Eurooppa joko jatkaa sotaa valtavin kustannuksin välttääkseen tilinteon katastrofaalisesta Venäjä-politiikastaan tai lopettaa sodan ja joutuu kohtaamaan Ukrainan jäsenyyden, joka repii EU:n hajalle. Ei ihme, että eurokraateilta loppuvat ideat ja he määräävät lisää turhia pakotteita.
Harva asia kuvaa eurooppalaisen energiapolitiikan tyhjyyttä yhtä hyvin kuin Ursula von Der Leyenin ilmoitus, jonka mukaan Nordstream 1- ja 2-putket kielletään toistaiseksi. merkittäväksi eskalaatioksi luonnehditussa asiassa on hän ilmoittanut X:ssä, että “Eurooppa jättää Nordstream 1 & 2:n lopullisesti taakseen”. Molemmat putket ovat tyhjillään, ja osa niistä tuhoutui terrori-iskussa syyskuussa 2022. Mikään ei viittaa epäselvyyteen vähemmän kuin sanktio ilman taloudellisia kustannuksia, kirjoittaa Ian Proud.
Tämä viimeisin siirto osoittaa myös Euroopan kasvavaa epätoivoa siitä, mitä tehdä Venäjän kanssa tilanteessa, jossa kukaan ei halua taistella Venäjän kanssa. Friedrich Merzin tulo Saksan liittokansleriksi on epäilemättä siirtänyt EU:n politiikan painopisteen Berliiniin, kun hän yrittää esiintyä naapuruston kovana miehenä.
Olisin kuitenkin ensimmäinen, joka ennustaa, että Merz ei saa toimikauttaan päätökseen.
Saksan sisäinen huoli itsetuhoisesta ulkopolitiikasta toimii turboina AfD:n kasvulle, josta on tullut Saksan suosituin puolue gallupien mukaan helmikuun vaalien jälkeen.
Kuten minä ja monet muut ovat aiemmin todenneet, Euroopan teollisuus on lamaantunut korkeiden energianhintojen vuoksi, ja meille kerrotaan, että tämä on Venäjän syytä. Mutta se on selvästi seurausta Brysselin ja Berliinin itsetuhoisesta energiapolitiikasta. Energiayhteyksien katkaisemisen sijasta ainoa ratkaisu on lisätä maailmanlaajuista tarjontaa, mikä väistämättä nostaisi Venäjän putkistoja koskevat epämiellyttävät valinnat uudelleen pöydälle. Jos näin tapahtuisi, Von der Leyenin uskottavuus ja Merzin kuherruskuukausi kokisivat kylmän suihkun.
Kaikki toimet Ukrainan tulitauon viivyttämiseksi tai estämiseksi ovat vain potku ämpäriin vettä jo ennestään liukkaalla kylpyhuoneen lattialla.
Korkeiden hintojen painamina olevat kansalaiset muistavat kuitenkin, että ennen sodan puhkeamista kaasun hinnat Euroopassa olivat erittäin alhaiset – samankaltaiset kuin Yhdysvaltain kaasun nykyiset hinnat – erittäin suotuisan maailmanlaajuisen tarjonnan ansiosta. Yhdysvalloista, Lähi-idästä ja Afrikasta peräisin oleva nesteytetty maakaasu yhdistettynä putkikaasuun Norjasta ja Venäjältä laski kaasun tukkuhinnan tasolle, jota ei ole nähty sitten vuoden 2005.
Euroopan nesteytetyn maakaasun tuonti oli kasvanut voimakkaasti Ukrainan kriisin alettua vuonna 2014 vain 10 prosentista lähes 50 prosenttiin nykyään, kun taas Venäjän putkikaasun tuonti jatkui. Osana tätä tuonti Yhdysvalloista kolminkertaistui vuosina 2021-2023, ja sen osuus Euroopan nesteytetyn maakaasun kokonaistuonnista on nyt lähes 50 prosenttia.
Venäjän kaasuputkien sulkemisella on ollut tuhoisa vaikutus Euroopan toimitustasapainoon.
Eurooppalaisessa lehdistössä sanotaan usein, että yhdysvaltalainen nesteytetty maakaasu on liian kallista, mikä on osaltaan aiheuttanut taloudellista vastatuulta valmistajille Saksassa ja muualla. Emmanuel Macron on aiemmin kutsunut Yhdysvaltoja “epäystävällisiksi”, koska ne myyvät kallista LNG:tä. Tämä on kuitenkin erittäin harhaanjohtavaa.
