilla sen velvollisuudesta pitää alueellista itsemääräämisoikeutta kansainvälisten suhteiden ydinperiaatteena. (…) Toiseksi, tunnustaen, että Kiina on eniten huolissaan maineestaan moniarvoisessa Etelässä, EU:n tulisi syventää suhteitaan näihin maihin.”
- ”Tietopolitiikan osalta EU:n tulisi panostaa enemmän venäläisten narratiivien torjumiseen, erityisesti moniarvoisessa Etelässä. Mitä vähemmän uskottavuutta Venäjän propagandalla on moniarvoisessa Etelässä, sitä suurempi on Kiinan maineen menetys, jos se päättää levittää tällaisia narratiiveja.”
Saksalaisena Kiinaa käsittelevän luvun kirjoittajan olisi pitänyt olla tietoinen siitä, että Saksa, “pluralistisen etelän” tärkeimpänä EU-maana, on menettänyt huomattavasti uskottavuuttaan tukemalla Israelin palestiinalaisten kansanmurhaa. Etelä-Afrikka on siksi globaalin etelän puolesta haastanut Saksan liittotasavallan Kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC) osallisuudesta kansanmurhaan.
Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin valossa globaali Etelä on pystynyt vakuuttamaan itsensä lännen ja sen arvojen tekopyhyydestä, jopa ilman Venäjän propagandaa. Sama Länsi, joka vuodattaa krokotiilinkyyneleitä ukrainalaisten kärsimyksestä, jota se ruokkii yhä suuremmilla asetoimituksilla.
YK:n viime huhtikuun raportin mukaan Ukrainan konfliktin kärjistymisen jälkeen helmikuussa 2022 on kuollut 13 134 siviiliä, joista lähes neljännes Venäjän hallitsemilla alueilla. Israel on luultavasti jo ylittänyt tämän määrän Gazan alueen hyökkäyksensä ensimmäisen kuukauden aikana, jolloin käytännössä jokainen talo on tuhottu.
Ehdotetut Kiinaa vastaan suunnatut toimenpiteet – kuten koko EU:n strateginen asiakirja – todistavat sen omasta ylimielisyydestä, tekopyhyydestä ja toiveajattelusta.
Ajatushautomoiden unelmoijat kieltäytyvät kohtaamasta todellisuutta: Kiinan presidentti Xi Jinping on hiljattain asettunut Venäjän puolelle sanomalla, että rauhanneuvotteluissa tulisi puuttua Ukrainan konfliktin “syihin”. Näin hän estää “halukkaiden koalition” tekopyhät “rauhanpyrkimykset” heidän vaatimallaan “ehdottomaan tulitaukoon”, jonka he väittävät olevan vain tekosyy Nato-joukkojen hyökkäykselle Ukrainaan. Sillä hänen olisi pitänyt raitistaa sodanlietsojat Brysselissä, Berliinissä, Pariisissa ja Lontoossa – mutta he ovat jatkuvasti liian humalassa huomatakseen mitään todellisuudesta.
Yksin muuta maailmaa vastaan: kutteri kaatuu
Ei ole pelkästään hulluutta, että EU:n strategit uskovat Ukrainan voittoon ja ovat asettumassa painostamaan Pekingiä. Ei, heidän on todennäköisesti otettava yhteen myös Washingtonin kanssa, koska “Trumpin hallinto” työskentelee myös aktiivisesti “Venäjän vahvistamiseksi”, aivan kuten Kiina, vaikkakin vähäisemmässä määrin, strategia-asiakirjassa todetaan.
Yksin menetettyjen alueiden valloittajan ei tulisi uhkailla muita maailmanvaltoja, vaan pikemminkin huolehtia omasta kutteristaan, jolla hän purjehtii maailman valtamerillä. Ennen kuin se uppoaa kokonaan. Spectator kiinnitti hiljattain huomiota tähän seikkaan lainaamalla joitakin EU:n taloutta koskevia lukuja, jotka puhuvat puolestaan:
- Euroopan teollisuuden osuus maailmanmarkkinoista on laskenut 22,5 prosentista 14 prosenttiin vuodesta 2000.
- Kemikaalien tuotanto on romahtanut 15 prosenttia vuodesta 2020.
- Teräksen tuotannon maailmanlaajuinen markkinaosuus laski vaatimattomasta seitsemästä prosentista vielä vaatimattomampaan neljään prosenttiin.
- Valmistettujen autojen määrä laski kahdeksassa vuodessa 18,7 miljoonasta 14 miljoonaan.
Brittiläinen aikakauslehti tiivistää EU:n olevan ”heikko ja tehoton – eikä sitä pitäisi ottaa vakavasti” ja toteaa:
“Jokainen, joka luulee EU:n olevan nousukiidossa, elää unelmamaailmassa.”
Spectator syyttää taantumasta pääasiassa energian hintoja, jotka ovat Euroopan unionissa neljä kertaa korkeammat kuin Aasiassa ja viisi kertaa korkeammat kuin Yhdysvalloissa. Tämä on seurausta Venäjän vastaisista pakotteista.
Ja nyt Bryssel haluaa ajaa läpi kaiken kaasun tuonnin Venäjältä täydellisen lopettamisen. Kreml vapisee jo pelosta tämän nerokkaan strategian vuoksi, jolla “Venäjä pyritään tekemään voimattomaksi” taloudellisen itsemurhan kautta. Hic Rhodus, hic salta!