Mallien ja mittausten välinen kuilu – mitä oikeasti löydettiin?

Uutinen väittää, että uusi PNAS-tutkimus “kyseenalaistaa perustavan oletuksen”, jonka mukaan enemmän CO₂:ta → enemmän lämpöä maapallon järjestelmään – ja vihjaa lopuksi, että tämä oletus “ei yksinkertaisesti voi olla totta”.

Kun kaivetaan itse tutkimus esiin, kuva on aika erilainen.

1. Mitä artikkeli väittää?

Raportti24:n teksti* rakentuu seuraavan rungon varaan:

• PNAS:ssa julkaistu työ rekonstruoi maapallon energiabudjettia 1880–2020 välille.
• Tulosten mukaan:
  • 1880–1980: maapallon energiatasapainon häiriö (Earth’s energy imbalance, EEI) seurasi tiiviisti säteilypakotetta.
  • 2000–2020: EEI on alle 50 % lasketusta pakotteesta.
• Tästä vedetään poliittinen johtopäätös: jos pakote kasvaa paljon mutta “energia ei tule perille”, CO₂–lämpenemis–oletus olisi väärä.
• Lopussa teksti sanoo suoraan: analyysi “viittaa siihen, että oletus, jonka mukaan enemmän CO₂:ta ilmakehässä johtaa suurempaan energiankertymään, ei yksinkertaisesti voi olla totta”.

Ongelma: itse tutkimus sanoo täysin päinvastaista siitä, ovatko sen tulokset linjassa nykyisten pakote- ja palaute-estimaattien kanssa.

2. Mitä Wu et al. (PNAS 2025) oikeasti tekivät?

PNAS-artikkeli “Time-varying global energy budget since 1880 from a reconstruction of ocean warming” (Wu, Gregory, Zanna, Khatiwala) tekee kolme isoa asiaa:

1. • Rekonstruoi maapallon energiatasapainon häiriön 1880–2020 käyttämällä pintahavaintoihin perustuvaa menetelmää, jolla arvioidaan valtamerten sisäosan lämpenemistä (Green’s function -lähestymistapa).
   • Noin 90 % ylimääräisestä energiasta varastoituu meriin, joten tämä on kriittinen pala palapeliä. (waseda.elsevierpure.com)
   • Vertaa rekonstruoitua energiabudjettia nykyisiin paras arvio -sarjoihin säteilypakotteesta ja ilmaston palautteesta.
   • Tekijät korostavat nimenomaan, että heidän estimaattinsa on johdonmukainen näiden pakote- ja palautesarjojen kanssa 1880–2020. (waseda.elsevierpure.com)
   • Löytää kaksi erilaista “vaihdetta” globaalissa energiabudjetissa:
     • 1880–1980: maapallon energiatasapainon häiriö (N) seuraa hyvin säteilypakotetta (F).
     • 1980 jälkeen: N kasvaa hitaammin kuin F; 2000–2020 N < 50 % F:stä. (waseda.elsevierpure.com)

Lisäksi:

• Kun tuloksia verrataan CMIP6-ilmastomalleihin, mallien keskiarvo on havaintojen kanssa linjassa epävarmuusrajojen puitteissa,
  mutta yksittäisistä malleista parhaiten osuvat ne, joilla on heikompi aerosoliepätasapainon (aerosol forcing) vaikutus. (waseda.elsevierpure.com)

Toisin sanoen: tutkimus ei romauta CO₂-fysiikkaa, vaan:

• parantaa energiabudjetin “tilinpäätöstä”
• nostaa esiin, että viime vuosikymmenten pakote–vastine–dynamiikassa on jotain, mitä emme vielä täysin ymmärrä
• ja vihjaa, että aerosoleja koskevia oletuksia pitää säätää.