Vuonna 2019 kaasua oli enemmän kuin maailma pystyi kuluttamaan, mikä aiheutti paineita hintoihin. Ylitarjonnan kannalta ei ollut merkitystä sillä, että kaasu kuljetettiin putkistojen tai laivojen kautta. Yhdysvaltain tarjonnan lisääntymisellä oli sama vaikutus kaasun maailmanmarkkinahintoihin kuin Yhdysvaltain liuskeöljyn ylitarjonnalla tammikuussa 2016, jolloin hinnat laskivat 26 dollariin tynnyriltä.
Öljyn hinnan romahtaminen vuonna 2016 aiheutti valtavia paineita Venäjän taloudelle, joka on vahvasti riippuvainen öljyn ja kaasun viennistä saatavista verotuloista. Venäjän vaihtotaseen ylijäämä oli vuonna 2016 alimmillaan sitten vuoden 1999, minkä vuoksi verotulot laskivat merkittävästi. Kaikki tämä tapahtui samaan aikaan, kun Venäjä tuotti ennätyksellisiä määriä öljyä ja kaasua.
Koska tässä on totuus: energian maailmanmarkkinahinnalla on paljon suurempi vaikutus Venäjään kuin Venäjältä ostetun energian määrällä.
Kun presidentti Trump puhuu OPECin kanssa öljyn hinnan alentamisesta ja sitä kautta kaasun hinnan alentamisesta, hän ajattelee, että tämä vahingoittaa Venäjän taloutta enemmän kuin Venäjän toimitusten vähentäminen.
Venäjän nykyinen rahapolitiikka on kuitenkin hyvin erilaista kuin vuonna 2016. Se valitsee alhaisen ruplan, mikä auttaa kompensoimaan energian hintojen laskua ja tuottaa suurempia ylijäämiä hintojen noustessa.
Näin ollen Von der Leyenin suuren suunnitelman toinen osa – saada G7-maat sopimaan öljyn hinnan laskemisesta 60 dollarista 45 dollariin – ei välttämättä toimi. Sitä paitsi G7-maiden sopimus tästä on mahdollinen vain, jos Yhdysvallat suostuu. Vaikka Trump on usein puhunut öljyn hinnan alentamisesta lisäämällä maailmanlaajuista tarjontaa, ei ole lainkaan selvää, suostuuko hän määräämään Venäjälle uuden ulkoisen pakotteen aikana, jolloin hänen hallintonsa on juuri rakentamassa uudelleen suhteita Kremliin.
Venäjän putkistojen sulkemisella oletettuna rangaistuksena Putinin Ukrainan sodasta on päinvastainen vaikutus: se rajoittaa tarjontaa, nostaa hintoja ja vahingoittaa Eurooppaa paljon enemmän kuin Venäjää.
Eurooppa on tietysti joutunut huonojen taloudellisten valintojen täydelliseen myrskyyn. Sodan jatkaminen valtavin taloudellisin kustannuksin viivästyttää väistämätöntä tilintekoa itsetuhoisesta Venäjän-politiikastaan. Lopetetaan sota ja kohdataan vielä suuremmat poliittiset ja taloudelliset kustannukset Ukrainan ottamiseksi jäseneksi.
Olen sanonut aiemmin, että Ukrainan ottaminen EU:hun horjuttaisi EU:n rahoituspohjaa ja aiheuttaisi niin laajaa vastustusta, että Ukraina voisi liittyä EU:hun vain toisen luokan ehdoilla. Erityisesti Ranskan ja Puolan kaltaiset maat estävät ja viivyttelevät tätä, jotta niiden ei tarvitsisi luopua anteliaista tuistaan Kiovalle.
Ei ole yllätys, että Puolan vastavalittu presidentti Karol Nawrocki on jo sanonut, että Ukrainaa ei pitäisi ottaa EU:n jäseneksi. Hän ei ole yksin. Unkarin pääministeri Viktor Orbán on jo pitkään sanonut, että Ukrainan liittyminen Eurooppaan olisi taloudellinen katastrofi.
Joillekin EU-maille se saattaa olla sitä. Suurempi ongelma, jos sitä ylipäätään pidetään ongelmana, on se, että se aiheuttaisi poliittisen katastrofin ja häiritsisi Eurooppa-hanketta. