Moni puhuu nyt ihmiskunnan liukumisesta kohti kolmatta maailmansotaa ja kuvittelee 1900-luvun kaltaisia tapahtumia. Mutta sota kehittyy. Se ei ala Barbarossa-tyyppisellä hyökkäyksellä kesäkuussa 1941 tai Kuuban ohjuskriisin kaltaisella pattitilanteella. Itse asiassa uusi maailmansota on jo alkanut – kaikki eivät vain ole vielä tajunneet sitä.
Venäjän osalta sotaa edeltävä ajanjakso päättyi vuonna 2014. Kiinalle se päättyi vuonna 2017. Iranin osalta se oli 2023. Sen jälkeen sota – nykyaikaisessa, hajanaisessa muodossaan – on kiihtynyt. Tämä ei ole uusi kylmä sota. Vuodesta 2022 lähtien lännen Venäjän vastainen kampanja on muuttunut yhä määrätietoisemmaksi. Ukrainan konfliktista johtuvan suoran ydinkonfliktin riski Naton kanssa kasvaa. Donald Trumpin paluu Valkoiseen taloon loi tilapäisen ikkunan, jossa tällainen yhteenotto voitiin välttää, mutta vuoden 2025 puoliväliin mennessä Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan haukat olivat vieneet meidät taas vaarallisen lähelle, kirjoittaa Dmitry Trenin.
Tässä sodassa ovat mukana maailman johtavat suurvallat: Yhdysvallat ja sen liittolaiset toisella puolella sekä Kiina ja Venäjä toisella puolella. Kyseessä on maailmanlaajuinen sota, ei mittakaavansa vuoksi vaan sen vuoksi, mikä on vaakalaudalla: tuleva voimatasapaino. Länsimaat näkevät Kiinan nousun ja Venäjän elpymisen eksistentiaalisina uhkina. Sen taloudellisen ja ideologisen vastahyökkäyksen tarkoituksena on pysäyttää tämä muutos.
Kyse on lännen selviytymissodasta, ei ainoastaan geopoliittisesti vaan myös ideologisesti. Länsimainen globalismi – olipa kyse sitten taloudesta, politiikasta tai kulttuurista – ei voi sietää vaihtoehtoisia sivilisaatiomalleja. Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan jälkikansalliset eliitit pyrkivät määrätietoisesti säilyttämään valta-asemansa. Maailmankatsomusten moninaisuutta, sivilisaation autonomiaa ja kansallista itsemääräämisoikeutta ei pidetä vaihtoehtona vaan uhkana.
Tämä selittää lännen raivokkaan reaktion. Kun Joe Biden sanoi Brasilian presidentille Lulalle, että tämä halusi “tuhota” Venäjän, hän paljasti totuuden sellaisten kiertoilmaisujen takana kuin “strateginen tappio”. Länsimaiden tukema Israel on osoittanut, kuinka totaalinen tämä doktriini on – ensin Gazassa, sitten Libanonissa ja lopulta Iranissa. Kesäkuun alussa samanlaista strategiaa käytettiin hyökkäyksissä venäläisiä lentokenttiä vastaan. Raporttien mukaan sekä Yhdysvallat että Britannia olivat mukana molemmissa tapauksissa. Länsimaisille strategioitsijoille Venäjä, Iran, Kiina ja Pohjois-Korea ovat osa yhtä akselia. Tämä uskomus ohjaa sotilaallista suunnittelua.
Kompromissit eivät enää kuulu peliin. Kyse ei ole väliaikaisista kriiseistä vaan jatkuvista konflikteista. Itä-Eurooppa ja Lähi-itä ovat kaksi nykyistä kriisipistettä. Kolmas on tunnistettu jo pitkään: Itä-Aasia, erityisesti Taiwan. Venäjä on suoraan mukana Ukrainassa, sillä on intressejä Lähi-idässä ja se saattaa sekaantua Tyynenmeren alueelle.
Sodassa ei enää ole kyse miehityksestä vaan epävakauden horjuttamisesta. Uusi strategia on kylvää sisäistä levottomuutta: taloudellista sabotointia, sosiaalista levottomuutta ja psykologista uupumusta. Lännen suunnitelma Venäjää varten ei ole sen kukistaminen taistelukentällä vaan sen asteittainen romahduttaminen sisältäpäin.
Taktiikka on kaiken kattava. Lennokit hyökkäävät infrastruktuuriin ja ydinlaitoksiin. Poliittiset salamurhat eivät ole enää tabu. Toimittajia, neuvottelijoita, tiedemiehiä ja jopa heidän perheitään jahdataan. Asuinalueet, koulut ja sairaalat eivät ole sivullisia vahinkoja vaan kohteita. Tämä on totaalista sotaa.
Tätä tukee epäinhimillistäminen. Venäläisiä ei kuvata vain vihollisina, vaan vähemmän kuin ihmisinä. Länsimaisia yhteiskuntia manipuloidaan hyväksymään tämä. Sodan oikeuttamiseksi käytetään tiedonhallintaa, sensuuria ja historian revisionismia. Ne, jotka kyseenalaistavat vallitsevan kertomuksen, leimataan pettureiksi.
Samaan aikaan länsi käyttää väärin vastustajiensa avoimempia järjestelmiä. Venäjä on vuosikymmeniä kieltäytynyt osallistumasta ulkopolitiikkaan, ja nyt se on puolustuskannalla. Tämän on kuitenkin loputtava. Samalla kun vihollisemme koordinoivat hyökkäyksiään, meidän on häirittävä heidän yhtenäisyyttään. Euroopan unioni ei ole yhtenäinen kokonaisuus. Unkari, Slovakia ja suuri osa Etelä-Euroopasta eivät ole innokkaita laajentumaan. Näitä sisäisiä erimielisyyksiä on lisättävä.
