EU:n sääntelyvimma vaikuttaa erityisesti myös liikkuvuusalaan. Ei ole mikään uutinen, että moottoroitua yksityisliikennettä pidetään vihreän ideologian Brysselissä jo yhä enemmän vanhentuneena mallina. Interventiot, joita eurokraatit haluavat sallia itselleen saadakseen rakennemuutoksensa läpi vastoin suurten kansanosien tahtoa, ovat kuitenkin yhä röyhkeämpiä. Suunniteltu EU:n romuajoneuvoasetus on uusi hyökkäys omaisuutta vastaan, joka on naamioitu harmittomaksi ympäristönsuojelu- ja kierrätysaloitteeksi.
Viime vuonna kritisoitiin suunnitelmia, joiden mukaan EU voisi luoda mahdollisuuksia autojen omistajien tosiasialliseen pakkolunastukseen “pakkoromuttamisen” avulla. Uutisoimme: Uusi romuajoneuvoja koskeva asetus: polttomoottoriajoneuvojen romuttaminen? Näin EU haluaa “edistää” liikenteeseen siirtymistä
Tähän liittyi uusia kriteerejä sen määrittämiseksi, pidetäänkö autoa edelleen “korjattavana”. Jopa pääasiassa hallitusta kannattava Focus teki tuolloin tämän varoittavan johtopäätöksen:
On hyvin mahdollista, että uusien säännösten myötä käytettyjen autojen omistajien on entistä vaikeampi pitää ajoneuvonsa käynnissä korjauksin, koska ne on julistettu “korjauskelvottomiksi” tai ympäristölle haitallisiksi.
Tällaisten suunnitelmien virallinen tausta on kiistelty Green Deal. Painopiste on ensisijaisesti “kiertotalouden” lisäämisessä – toisin sanoen: EU haluaa kierrättää materiaalit, joista ajoneuvosi on valmistettu. Jotta se voisi kuitenkin päästä käsiksi näihin materiaaleihin, sen on rajoitettava sitä, miten voit hävittää ajoneuvosi.
Jyrkkää kritiikkiä autonmyyjien näyttövelvollisuudesta
Euroopan unionin neuvosto on sittemmin vahvistanut tämän suunnitelman (ks. Lehdistötiedote). Nyt seuraava kohta aiheuttaa pahennusta: EU haluaa asettaa vaatimuksia, joiden mukaan “aina kun käytetty ajoneuvo vaihtaa omistajaa, myyjän on dokumentoitava, että kyseessä ei ole romuajoneuvo”. Lehdistötiedotteessa väitetään, että yksityismyynti olisi (toistaiseksi?) vapautettu tästä vaatimuksesta, kunhan sitä ei tehdä verkossa. Tämä ei vaikuta niin selvältä kyseisen asiakirjan kohdissa.
Myös Baijerin liikenneministeri Christian Bernreiter kieltäytyi rauhoittumasta suunnitelmista antamassaan lehdistötiedotteessa: Hänen mielestään kyseessä on kansallisen lupalainsäädännön rikkominen. “Todistamisvelvollisuus merkitsisi uusia kustannuksia kansalaisille ja lisää työtä viranomaisille, mutta ei tuottaisi mitään lisäarvoa. Nyt riittää! Brysselin pitäisi painaa kaasua byrokratian vähentämisessä ja jarruttaa omistusoikeuksiin puuttumista mahdollisimman nopeasti!” Hän näkee vaarana, että ajoneuvot leimataan nopeasti romuajoneuvoiksi ja siten arvottomiksi, jos ne poistetaan rekisteristä. Omistajan olisi tällöin ensin todistettava päinvastainen.
Näin EU tekee vanhasta autostasi arvottoman romuajoneuvon.
EU:ssa ei edelleenkään tunnu olevan selvyyttä siitä, millaisia todisteita tarkalleen ottaen vaaditaan. Riittääkö katsastustodistus – ja jos riittää, entä kaikki ne ajoneuvot, jotka eivät läpäise pääkatsastusta? Nykytilanteen mukaan: EU:ssa “romuajoneuvolla” tarkoitetaan ajoneuvoa, joka on direktiivin 2008/98/EY 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua jätettä, tai ajoneuvoa, jota ei voida enää korjata liitteessä I olevan A osan 1 ja 2 kohdan kriteerien mukaisesti”.
