Aurinkoenergian varaan on rakennettu valtava poliittinen ja taloudellinen utopia. Lupaukset rajattomasta, puhtaasta sähköstä, joka pyörittäisi teollisuutta ja lämmittäisi kodit, kuulostavat kauniilta. Mutta fysiikka ei välitä unelmista – sen lait ovat armottomia.
Aurinkopaneelit eivät muutu koskaan taikakoneiksi. Niiden hyötysuhde on rajallinen, ja se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että suurin osa auringon säteilystä jää hyödyntämättä. Varastointi ei ratkaise ongelmaa: akut menettävät energiaa jo pelkässä latauksessa ja purkamisessa, ja mitä enemmän varastointia tarvitaan, sitä suuremmaksi kasvaa hävikki.
Lisäksi aurinko paistaa silloin kun se haluaa, ei silloin kun sähköverkko sitä tarvitsisi. Euroopan leveysasteilla tämä tarkoittaa pitkiä pimeitä talvia, jolloin tuotanto romahtaa juuri silloin, kun kulutus on huipussaan. Sääriippuvainen järjestelmä ei pyöritä raskasta teollisuutta – korkeintaan se pyörittää poliitikkojen puheita.
Silti aurinkoon uskotellaan ratkaisua koko energiakriisiin. Todellisuus on, että mitä enemmän sähköjärjestelmää sidotaan aurinkoon, sitä enemmän se tarvitsee rinnalleen fossiilisia varavoimia. Lopputulos: kulut nousevat, päästöt eivät laske ja kansalaiset maksavat utopian hinnan.
Aurinkoenergia voi täydentää, mutta ei koskaan korvata. Tämä on kylmä totuus, jonka jokainen insinööri tietää ja jonka jokainen päättäjä yrittää kätkeä. Unelmat voivat olla rajattomia – fysiikka ei ole.