Frontnieuws väittää, että Eurooppa siirtyy vihreän politiikan ”romahduksesta” uuteen sotatalouteen. Mitä ”military Keynesianism” oikeastaan tarkoittaa, mitä EU todella tekee – ja mitä riskejä ja mahdollisuuksia tähän suuntaan liittyy? Tämä analyysi käy läpi käsitteet, faktat ja vaihtoehdot ilman sensaatiota.
Mitä ”military Keynesianism” on – lyhyt peruskäsitteistö
”Military Keynesianismilla” tarkoitetaan talouspolitiikkaa, jossa taloutta elvytetään lisäämällä julkisia menoja nimenomaan puolustukseen. Ajatus nojaa keynesiläiseen oppiin kokonaiskysynnän tukemisesta, mutta ohjaa lisäpanostuksen ase- ja puolustusteollisuuteen. Kannattajat näkevät siinä tavan kiihdyttää tuotantoa ja työllisyyttä, kriitikot taas pelkäävät resurssien lukkiutumista alalle, jonka talousvaikutus per capita ei välttämättä ole yhtä laaja-alainen kuin siviili-infrassa, koulutuksessa tai vihreässä siirtymässä. (Wikipedia, Oxford Reference)
Mitä Euroopassa on oikeasti muuttumassa?
EDIS ja EDIP: teollinen peruskunto puolustukseen
Maaliskuussa 2024 komissio ja korkea edustaja toivat pöytään European Defence Industrial Strategy (EDIS) – suunnan 2035 saakka EU:n puolustusteolliselle pohjalle. Strategia on keino vähentää pirstaloitumista, kasvattaa tuotantokykyä ja korostaa eurooppalaista hankintaa (”European preference”). Kesällä 2025 EU:n neuvosto avasi parlamenttidialogin European Defence Industry Programmesta (EDIP), jolla EDISin toimet viedään käytäntöön ja kurotaan kiinni hätäohjelmien (kuten ASAP, EDIRPA) ja pitkäjänteisen kapasiteetin väliä. Ytimessä on ajatus varmistaa puolustustuotteiden saatavuus ja toimitusvarmuus eurooppalaisesta teollisesta pohjasta. (Defence Industry and Space, Consilium)
NATO-tavoitteet ja menojen trendi
Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen jälkeen eurooppalaiset menot ovat nousseet. Kesään 2025 mennessä 23 NATO-maata ylitti vähintään 2 %:n BKT-tason – selvä muutos muutaman vuoden takaiseen. Samalla on käyty poliittista keskustelua jopa korkeammista viitearvoista (esim. 3,5 % BKT:sta), mikä alleviivaa odotuksia pitkäkestoisesta rahoitusurasta – vaikkei sitä olekaan päätetty Naton viralliseksi tavoitteeksi. (Atlantic Council, SIPRI)
”Sotatalous” johtajien puheissa
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on puhunut toistuvasti ”sotatalouden tilasta”: tuotantokyvyn nopeuttamisesta, lupamenettelyjen ketteröittämisestä ja tarvittaessa myös poikkeuskeinoista, jotta tarve armeijoissa ja liittolaisilla täyttyy. Retoriikasta on tullut koko Euroopan keskustelua värittävä kehys, vaikka käytännön eteneminen on ollut maittain eritahtista. (France 24, Le Monde.fr)
Teollinen todellisuus: pullonkaulat ja kiihdytys samassa kuvassa
Euroopan kyky tuottaa ammuksia ja kriittistä materiaalia on kasvanut, mutta lupaukset ja realiteetit eivät aina ole kohdanneet. EU lupasi keväällä 2023 miljoona 155 mm kranaattia Ukrainalle vuoden sisällä – aikaraja ei pitänyt, ja osa toimituksista siirtyi myöhemmäksi. Myöhemmät arviot ja tutkivat jutut ovat kyseenalaistaneet myös tuotantokapasiteetin määräarvioita. Tähän on vastattu investoinneilla, uusilla linjoilla ja hankintamalleilla – mutta pullonkaulat (raaka-aineet, komponentit, työvoima, lupaprosessit) eivät poistu yhdessä yössä. (Reuters, RadioFreeEurope/RadioLiberty)
Ranskassa on nähty jo konkretiaa: ammus- ja järjestelmävalmistajat ovat lyhentäneet läpimenoaikoja ja skaalanneet tuotantoa, mutta ministeriöt ovat samalla muistuttaneet, että tarvittaessa käytössä ovat ”kovaakin” kysyntäohjausta tukevat keinot. Tämä on käytännön sisältöä sille, mitä ”sotatalousmoodi” voi merkitä: nopeutta, ennakkoinvestointeja ja hallinnollista priorisointia. (Le Monde.fr)
Finanssipolitiikka: velka, hankinnat ja kestävyys
Sotateollinen elvytysvipu nojaa lopulta budjetteihin. Uutisvirran perusteella esimerkiksi Saksassa linja on muuttunut nopeasti: velkajarrua on höllennetty, kun puolustus ja infra kilpailevat euroista. Mutta suuri lupaus ei vielä tarkoita nopeaa rahavirtaa: hallinnollinen kitka ja hankintaketjut jarruttavat toteutusta, jolloin menokehykset näyttävät kasvavilta, mutta toteutuma hiipii perässä. ”Sotatalouden” talouspolitiikka on siis yhtä paljon hallinnon uudistamista kuin momenttien kasvattamista. (Financial Times)
Sijoittajapuolella puolustusosakkeet ovat olleet vahvoilla koko 2024–2025, mutta jo pelkkä rauhansignaalien mahdollisuus heiluttaa kurssitarinaa: jos sota eskalaation sijasta jäätyy, kasvuodotukset tasaantuvat. Tämä ei kumoa puolustusmenojen suuntaa – mutta muistuttaa siitä, kuinka politiikka ja markkinat pelaavat toisiaan vastaan. (Financial Times)
Siirtymä vihreästä ”romahdukseen”? Mitä data kertoo – ja mitä ei
Frontnieuwsin otsikko maalaa kuvan vihreän politiikan romahtamisesta. Todellisuus on vivahteikkaampi.
