Meille on opetettu, että maailmansota tarkoittaa aseita, rintamalinjoja ja liittoumien välisiä yhteenottoja. Mutta entä jos kolmas maailmansota ei näytä siltä ollenkaan? Yhä useampi tutkija ja riippumaton tarkkailija uskoo, ettei kyse enää ole tulevasta uhasta – vaan jo käynnissä olevasta, vain muotoaan muuttaneesta konfliktista. Tämän päivän sota ei kilise panssareissa eikä humise taivaan halki. Se tapahtuu toisaalla: energiapolitiikassa, algoritmien suodattamassa uutisvirrassa ja yhä jakautuneemman ihmismielen sisällä.
Tämä kirjoitus ei pyri maalailemaan maailmanlopun näkymiä. Pikemminkin se yrittää antaa välineitä nähdä se, mikä helposti jää huomaamatta – se, miten sota on muuttunut lähes näkymättömäksi mutta samalla yhä läsnäolevammaksi osaksi arkeamme.
Sodankäynti, joka ei näytä sodalta
Nykypäivän suurkonflikti ei huuda itseään otsikoissa. Se tihkuu hiljaisina liikkeinä: talouspakotteina, kyberiskujen uhkana, informaatiokampanjoina ja uusina vaikutusalueiden rajoina. NATO ja Venäjä ovat ajautuneet suhteeseen, joka voisi hyvin olla suoraan kylmän sodan jatke. Samaan aikaan Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen jännite kasvaa hiljalleen, askel askeleelta, ilman yhtä suurta räjähdystä mutta sitäkin vakavammin seurauksin.
Sota on siirtynyt pois rajaseuduilta ja tullut meidän taskuihimme – älypuhelinten kautta, päivittäisiin päätöksiin, uutisten sävyihin.
Totuudesta on tullut taistelukenttä
On vaikea sanoa, mikä on totta, kun jokainen uutinen tuntuu palvelevan jotain tarkoitusperää. Venäläinen media maalaa sodan aivan toisin kuin länsimaiset lähteet. Kysymys ei ole vain erilaisista näkökulmista – kyse on tietoisesta informaation muokkauksesta. Näin syntyy todellisuuksia, jotka eivät kohtaa toisiaan.
Sosiaalinen media ei auta – se valikoi meille näkymiä, jotka vahvistavat jo olemassa olevia käsityksiämme. Tämä ei ole sattumaa vaan osa vaikuttamisen rakennetta. Ja kun sensuuria lisätään, luottamus virallisiin lähteisiin murenee entisestään. Yhtäkkiä ihmiset etsivät totuutta sieltä, missä he ennen näkisivät vain marginaalia.
Energia – uusi ase, uusi etulinja
Kaasuputket, sähkön hinta ja öljyn saatavuus eivät ehkä kuulosta tyypillisiltä sota-aseilta, mutta nykyään juuri ne voivat ratkaista, kuka menettää asemansa ja kuka nousee. Eurooppa on saanut karvaasti huomata, mitä tarkoittaa energiariippuvuus, kun Venäjän kaasuhanat suljettiin. Mutta energiakriisi on vain jäävuoren huippu.
Maailmantalous on alkanut jakautua, eikä tämä kehitys ole sattumaa. BRICS-maiden liikkeet, dollarista irtautumisen suunnitelmat ja Kiinan hiljaiset manööverit keskuspankkitasolla viittaavat siihen, että rintamalinjat ovat siirtymässä rahavirtojen maailmaan. Sotaa käydään nyt korkoprosenteilla ja toimitusketjuilla.
Kun kriisit turruttavat
Ehkä kaikkein ovelin sodan muoto on se, joka ei tunnu sodalta ollenkaan. Meistä on tullut kriiseihin tottuneita. Koronapandemia, ilmastohuoli, talousongelmat – kaikki tämä on alkanut tuntua normaalilta. Tämä turtuminen ei ole sattumaa. Se on osa suurempaa kuviota, jossa passiivisuus tekee meistä alttiita vaikutukselle.
Algoritmit varmistavat, että näemme juuri sen maailman, jonka haluamme nähdä. Eriäviä mielipiteitä vältellään. Lopputuloksena syntyy pirstaloitunut todellisuus, jossa kukin elää omassa kuplassaan. Ja juuri se tekee psykologisesta sodasta niin tehokasta: sen ei tarvitse pakottaa, se riittää kun ohjaa huomaamatta.
Historia ei toista itseään, se vain riisuu naamionsa
Aiemmat sukupolvet tunnistivat sodan propagandasta – julisteista, sotalähetyksistä ja selkeistä viholliskuvista. Nyt vaikuttaminen on hiipinyt henkilökohtaisemmaksi. Se saattaa näyttäytyä mainoksena, joka vetoaa tunteisiin, tai algoritmina, joka valikoi juuri meille suunnattuja sisältöjä.
Vaikka sota on muuttanut muotoaan, sen tarkoitus on pysynyt samana: vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme, mitä pelkäämme – ja kehen luotamme.
Lopuksi – sota on täällä, emme vain kutsu sitä siksi
Kolmannen maailmansodan ajatus kuulostaa radikaalilta, jopa liioitellulta. Mutta ehkä kysymys ei ole siitä, onko sota alkanut – vaan siitä, olemmeko tunnistaneet sen ajoissa. Tämä sota ei kilise kiväärinpiipuissa vaan kaikuu jokaisessa uutisessa, jokaisessa hinnannousussa ja jokaisessa keskustelussa, jossa luottamus horjuu.
Tämän ymmärtäminen ei tarkoita toivottomuutta. Päinvastoin: se on ensimmäinen askel siihen, että emme enää toimi pelkkinä kohteina. Kun näemme, missä pelinappulat liikkuvat, voimme vihdoin alkaa pelata myös itse.