3. Mikä on oikea “mallit vs mittaukset” -ristiriita?

Se oikea, kiinnostava ero ei ole “CO₂ ei lämmitä”, vaan:

Pakote (F) ja energiatasapainon häiriö (N) eivät ole olleet lineaarisessa 1:1-suhteessa viime vuosikymmeninä samaan tapaan kuin 1900-luvun alkupuolella. (waseda.elsevierpure.com)

Käytännössä:

• 1910–1945: CO₂-päästöt pysyivät ~1 GtC/v tasolla, mutta merien lämpeneminen, lämpölaajeneminen ja merenpinnan nousu olivat yllättävän suuria. (notrickszone.com)
• 1980–2010: päästöt nousivat ~10 GtC/v tasolle, mutta merien lämpöön sitoma ylimääräinen energia jäi oletettua pienemmäksi – erityisesti 2000–2020. (notrickszone.com)

Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi:

• luonnollisten pakotteiden (aurinko, tulivuoret) ja sisäisen vaihtelun vaikutusta merien lämpötiloihin,
• sitä, että ilmaston herkkyys aerosoleille ja niiden määrän muutos on arvioitu väärin,
• tai sitä, että merien lämmönottotehokkuus on muuttunut (tästä on jo oma uudehko paperinsa, joka tutkii luonnollisten pakotteiden vaikutusta merien lämmönottotehokkuuteen 1980-luvulta lähtien). (agupubs.onlinelibrary.wiley.com)

Mutta mikään näistä ei kiistä perusfysiikkaa: kasvihuonekaasut vähentävät ulossäteilyä ja aiheuttavat positiivisen energiatasapainon häiriön. Tätä tukevat mm. satelliittimittaukset yläilmakehästä ja merien lämpösisällön trendit, jotka näyttävät kiihtyvää lämmön kertymistä 1960-luvulta tähän päivään. (courses.seas.harvard.edu)

4. Missä uutisartikkeli menee yli laidan?

Tekstissä on pari kriittistä kohtaa, joissa hypätään tieteen tuloksista suoraan vahvoihin poliittisiin johtopäätöksiin:

1. “Mallien mukaan X, mutta mittaukset Y, siis mallit ovat roskaa.”
   – Wu et al. painottavat, että mallien ensemble-keskiarvo on havainnoille johdonmukainen epävarmuusrajojen sisällä,
   ja että tietyt mallikonfiguraatiot (heikompi aerosolivaste) sopivat paremmin aineistoon kuin toiset. (waseda.elsevierpure.com)
   → Tämä on enemmän hienosäätöä kuin totaalinen romahdus.
2. “Lisäksi analyysi viittaa siihen, että oletus ‘enemmän CO₂ → enemmän energiaa’ ei voi olla totta.”
   – Tutkimuksen tiivistelmä sanoo suoraan päinvastoin: heidän energiabudjettinsa on johdonmukainen nykyisten pakote- ja palautesarjojen kanssa. (waseda.elsevierpure.com)
   – Se, että suhde pakotteen ja energiatasapainon välillä vaihtelee ajassa, ei tarkoita, että pakote ei vaikuttaisi; se kertoo, että järjestelmässä on muitakin termejä (palautteet, aerosolit, sisäinen vaihtelu), joiden dynamiikkaa emme vielä kuvaa täydellisesti.
3. Retoriikka “ilmastoapokalyptikkojen yhtälö murenee”.
   – Tämä heijastaa NoTricksZone-tyyppisiä tulkintoja (“Fundamental assumptions … undermined”), ei Wu et al.:n omia sanamuotoja. (notrickszone.com)

Tässä mielessä Raportti24:n teksti tekee klassisen tempun:

poimitaan kiinnostava tieteellinen tulos,
irrotetaan se kontekstista,
käytetään sitä poliittisen tarinan polttoaineena.

5. Mitä tämä oikeasti tarkoittaa politiikan ja “ilmastotarinoiden” kannalta?

Tieteellisesti:

• Wu et al. vahvistavat, että maapallo on ollut positiivisessa energiatasapainon häiriössä pitkään ja että meret lämpenevät edelleen. (centaur.reading.ac.uk)
• He osoittavat, että historiassa on ollut jaksoja, jolloin:
  • sama pakotetaso on tuottanut eri suuruisen lämpövastineen, ja
  • viime vuosikymmeninä osa lasketusta pakotteesta ei näy mitattuna energiaylijäämänä yhtä vahvana kuin mallit heikoilla/oletetuilla parametreilla antoivat odottaa.

