Vetäytyvien jäätiköiden alta paljastuvat tuhansia vuosia vanhat puunrungot, kasvien jäänteet ja ihmisten esineet kertovat yhdestä ilmastokeskustelun usein unohtamasta tosiasiasta: vuoristojäätiköt eivät ole koskaan olleet muuttumattomia. Ne ovat kasvaneet, vetäytyneet ja kadonneet osittain jo kauan ennen teollista aikaa.
Alppien sulava jää tuo nyt näkyviin maisemia, jotka olivat keskisen holoseenin lämpiminä jaksoina metsää, laidunmaata tai kulkukelpoista vuoristoseutua. Löydöt eivät sellaisinaan ratkaise keskustelua nykyisen lämpenemisen syistä, mutta ne osoittavat, kuinka harhaanjohtavaa on käsitellä 1800-luvun lopun jäätikkörajoja luonnon pysyvänä normaalitilana.
Jäätiköt etenivät ja vetäytyivät yhä uudelleen
ETH Zürichin tutkijaryhmä mallinsi Alppien jäätiköitymisen kehitystä viimeisten 120 000 vuoden ajalta. Supertietokoneella tehty rekonstruktio osoitti, että jäätiköt levittäytyivät ja vetäytyivät joissakin osissa Alppeja yli kymmenen kertaa – useammin kuin aiemmissa yksinkertaisemmissa käsityksissä oli oletettu.
Laajimmillaan, noin 25 000 vuotta sitten, jää ulottui nykyisten Bernin ja Zürichin seuduille sekä lähes Müncheniin asti. Ylä-Rhônen laaksossa jääpeite saattoi olla jopa 800 metriä aiemmin arvioitua paksumpi. Malli ei siis kuvaa vakaata jäätikköä, vaan jatkuvasti muuttuvaa järjestelmää, joka reagoi lämpötilaan, sateeseen, maastonmuotoihin ja muihin tekijöihin.
Tämä pitkän aikavälin vaihtelu on oleellinen tausta nykyisille havainnoille. Jäätikön reuna ei ole pysyvä viiva kartalla, vaan hetkellinen asema pitkässä etenemisten ja vetäytymisten sarjassa.
Kun jää vetäytyy, vanha metsä tulee näkyviin
Sveitsin Alpeilla on löydetty jäätiköiden alta lehtikuusen ja sembramännyn runkoja, juurakoita ja turvekerrostumia. Morteratschin, Tschiervan, Findelenin ja muiden jäätiköiden yhteydessä tehdyt löydöt osoittavat, että nykyisin karut ja jäiset alueet ovat holoseenin aikana olleet pitkiä jaksoja nykyistä metsäisempiä.
Puunrungot ovat ilmastohistorian kannalta poikkeuksellisen arvokkaita, koska niitä voidaan ajoittaa radiohiilimenetelmällä ja toisinaan myös vuosilustojen avulla. Kun paikallaan kasvanut puu juurineen löytyy nykyisen jäätikön alta, johtopäätös on yksinkertainen: jäätikkö ei ollut paikalla puun elinaikana.
Alppien tutkimuskoosteiden mukaan jäätiköt olivat keskisen holoseenin lämpöjaksojen aikana usein pienempiä kuin vuosina 2000–2020. Myöhemmin, viimeisten noin neljän vuosituhannen aikana, ne etenivät useita kertoja ja saavuttivat suuria laajuuksia etenkin niin sanotun pienen jääkauden aikana. Monissa tutkimuksissa vertailupisteenä käytetty noin vuoden 1850 jäätikköhuippu oli siten kylmän jakson maksimi – ei muuttumaton luonnontila.
Jäästä löytyy myös ihmisten historiaa
Jäätiköiden ja pysyvien lumikenttien vetäytyminen on paljastanut Alpeilta myös vaatteita, metsästysvälineitä ja muita ihmistoiminnan jälkiä. Tunnettu Schnidejochin vuoristosola Sveitsissä on tuottanut esineitä useilta eri aikakausilta. Löydöt osoittavat, että korkeita vuoristoreittejä käytettiin aikoina, jolloin ne olivat nykyistä paremmin kuljettavissa.
Tämä ei tarkoita, että koko Alppien alue olisi ollut kauttaaltaan jäätön. Se tarkoittaa, että jäätiköiden laajuus, metsänraja ja vuoristosolien kulkukelpoisuus ovat vaihdelleet huomattavasti vuosisatojen ja vuosituhansien aikana.