- Sähkön puolella uusiutuva kasvaa yhä
IEA:n tuoreet katsaukset ja Emberin sähköraportti näyttävät, että uusiutuvan kapasiteetin lisäykset ovat olleet ennätyksellisiä: EU lisäsi noin 60 GW aurinkokapasiteettia vuonna 2024 – liki kaksinkertaisesti vuoteen 2021 verrattuna – vaikka osa maista hidastui lupa- ja verkkoesteiden vuoksi. Myös Eurostat vahvistaa uusiutuvan osuuden nousseen 24,5 %:iin EU:n kokonaisenergiankulutuksesta vuonna 2023. Tämä ei muistuta romahdusta, vaan jatkuvaa mutta epätasaista etenemistä. (IEA, Ember, European Commission) - Politiikkapuolella on totta, että kurssi horjuu
Samaan aikaan on kiistatonta, että EU on tehnyt takapakkeja ja pehmennyksiä Green Dealin osissa: maataloustuen ympäristökytkentöjä on lievennetty, vihreän väitteiden (green claims) sääntely eteni takkuisesti ja osa paketeista on laitettu jäihin tai vesitetty, osin viljelijäprotestien, inflaation ja poliittisen paineen vuoksi. Tämä on ”sotatalouspuheen” poliittinen hinta: kun turvallisuus menee kärkeen, vihreän sääntelyn prioriteetteja punnitaan uudestaan. Mutta tämäkään ei ole ”romahdus”, vaan kurssin tilapäinen kallistus, joka riippuu seuraavien vuosien päätöksistä. (Reuters, AP News, POLITICO)
Yhteenvetona: energiasiirtymässä reunaehdot ovat muuttuneet, mutta investointidata ei tue väitettä täydestä vihreän talouden romahtamisesta. Sen sijaan se tukee kuvaa kaksiraiteisuudesta: puolustuksen kiireellisyys kasvaa, mutta puhtaan energian kapasiteettia rakennetaan edelleen paljon – vain epätasaisemmin ja kovemman politiikkakitkan kanssa. (IEA Blob Storage)
Onko ”military Keynesianism” talouskasvun lääke – vai lukko?
Plussia:
- Teollinen kapasiteetti ja työpaikat: tilauskirjat täyttyvät, investoinnit ohjautuvat tuotantolinjoihin, alihankintaketjut laajenevat.
- Soveltava T&K ja dual-use: sensorit, kyber, avaruus, komposiitit ja teollinen automaatio vuotavat siviilimarkkinoille.
- Strateginen huoltovarmuus: eurooppalainen kysyntä ruokkii eurooppalaista tarjontaa; riippuvuudet ulkopuolisista toimittajista vähenevät.
Miinuksia:
- Syrjäytymisvaikutus: jos julkinen euro ohjautuu aseisiin, se ei ohjaudu muualle – rahoitus on niukkuuslaji, ja priorisointi määrittää pitkän aikavälin kasvupohjan.
- Hankintakoneiston kitka: elvytys ei toimi, jos raha ei muutu tuotannoksi – ja puolustushankinnoissa byrokratia on raskas.
- Poliittinen lukkiutuminen: kun syntyy uusi ”perusura” menojen tasolle, sen purkaminen on vaikeaa, vaikka uhkakuva heikkenisi.
Kansainvälinen keskustelu muistuttaa, että puolustusmenoilla on fiskaalinen kysyntävaikutus, mutta niiden kasvukerroin ei ole automaattisesti vahvempi kuin siviili-investoinneissa. Lisäksi Nato-keskustelussa korkeammat viitearvot (3,5 %) voivat tarkoittaa joillekin maille tuplausta tai triplausta nykytasosta – tämä on valtava rakennemuutos, jos siitä tulisi normi. (SIPRI)
Demokratia ja legitimiteetti: kuka päättää, millä mandaatilla?
Sotatalouden suunta on helposti eliittivetoinen: turvallisuusargumentti on vahva, ja päätöksiä on tehtävä nopeasti. Silti legitimitetti syntyy vain läpinäkyvyydestä:
- Mikä on valtion pitkän aikavälin menouran katto?