Poliittisesti tämä kannattaisi lukea niin, että:

• epävarmuus tulevan lämmityksen tahdista on suurempi kuin virallisissa katastrofiskenaarioissa usein annetaan ymmärtää,
• mutta epävarmuus ei ole yksisuuntaista (“ehkä mitään ei tapahdu”), vaan se voi tarkoittaa myös sitä, että järjestelmä reagoi eri tavoin eri ajanjaksoina – mukaan lukien mahdolliset tulevat “spurttijaksot”, jos aerosolit vähenevät tai merien lämpönielu muuttuu. (waseda.elsevierpure.com)

Suomeksi:
– paperi antaa hyvää ammustäydennystä niille, jotka ovat jo pitkään kritisoineet ilmastomallien ylisuuria varmuusväitteitä,
mutta
– se ei tue tarinaa: “CO₂ ei ole ongelma, mallit ovat täysin väärässä, voimme unohtaa koko asian”.

Se tukee pikemminkin tarinaa:

“Fysiikka on kunnossa, mutta mittakaavat, herkkyydet ja ajallinen dynamiikka ovat epävarmempia kuin poliittiset powerpointit antavat ymmärtää.”

6. Yhteenveto: missä kohtaa on järkeä, missä ei?

Järkevää artikkelissa:

• Se nostaa esiin kiinnostavan ja tärkeän PNAS-tutkimuksen, jossa oikeasti mennään lähemmäs “kovaa dataa” kuin monissa pelkkiin mallisimulaatioihin nojaavissa papereissa.
• Se huomaa olennaisen yksityiskohdan: 2000–2020 radiatiivinen pakote kasvoi paljon, mutta maapallon energiatasapainon häiriö ei seurannut yhtä jyrkästi.

Vähemmän järkevää:

• Se tekee hyppäyksen “mallit vaativat korjausta” → “CO₂–lämpenemis–linkki ei voi olla totta”.
• Se sivuuttaa sen, että paperi itse sanoo olevansa johdonmukainen nykyisten pakote/palautesarjojen kanssa ja että mallien ensemble-keskiarvo on havaintoihin sopiva epävarmuusrajojen sisällä. (waseda.elsevierpure.com)

Jos tämän haluaa tiivistää yhteen lauseeseen:

Wu et al. -paperi on hyvä esimerkki siitä, miten ilmastotiede vähitellen korjaa ja tarkentaa omaa kuvaansa – mutta se ei ole “todiste siitä, että ilmastoapokalypsi on peruttu”, eikä toisaalta “todiste siitä, että kaikki on vielä pahempaa”. Se on muistutus siitä, että mallit ovat työkaluja, eivät oraakkeleita.

📚 Lähteet

• Wu, Q., Gregory, J. M., Zanna, L., & Khatiwala, S. (2025). Time-varying global energy budget since 1880 from a reconstruction of ocean warming. PNAS 122(20), e2408839122. PNAS abstrakti (pnas.org)
• Wu et al. (2025) – avoin versio ja tiivistelmä, Waseda University. Waseda / Elsevier Pure -sivu (waseda.elsevierpure.com)
• Wu et al. (2025) – vapaa täysteksti PubMed Centralissa. PMC-artikkeli (PMC)
• Wu et al. (2025) – tutkimuksen raakadata. Zenodo – Time-varying global energy budget dataset (zenodo.org)
• Kenneth Richard (2025). 1880–2020 Trends In Ocean Heat Uptake, Thermal Expansion Challenge Human Forcing Claims. NoTricksZone. Artikkeli (notrickszone.com)
• Shi, J. R. et al. (2025). The Impact of Natural External Forcing on Ocean Heat Uptake Efficiency Since the 1980s. Geophysical Research Letters. AGU-julkaisu (agupubs.onlinelibrary.wiley.com)