Palantirin toimitusjohtaja Alex Karp on antanut amerikkalaisille kylmäävän varoituksen: maailmanlaajuinen konflikti, jossa Venäjä, Kiina ja Iran ovat mukana, ei ole vain mahdollinen, vaan väistämätön. Vielä huolestuttavampaa on, että hän antoi tämän viestin hymyillen.
Käsite “taistelu useilla rintamilla” on pitkään ollut sotilasstrategien painajainen. Historia varoittaa vaaroista: maat, jotka jakavat joukkonsa kahdelle tai useammalle rintamalle, kohtaavat yleensä katastrofin. Siitä huolimatta Karpin ja senaattori Lindsey Grahamin kaltaiset globalistiset sodanlietsojat kehottavat nyt Yhdysvaltoja osallistumaan ei kahteen vaan kolmeen konfliktiin kerralla, kirjoittaa Baxter Dmitry.
Puolustus- ja tiedustelutoiminnasta tunnetun Palantir-tiedonlouhintayrityksen toimitusjohtaja Karp vaikuttaa jopa innostuneelta ajatuksesta käynnistää kolmas maailmansota.
Vaatiessaan, että Pentagonin pitäisi mennä täydellä höyryllä eteenpäin autonomisten aseiden kehittämisessä, hän nosti esiin oudon näkökulman.
“Uskon, että elämme aikakautta, jolloin ydinpelote on itse asiassa vähemmän tehokas, koska on hyvin epätodennäköistä, että länsimaat käyttäisivät jotakin atomipommin kaltaista, kun taas vastustajamme saattaisivat käyttää”, “moraalisen epätasapainon” vuoksi, hän sanoi.
Kun hän sanoi, että länsimaiden on erittäin epätodennäköistä käyttää ydinpommia, hän saattoi unohtaa, että Yhdysvallat on ainoa maa maailmassa, joka on koskaan käyttänyt ydinaseita sota-aikana.
Moraalisesta epäsuhtaisuudesta puheen ollen, viidestä ydinasevallasta Kiina on ainoa maa, jolla on politiikka, jonka mukaan ydinaseita ei käytetä ensimmäisenä.
Yhdysvallat taas on jopa vastahakoinen harkitsemaan tätä aloitetta.
Näennäisyys “moraalista” on vain savuverho. Yhdysvaltain sotaisan retoriikan todellinen liikkeellepaneva voima on sotateollisuuskompleksi.
Ne ajavat konflikteja lisätäkseen voittojaan, vauhdittaakseen asekauppaa ja edistääkseen sotateollisuuden kasvua. Sota on heidän liiketoimintaansa.
He eivät välitä konfliktien lopputuloksesta, kunhan he voivat myydä aseita. Siksi he uhkailevat jatkuvasti ahneudesta.
Palantir, joka kehittää “kehittyneitä puolustusohjelmistoratkaisuja Yhdysvaltojen ja liittoutuneiden joukkojen käyttöön”, on osa laajamittaista sotateollisuuskompleksia.
Tämän vuoden toukokuussa Yhdysvaltain armeija myönsi Palantir Technologiesille 480 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen data-analyysi- ja päätöksentekotyökalun laajentamisesta useammille sotilaskäyttäjille eri puolilla maailmaa, mukaan lukien viisi taisteluosaston komentokeskusta: Yhdysvaltain keskuskomento, Euroopan komentokeskus, Intian ja Tyynenmeren komentokeskus, pohjoinen komentokeskus ja kuljetuskomentokeskus.
Helmikuussa Time-lehti kertoi, että Palantir on yksi niistä teknologiajätistä, jotka “tekivät Ukrainasta tekoälyn sotalaboratorion.” Vaikuttaa siltä, että Palantir ei ole tyytyväinen; se haluaa lisää sotia tyydyttääkseen alati kasvavaa ruokahaluaan.
Mutta kun Yhdysvaltain sotateollisuuskompleksi jatkaa liekkien lietsomista, herää väistämättä kysymys: kuka maksaa kolmen sodan laskun?
Washingtonille Ukrainan tukeminen on jo nyt resursseja vievää. Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin puhjettua jopa Ukrainalle tarkoitetut tykistön kranaatit ohjattiin Israeliin. Puhumattakaan siitä, että tuki Israelille vain vahvisti Yhdysvaltojen kansainvälistä mainetta ja moraalisia ongelmia. Kun kaksi rintamaa on jo kaaoksessa, miten Yhdysvallat voi hallita kolmatta rintamaa Tyynellämerellä?
Kolmen rintaman sodan lietsojien pitäisi opiskella sotahistoriaa ymmärtääkseen, miten tällaiset konfliktit yleensä päättyvät. Kautta historian useilla rintamilla sotaa käyneet joukot ovat usein hävinneet. Jos Yhdysvallat kävisi kolmea sotaa yhtä aikaa, sotateollisuuskompleksi todennäköisesti vaurastuisi, kun taas koko maa kärsisi eniten.
Kuten sodanvastainen aktivisti Jimmy Dore sanoi Fox Newsin ohjelmassa Tucker Carlsonin kanssa, Yhdysvaltojen vihollinen ei ole Kiina tai Venäjä, vaan sotateollinen kompleksi, joka riisuu tätä maata satojen miljardien ja miljardien dollarien edestä.