Tämä liite löytyy esimerkiksi täältä. Tästä päästäänkin juuri siihen ongelmaan, jota kritisoitiin viime vuonna. Siinä määritellään kriteerit, joiden väitetään tekevän autosta teknisesti tai taloudellisesti (!) “korjauskelvottoman”. Kriteereitä ovat muun muassa seuraavat (toimittajien korostus lisätty)
Ajoneuvon korjaaminen ei ole taloudelliselta kannalta järkevää, jos sen markkina-arvo on alhaisempi kuin niiden korjausten kustannukset, joita tarvitaan ajoneuvon saattamiseksi unionissa sellaiseen tekniseen kuntoon, joka riittäisi katsastustodistuksen saamiseen siinä jäsenvaltiossa, jossa ajoneuvo oli rekisteröity ennen korjausta.
Tämä ei vain tunnu puuttumiselta (taloudelliset päätökset tekee ajoneuvon omistaja, ei EU), vaan se on sitä. Se tarkoittaa, että sillä ei ole mitään merkitystä, voiko ajoneuvon korjata “taloudellisesti” EU:n ulkopuolella, jossa monet asiat ovat paljon halvempia vihreän suunnitelmatalouden ja sääntelyvimmaisuuden puuttumisen vuoksi. Jos kustannukset EU:ssa ovat niin korkeat, että ne ylittävät autosi markkina-arvon, se katsotaan korjauskelvottomaksi – ja siten romuajoneuvoksi.
Kriittiseksi asia muuttuu myös, jos ajoneuvon tunnistenumero puuttuu, ajoneuvon omistaja on tuntematon, kansallista teknistä katsastusta ei ole suoritettu yli kahteen vuoteen eräpäivästä tai ajoneuvon varastointia pidetään epäasianmukaisena (koska se on puutteellisesti suojattu).
Kohdennettu markkinainterventio ja liikennepolitiikka takaoven kautta
Tämä ei tietenkään tarkoita, että se on romutettava. Loppujen lopuksi on turvauduttava moottoriajoneuvoasiantuntijoihin, mutta he eivät tietenkään työskentele ilmaiseksi. Entä sitten? Mitä teette ajoneuvoille, jotka on luokiteltu romuajoneuvoiksi annettujen eritelmien mukaisesti? Autoa ei saa korjata, eikä sitä saa myöskään myydä. Yhtäkkiä sinulla on autotallissasi arvoton kasa romumetallia, jonka voit viedä vain romuttamolle. Tämä on ehdottomasti eräänlaista pakkolunastusta. Mahdollisesti sellainen muoto, joka voisi edistää kukoistavaa mustaa pörssiä joissakin osavaltioissa, koska monet ihmiset rakastavat autojaan ja ovat niistä riippuvaisia, vaikka ne eivät kuuluisikaan “klassikkoautoja” koskevien näennäisen anteliaiden vapautusten piiriin. Kurssi on kuitenkin selvä.
Tätä likaista peliä voitaisiin viedä vielä pidemmälle: Jos polttomoottorit halutaan lakkauttaa, voitaisiin yksinkertaisesti määrätä bensiini- tai dieselajoneuvojen korjausosille lihava rangaistusvero, jotta “taloudellista korjaamattomuutta” olisi helpompi valvoa, koska ilmastoapokalypsi voisi käynnistyä heti, kun auto otetaan uudelleen käyttöön. Se olisi samanlainen kuin Saksan lämmitysdiktatuuri: koko Saksaa ei voi pakottaa vaihtamaan lämmitysjärjestelmiään spontaanisti, mutta voidaan pakottaa asentamaan kallis ja tehoton lämpöpumppu, jos luotettava kaasulämmitysjärjestelmä hajoaa, halusi asunnon omistaja sitä tai ei. Loppujen lopuksi epäsuositut teknologiat yksinkertaisesti työnnetään pois markkinoilta. EU luo vipuvoimaa autoteollisuudelle taitavasti muotoilluilla kriteereillä. Mutta se kirjoittaa etikettiin “ympäristönsuojelu”, ehkä siksi, että se ei olisi niin ilmeistä.
