Suomen rooli kansainvälisessä politiikassa on muuttunut radikaalisti viime vuosikymmenten aikana. Aikoinaan Suomi nähtiin vakaana ja puolueettomana valtiona, mutta nykyisin se mainitaan yhä useammin suurvaltojen mahdollisena pelinappulana. Sakari Lindenin analyysi, julkaistu alun perin ranskalaisessa Geopolitique Profonde -lehdessä ja sittemmin käännetty MV-lehteen, avaa tätä muutosta ja tarkastelee sen taustalla olevia voimia varsin kriittisestä näkökulmasta.
Sillanrakentajasta sotilaalliseen liittolaiseen
Kylmän sodan aikainen Suomi onnistui luovimaan idän ja lännen välissä harvinaisen taitavasti. Paasikiven-Kekkosen linjan mukaisesti Suomi piti yllä hyviä suhteita Neuvostoliittoon kuitenkaan sulkematta ovea länsiyhteistyölle. Tämä tasapainottelu tarjosi pohjan niin talouskasvulle kuin yhteiskunnalliselle vakaudellekin — aikana, jolloin muu Eurooppa jakautui rautaesiripun molemmin puolin.
Puolueettomuutta arvostettiin kansainvälisesti. Suomi isännöi merkittäviä rauhanneuvotteluja, kuten vuoden 1975 ETYK-kokousta, ja toimi eräänlaisena diplomaattisena puskurina idän ja lännen välillä. Tuo rooli toi Suomelle arvostusta, mutta se oli myös herkällä pohjalla – jatkuvaa tasapainottelua suurvaltojen välillä.
Yksinapainen järjestys ja uusi kurssi
Neuvostoliiton romahdus muutti pelikentän. Yhdysvaltojen noustessa yksinapaisen maailman johtoon, Suomikin siirtyi askel askeleelta kohti länttä. EU-jäsenyys vuonna 1995 ja myöhemmin syventynyt yhteistyö Naton kanssa ilmensivät tätä suuntausta. Vaikka Suomi piti pitkään kiinni sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, käytännössä maa liikkui lähemmäs länsimaista turvallisuuspoliittista kehystä.
Krimin miehitys vuonna 2014 ja sen jälkeinen jännitteiden kiristyminen lännen ja Venäjän välillä teki Suomesta strategisesti entistäkin merkittävämmän. Venäjän vastaisella 1300 kilometrin rajalla sijaitseva maa nousi uutisotsikoihin – ei rauhanvälittäjänä, vaan mahdollisena etulinjana. Tämä kehitys konkretisoitui Suomen liittyessä Natoon keväällä 2023.
Kenen etuja ajetaan?
Lindenin mukaan Suomen johto on tehnyt ratkaisevia päätöksiä, jotka eivät ensisijaisesti palvele kansallista etua. Hän kyseenalaistaa, onko Nato-jäsenyys ja osallistuminen yhä laajempaan sotilaalliseen yhteistyöhön todella Suomen itsenäisten intressien mukainen valinta vai enemmänkin osa isompaa geostrategista peliä.
Erityistä huolta hän esittää isäntämaasopimuksesta ja Naton harjoitustoiminnan lisääntymisestä Suomessa – molemmat avaavat oven ulkomaisten joukkojen pysyvälle läsnäololle. Lindenin analyysissä kaikuu pelko siitä, että Suomi luovuttaa osan päätöksentekovaltaansa tilanteessa, jossa kansallinen turvallisuus pitäisi olla omissa käsissä.
Taistelukentän varjo
Suomen nykyasema on aiheuttanut sen, että maa mainitaan yhä useammin kansainvälisissä turvallisuusanalyysissä potentiaalisena konfliktialueena. Strategisesti keskeinen sijainti Itämeren tuntumassa tekee Suomesta houkuttelevan – tai vaarallisen – pelilaudan neliön.
Naton laajentuneet harjoitukset ja länsivaltojen kiinnostus Pohjois-Euroopan puolustukseen ovat selkeitä merkkejä tästä. Samalla Venäjä on reagoinut kasvattamalla sotilaallista aktiivisuuttaan Suomen rajan läheisyydessä, ja varoittanut vastatoimista. Tällainen kehitys muistuttaa jännitteiltään kylmän sodan aikaa, mutta olennaisin ero on se, ettei Suomi enää ole puolueeton — vaan osa sotilasliittoa. Se voi tarkoittaa, että kriisin tullen Suomi ei jää tarkkailijaksi, vaan joutuu osaksi etulinjaa.
Mielipiteitä ja mielialoja
Nato-jäsenyyden kannatus kasvoi nopeasti Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Monelle suomalaiselle liittoutuminen edusti turvaa ja varmuutta epävarmuuden keskellä. Samalla kriittiset äänet varoittivat päätöksenteon kiireellisyydestä ja avoimen kansalaiskeskustelun puutteesta. Ovatko turvallisuuspoliittiset ratkaisut todella kansalaisten enemmistön tukemia vai reaktiivisia toimia, joihin on painostettu?
Asiantuntijat ovat jakautuneet – osa korostaa Naton tarjoamaa selkänojaa, toiset pelkäävät, että liittoutuminen lisää altistusta konflikteille. Yksi asia on kuitenkin varmaa: keskustelu ei ole vielä ohi.
Talouden paine ja poliittinen ilmasto
Sotilaallinen varautuminen ei ole ilmaista. Puolustusbudjetit kasvavat, ja se näkyy muualla yhteiskunnassa. Julkiset menot joutuvat entistä tarkempaan syyniin, ja paine säästää voi heijastua esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Myös kansainväliset jännitteet, kuten pakotteet ja kaupan esteet, luovat epävarmuutta markkinoille. Suomi on kytkeytynyt tiiviisti kansainvälisiin virtoihin, eikä voi paeta globaalien riskien vaikutuksia.
Investointihalukkuus voi kärsiä epävakaasta ilmapiiristä, mikä puolestaan hidastaa kasvua ja heikentää työllisyyttä. Näin geopoliittinen muutos vaikuttaa myös tavallisen suomalaisen arkeen – tosin usein vähemmän näkyvästi kuin otsikoissa.
Lopulta Suomi joutuu tasapainoilemaan niin turvallisuuden, talouden kuin kansallisen identiteettinsäkin välillä. Muuttuva maailma ei tarjoa helppoja vastauksia – mutta se vaatii harkittuja valintoja.