- Miten EDIS/EDIP-raamit pysyvät kilpailullisina eivätkä muutu suljetuksi korporatismiksi?
- Miten varmistetaan, ettei puolustus vie rahoitusta vihreän siirtymän pullonkauloihin (verkot, varastot, lupaprosessit), jotka määrittävät Euroopan teollisen kilpailukyvyn 2030-luvulla?
Ilman näitä vastauksia riskinä on, että ”military Keynesianism” jää reaktiiviseksi pakoksi – ei suunnitelluksi strategiaksi.
Mitä tästä pitäisi päättää – 6 suositusta, jotka eivät riitele keskenään
- Aikakehys ja ”exit ramp”
Puolustuseuroille on järkevää asettaa aikataulu ja välitavoitteet: mitä tehdään 2–4 vuodessa (akku, ammus, ilmatorjunta), ja miten taso normalisoidaan, jos uhkataso laskee. - Sääntö ennen euroja
EDIP/EDIS onnistuu vain, jos prosessit kevenevät: lupa- ja hankintamenettelyt ovat todellinen kasvun jarru. Ilman niitä uutta kapasiteettia ei synny, vaikka rahaa olisi. (European Commission) - ”European preference”, mutta kilpailulla
Eurooppalainen etusija on perusteltu strategisissa tuotteissa – mutta se on toteutettava avoimella kilpailulla, jotta hinta–laatu säilyy ja pk-verkosto pääsee sisään. (Defence Industry and Space, Bruegel) - Ring-fence vihreälle
Sähköverkot, varastointi ja puhdas teollisuus ovat Euroopan kasvumoottoreita. Puolustus ei saa syödä niiltä happia. Siksi vihreän siirtymän investoinneille tarvitaan suojattu kanava – muuten kilpailukyky 2030-luvulla rapautuu. (IEA Blob Storage, IEA) - Kaksikäyttö & TKI
Panosta ”dual-use” –kyvykkyyksiin (mikroelektroniikka, fotoniikka, kyber, avaruus). Ne tukevat sekä turvallisuutta että siviiliteollisuutta ja kasvattavat pitkän aikavälin kerrointa. - Työvoima ja osaaminen
Ammuslinja ei pyöri ilman osaajia. Koulutus- ja työperäisen maahanmuuttopolitiikan on tuettava teollista skaalautumista – muuten pullonkaulat palaavat.
Loppupohdinta: onko kyse käännöksestä vai haarautumisesta?
On totta, että Eurooppa on siirtynyt turvallisuusprioriteettiin, jonka ympärille rakennetaan EDIS/EDIP-tyyppisiä teollisia ohjelmia. On myös totta, että vihreän politiikan kentällä on nähty peruutuksia ja pehmennyksiä – etenkin maataloudessa ja yrityssääntelyssä. Silti energiadatan perusteella EU:ssa rakennetaan edelleen paljon uutta puhdasta kapasiteettia; kyse ei ole romahduksesta vaan kiivaan politiikkariidan keskellä etenevästä siirtymästä. (Reuters, AP News, IEA)
”Military Keynesianism” voi toimia tilapäisenä stabilointina – mutta vain, jos se pysyy välineenä, ei päämääränä. Jos siitä tulee itseisarvo, riski on, että julkinen raha lukitaan rakenteisiin, joilla on vaatimaton pitkän aikavälin tuottavuusvaikutus verrattuna siviili-infraan ja energiasiirtymään. Jos taas puolustusinvestoinnit toteutetaan älykkäästi (dual-use, kilpailu, läpinäkyvyys) ja rinnalla suojataan vihreän kasvun kriittiset pullonkaulat, Eurooppa voi välttää nollasummapelin.
Kysymys ei siis ole ”tykit vai keitot”, vaan miten pidämme molemmat kasassa – ja teemme sen niin, että 2030-luvun Eurooppa on sekä turvattu että vauras.
Lähteitä ja taustaa (valikoitu)
- Käsite & viitekehys: Military Keynesianism (Wikipedia; Oxford Reference). (Wikipedia, Oxford Reference)
- EU:n linjaukset: EDIS ja EDIP (Komissio/HR; Neuvoston neuvottelumandaatti; EPRS/EP-brief). (Defence Industry and Space, Consilium, Euroopan parlamentti)
- Menourat: NATO 2 % –osuuden laajeneminen; 3,5 % keskustelu (SIPRI). (Atlantic Council, SIPRI)
- ”Sotatalous” Ranskassa: Macronin puheet ja käytännön skaalaus. (France 24, Le Monde.fr)
- Ammustuotannon realiteetit: EU:n lupaukset ja toteuma. (Reuters, RadioFreeEurope/RadioLiberty)
- Vihreä siirtymä – data & politiikka: IEA/Ember/Eurostat (kasvu), CAP- ja green claims -pehmenemiset. (IEA, Ember, European Commission, Reuters, AP News)
- Markkinakonteksti ja finanssipolitiikka: FT (Saksan velkalinja; puolustusosakkeiden heilunta). (Financial Times)