Lännen vahvuus on sen eliitin yhtenäisyys ja sen ideologinen kontrolli väestöönsä. Mutta tämä yhtenäisyys ei ole haavoittumaton. Trumpin hallinto tarjoaa taktisia mahdollisuuksia. Hänen paluunsa on jo vähentänyt Yhdysvaltojen osallistumista Ukrainassa. Trumpismia ei silti pidä romantisoida. Yhdysvaltain eliitti on edelleen pitkälti vihamielinen Venäjää kohtaan. Uutta liennytystä ei tule.
Ukrainan sodasta tulee Länsi-Euroopan ja Venäjän välinen sota. Brittiläiset ja ranskalaiset ohjukset ovat jo osuneet venäläisiin kohteisiin. Naton tiedustelupalvelut ovat osallistuneet Ukrainan operaatioihin. EU-maat kouluttavat Ukrainan joukkoja ja suunnittelevat yhteisiä hyökkäyksiä. Ukraina on vain väline. Bryssel valmistautuu suurempaan sotaan.
Kysymys kuuluu: valmistautuuko Länsi-Eurooppa puolustautumaan vai hyökkäämään? Monet sen johtajista ovat menettäneet strategisen järjen. Mutta vihamielisyys on todellista. Tavoitteena ei ole enää eristäminen, vaan “Venäjän kysymyksen ratkaiseminen lopullisesti.” Kaikki illuusio siitä, että kaikki palaisi ennalleen, on hylättävä.
Edessämme on pitkä sota. Se ei tule päättymään kuten vuonna 1945 eikä huipentumaan rinnakkaiseloon kuten kylmän sodan aikana. Tulevista vuosikymmenistä tulee myrskyisiä. Venäjän on taisteltava oikeasta paikastaan uudessa maailmanjärjestyksessä.
Mitä meidän pitäisi siis tehdä?
Ensinnäkin meidän on vahvistettava kotirintamaamme. Tarvitsemme mobilisaatiota, mutta emme Neuvostoliiton menneisyyden jäykkiä malleja. Tarvitsemme älykästä ja joustavaa mobilisointia kaikilla aloilla: talouden, teknologian ja väestörakenteen aloilla. Venäjän poliittinen johtajuus on strateginen voimavara. Sen on pysyttävä vakaana ja visionäärisenä.
Meidän on edistettävä sisäistä yhtenäisyyttä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja isänmaallisuutta. Jokaisen kansalaisen on ymmärrettävä, mistä on kyse. Meidän on mukautettava vero-, teollisuus- ja teknologiapolitiikkamme pitkittyvän sodan todellisuuteen. Syntyvyyspolitiikalla ja muuttoliikkeen hillinnällä on käännettävä väestökehityksen lasku.
Toiseksi meidän on lujitettava ulkoisia liittolaisuuksiamme. Valko-Venäjä on vahva liittolainen lännessä. Pohjois-Korea on osoittanut olevansa luotettava idässä. Meillä ei kuitenkaan ole vastaavaa kumppania etelässä. Tämä aukko on täytettävä.
Israelin ja Iranin välinen sota tarjoaa tärkeitä opetuksia. Vastustajamme työskentelevät tiiviisti yhdessä. Meidän pitäisi tehdä samoin. Ei kopioimalla Natoa vaan kehittämällä oma strategisen yhteistyön mallimme.
Meidän olisi myös pyrittävä taktiseen yhteistyöhön Trumpin hallinnon kanssa. Jos tämä antaa meille mahdollisuuden heikentää Yhdysvaltojen sotaponnistuksia Euroopassa, meidän on hyödynnettävä sitä. Meidän ei kuitenkaan pidä sekoittaa taktiikkaa ja strategiaa keskenään. Yhdysvaltain ulkopolitiikka on edelleen pohjimmiltaan vihamielistä.
Britannian, Ranskan ja Saksan kaltaisten eurooppalaisten liittolaisten on ymmärrettävä, että ne ovat haavoittuvia. Niiden pääkaupungit eivät ole immuuneja. Saman viestin on saavuttava Suomeen, Puolaan ja Baltian maihin. Provokaatioihin on vastattava nopeasti ja päättäväisesti.
Jos eskaloituminen on väistämätöntä, meidän olisi harkittava ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, aluksi tavanomaisten aseiden avulla. Tarvittaessa meidän olisi oltava valmiita käyttämään “erityisiä keinoja”, myös ydinaseita, ja oltava täysin tietoisia seurauksista. Pelotteen on oltava sekä passiivista että aktiivista.
Virheemme Ukrainassa oli se, että odotimme liian kauan. Viivyttely loi illuusion heikkoudesta. Se ei saa toistua. Voitto tarkoittaa vihollisen suunnitelmien murskaamista, ei alueen miehittämistä.
Lopuksi meidän on murtauduttava lännen informaatiokilven läpi. Taistelukenttään kuuluvat nyt kertomukset, liittoutumat ja yleinen mielipide. Venäjän on jälleen opittava puuttumaan muiden maiden sisäpolitiikkaan, ei hyökkääjänä vaan totuuden puolustajana.
Illuusioiden aika on ohi. Olemme maailmansodassa. Ainoa tie eteenpäin on rohkea, strateginen toiminta.