Wyomingissa paljastui lähes 6 000-vuotias metsä
Sama ilmiö ei rajoitu Eurooppaan. Wyomingin Beartooth Plateau -ylängöllä sulava jäälaikku paljasti yli 30 valkorunkoisen männyn jäänteet noin 3 100 metrin korkeudessa. Puut kasvoivat 5 950–5 440 vuotta sitten noin 180 metriä nykyisen metsänrajan yläpuolella.
PNAS-tiedelehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan metsän säilyminen liittyi ilmaston myöhempään viilenemiseen ja pysyvän jäälaikun muodostumiseen. Löytö osoittaa, että alueen metsänraja oli keskisellä holoseenilla huomattavasti nykyistä korkeammalla ja että sitä seurasi riittävän voimakas viileneminen hautaamaan puut jäähän tuhansiksi vuosiksi.
Kyse on konkreettisesta muistutuksesta siitä, ettei nykyinen metsänraja tai jääpeite edusta ikuista tasapainoa. Luonnolliset ilmastojaksot ovat siirtäneet ekosysteemien rajoja huomattavasti jo ennen modernia teollisuutta.
Mitä löydöt todistavat – ja mitä ne eivät todista?
Vanhojen metsien löytyminen jäätiköiden alta todistaa kolme asiaa varsin selvästi:
- Jäätiköt ovat olleet holoseenin aikana useita kertoja nykyistä pienempiä.
- Metsänraja ja paikalliset lämpöolot ovat vaihdelleet merkittävästi ilman teollisia kasvihuonekaasupäästöjä.
- Nykyinen jäätiköiden vetäytyminen paljastaa kerrostumia, joiden ymmärtäminen vaatii tuhansien vuosien aikaperspektiivin.
Sen sijaan löydöt eivät yksin osoita, ettei ihminen vaikuttaisi nykyiseen lämpenemiseen. IPCC:n arvion mukaan kasvihuonekaasupäästöt ovat olleet nykyisen globaalin lämpenemisen pääasiallinen syy teolliselta ajalta lähtien. Myös uusimmat alppijäätikköjen historiatutkimukset erottavat toisistaan holoseenin luonnollisen vaihtelun ja viime vuosikymmenten nopean lämpenemisen.
Tämä tarkennus on tärkeä, koska ilmastokeskustelu vääristyy helposti kahteen vastakkaiseen ääripäähän. Toisessa menneisyyden lämpöjaksot sivuutetaan kokonaan, toisessa niitä käytetään automaattisena todisteena siitä, ettei ihmisen vaikutusta olisi olemassa. Kumpikaan tulkinta ei tee oikeutta aineistolle.
Yksinkertainen kriisikertomus ei riitä
Jään alta löytyvät puut ovat kuitenkin kiusallinen ongelma sellaiselle julkiselle kertomukselle, jossa jokainen vetäytyvä jäätikkö esitetään historiallisesti ennennäkemättömänä tapahtumana. Paleoklimatologia osoittaa, että Alppien maisema on muuttunut rajusti myös aikaisemmin ja että nykyisten jäätiköiden alla on ollut metsää, turvemaata ja ihmisten käyttämiä reittejä.
Tämän tunnustaminen ei vähennä nykyisten muutosten tutkimisen merkitystä. Päinvastoin: ilman menneisyyden vaihtelun tuntemista emme pysty erottamaan luonnollisia prosesseja ihmisen vaikutuksesta emmekä arvioimaan muutoksen nopeutta tai poikkeuksellisuutta luotettavasti.
Ongelma ei siis ole ilmastohistorian monimutkaisuus, vaan halu puristaa se poliittisesti käyttökelpoiseen iskulauseeseen. Jäätiköiden alta paljastuvat metsät muistuttavat, että luonnolla on paljon pidempi muisti kuin uutiskierron otsikoilla.
Lähteet
- Report24: Baumstämme unterm Eis
- ETH Zürich: 115 000 Jahre Eiszeit in zwei Minuten
- PNAS: Dynamic treeline and cryosphere response to pronounced mid-Holocene climatic variability
- Quaternary Science Reviews: The Holocene history of Arsine Glacier
- IPCC AR6: Summary for Policymakers – Headline Statements