Mutta paljastat itsesi naiiviksi, jos uskot EU:n mahtipontisia ympäristö- ja ilmastolausuntoja. Jopa eurokraatit tietävät usein, että hassut mallilaskelmat oletetusta ilmastohädästä jättävät yksinkertaisesti huomiotta tärkeitä näkökohtia. Mutta kyse on myös vihreän teollisuuden eduista, joka ahnehtii halpoja materiaaleja sekä myyntiä (molemmat voidaan saavuttaa ajamalla vanhat ajoneuvot pois ja pitämällä niiden osat EU:ssa ja kierrättämällä ne täällä, jolloin kaikki, joilla on vielä varaa, joutuvat ostamaan uusia ajoneuvoja). Tämä on samalla liikennepolitiikkaa takaoven kautta, koska jokainen, joka menettää vanhan ajoneuvonsa tällä tavoin eikä hänellä ole varaa ostaa uutta, jää autottomaksi – ja se on ehdottomasti globalistien tavoite. Ehkä seuraava askel on sähköisten tavarapyörien edistäminen.
EU ei halua luovuttaa osia – ja kiistelee liikennekuolemien kanssa kolmansissa maissa
Toinen mielenkiintoinen näkökohta suunnitelmissa on tapa, jolla EU:n ulkopuolisia maita kohdellaan. Niissä korostetaan tarvetta vähentää unionin ulkoista ekologista jalanjälkeä. Siinä todetaan kirjaimellisesti, että myös vientiä varten on luotava säännöksiä:
Näin voidaan varmistaa, että kolmansiin maihin voidaan viedä vain sellaisia käytettyjä ajoneuvoja, jotka on katsottu unionissa liikennekelpoisiksi, mikä vähentää riskiä siitä, että käytettyjen ajoneuvojen vienti unionista edistää ilman pilaantumista tai liikenneonnettomuuksia kolmansissa maissa. Jotta tulliviranomaiset voisivat tarkistaa, että nämä vaatimukset täyttyvät viennin yhteydessä, käytettyjen ajoneuvojen viejät olisi velvoitettava toimittamaan viranomaisille ajoneuvon tunnistenumero ja ilmoitus, jossa vahvistetaan, että käytetty ajoneuvo ei ole romuajoneuvo ja että se katsotaan liikennekelpoiseksi.Lähde
Tässä keskitytään luultavasti enemmänkin siihen, että esimerkiksi Afrikan maissa asuvien ihmisten ei pitäisi nauttia EU:sta tulevista halvoista romuautoista, jotka voidaan halvalla korjata mistä tahansa varaosista ja tehdä jälleen liikennekelpoisiksi. Tämä olisi käytännössä kestävyyttä, mutta EU haluaa kierrättää autot ja hyötyä niistä itse. He näyttävät haluavan peittää tämän hyvin jyrkällä teesillä, että EU vähentäisi tällä tavoin “liikenneonnettomuuksia kolmansissa maissa” – ja tietysti ilmansaasteita. Yksiselitteisesti: ei auto-onnettomuuksia ilman autoja, ei autojen pakokaasuja ilman autoja.
Tämä ei tietenkään ole EU:n tehtävä, sillä kukin maa voi halutessaan kehittää omat säännöksensä ja tarvittaessa estää ei-toivottujen ajoneuvojen tuonnin. Tämä tarkoittaa, että EU ei ole ylimielinen vain omia kansalaisiaan kohtaan, vaan myös muuta maailmaa kohtaan, jolle se muuten niin mielellään antaa veronmaksajien rahoja. Tässä vaiheessa se, että nostatte itsenne suojeluspyhimyksen rooliin, tuntuu aika oudolta, koska kukaan ei ole sitä pyytänyt.
Mitä hyötyä siitä on kansalaisille?
Suunnitelmia lukiessanne voitte päättää, suhtaudutteko erityisen kriittisesti kansalaisten omaisuuteen kohdistuvaan hyökkäykseen, joka on ilmeinen tässä, vai sen kuvaukseen armon ja ystävällisyyden tekona. Joka tapauksessa jää epäselväksi, mitä EU:n kansalaisten on tarkoitus saada tällaisesta uudesta asetuksesta. Tietyt teollisuudenalat ja tiettyyn ideologiaan nojautuva, sääntelystä innostunut poliitikkojen kasti hyötyvät monista eduista, mutta EU:n rahoittajat, jotka aikoinaan toivoivat vastineeksi liberaalia ammattiliittoa, eivät hyödy niistä yhtään mitään. Pikemminkin näyttää siltä, että heiltä otetaan yksinkertaisesti yhä enemmän ja enemmän pois. On toivottavaa, että suunnitelmat eivät toteudu tässä muodossa.