Ajatus kuulostaa edelleen tieteiskirjallisuudelta: kasvatetaan ihmisen soluista neuroneja, asetetaan ne elektrodeilla varustetulle alustalle ja käytetään niiden sähköistä toimintaa laskennan osana. Silti juuri tätä tehdään jo laboratorioissa ja kaupallisissa koelaitteissa.
Australian Cortical Labs on vienyt niin sanotun biologisen laskennan pisimmälle tuotteistetussa muodossa. Yhtiön CL1-järjestelmässä elävät neuronit kasvavat piisirulla olevien elektrodien päällä. Elektroniikka syöttää soluille sähköisiä signaaleja ja mittaa niiden vasteita. Ohjelmisto puolestaan tulkitsee tämän vuorovaikutuksen osaksi laskentaa ja oppimista.
DishBrain osoitti, että soluviljelmä voi mukautua tehtävään
Cortical Labs nousi laajempaan tietoisuuteen vuonna 2022 julkaistulla DishBrain-kokeella. Siinä noin 800 000 laboratoriossa kasvatettua neuronia liitettiin virtuaaliseen ympäristöön ja järjestelmää opetettiin Pong-pelin kaltaiseen yksinkertaiseen tehtävään. Tutkimuksessa kiinnostavaa ei ollut se, että solut olisivat ”ajatelleet” ihmisen tavoin, vaan se, että elävä hermoverkko pystyi muuttamaan toimintaansa saadun palautteen perusteella.
CL1 vie saman periaatteen laboratoriokokeesta itsenäiseksi laitteeksi. Järjestelmä ylläpitää solujen tarvitsemaa lämpötilaa, ravinteita ja nesteolosuhteita ja mahdollistaa niiden sähköisen stimuloinnin sekä mittauksen. Frontnieuwsin referoimien lähteiden mukaan laite on hinnoiteltu noin 35 000 dollariin.
Teknologiaa markkinoidaan nimillä kuten synthetic biological intelligence ja wetware. Jälkimmäinen sana kuvaa ajatusta osuvasti: perinteisen puolijohteen sijasta osa järjestelmän toiminnasta perustuu märään, elävään biologiseen kudokseen.
Kyse ei ole vielä biologisesta supertietokoneesta
On tärkeää erottaa nykyinen tutkimustaso siitä, millaisena aihe helposti esitetään otsikoissa. Nämä järjestelmät eivät korvaa tavallisia palvelimia, eivätkä ihmisen neuronit tällä hetkellä pyöritä maailman tekoälymalleja. Suuret tekoälyjärjestelmät toimivat edelleen tavanomaisilla CPU-, GPU- ja muilla puolijohdekiihdyttimillä.
Biologisen laskennan kiinnostavuus liittyy ennen kaikkea siihen, että hermokudos oppii ja mukautuu hyvin pienellä energiankulutuksella verrattuna moniin nykyisiin laskentaratkaisuihin. Ihmisaivot ovat tästä äärimmäinen esimerkki: valtava määrä rinnakkaista signaalinkäsittelyä tapahtuu muutamien kymmenien wattien teholla.
Tutkijat yrittävät selvittää, voidaanko joitakin näistä ominaisuuksista hyödyntää teknisissä järjestelmissä. Tätä tutkitaan Australian lisäksi esimerkiksi sveitsiläisessä FinalSparkissa, jossa aivo-organoideihin perustuvaa kokeellista laskentaa voidaan käyttää etäyhteydellä tutkimustarkoituksiin.
”Datakeskus” on tässä vielä hyvin eri asia kuin hyperskaalan palvelinkeskus
Cortical Labs on myös esitellyt useista CL1-yksiköistä koottuja järjestelmiä ja käyttänyt niistä datakeskus-termiä. Sana kannattaa kuitenkin suhteuttaa mittakaavaan. Kyse ei ole Googlen, Microsoftin tai Amazonin kaltaisesta megawattien infrastruktuurista, vaan pienestä kokeellisesta biologisten laskentayksiköiden ryhmästä.
Silti termin käyttö kertoo yhtiön tavoitteesta. Tarkoitus ei ole rakentaa vain yksittäistä laboratoriolaitetta, vaan selvittää, voidaanko eläviä neuroniverkkoja käyttää tulevaisuudessa skaalautuvana laskentaresurssina.
Eettinen kysymys alkaa ennen tietoisuutta
Frontnieuwsin alkuperäinen kirjoitus kehystää aiheen vahvasti uskonnolliseksi ja transhumanismia vastustavaksi kysymykseksi. Itse teknologia ei kuitenkaan vaadi tällaisen tulkinnan hyväksymistä, jotta sen eettinen ulottuvuus olisi todellinen.
Keskeinen kysymys kuuluu: missä vaiheessa elävän ihmisen hermokudoksen käyttäminen teknisen järjestelmän komponenttina vaatii uusia sääntöjä?
Nykyiset neuroniviljelmät eivät ole ihmisaivoja, eikä ole näyttöä siitä, että CL1:n kaltaisissa järjestelmissä olisi ihmisen kaltaista tietoisuutta. Tästä huolimatta tutkimusala on jo synnyttänyt keskustelua muun muassa suostumuksesta, solujen alkuperästä, kudosten omistuksesta, tutkimuksen valvonnasta ja siitä, millaisiin käyttötarkoituksiin ihmisen hermokudosta pitäisi saada kehittää.
Samalla tutkimuksen eteneminen tekee yhden asian selväksi: eettisiä rajoja ei ole järkevää alkaa määritellä vasta siinä vaiheessa, kun jokin järjestelmä mahdollisesti lähestyy tietoisuuden kaltaisia ominaisuuksia. Silloin keskustelu olisi jo auttamattomasti myöhässä.
Tekniikan kiinnostavin ominaisuus voi olla energiatehokkuus
Biologisen laskennan ympärillä oleva huomio osuu aikaan, jolloin tekoälyn energiankulutus on noussut nopeasti suureksi tekniseksi ja taloudelliseksi kysymykseksi. Jos hermokudoksen oppimisominaisuuksia voidaan joskus hyödyntää tehokkaasti, pienikin erikoistunut biologinen laskentakomponentti voisi olla kiinnostava vaihtoehto tietyissä tehtävissä.
Tämä ei tarkoita, että biologiset tietokoneet syrjäyttäisivät piisirut. Todennäköisempi tulevaisuus, jos teknologia ylipäätään osoittautuu hyödylliseksi, on hybridi: tavallinen elektroniikka hoitaa suurimman osan järjestelmästä ja biologinen verkko jonkin kapean mukautuvan tehtävän.
Oleellinen kysymys ei ole enää, onnistuuko se
Vielä muutama vuosi sitten elävillä ihmisen neuroneilla toimiva tietokone kuulosti lähinnä provosoivalta tutkimusidealta. Nyt käytössä on julkaistuja kokeita, kaupallisia koelaitteita ja etäkäyttöön tarjottavia biologisia laskenta-alustoja.
Siksi keskustelun painopiste muuttuu. Ensimmäinen kysymys ei enää ole, voidaanko eläviä neuroneja liittää tietokoneeseen ja saada niitä mukautumaan tehtävään. Se on jo osoitettu.
Paljon vaikeampi kysymys on, mitä tällaisella tekniikalla pitäisi saada tehdä, jos se kehittyy nykyisestä olennaisesti pidemmälle.
Lähde: Frontnieuws, 13.9.2026. Artikkeli kokoaa yhteen Cortical Labsin, DishBrainin, CL1:n, FinalSparkin ja organoidilaskennan kehitystä sekä alan eettistä keskustelua.
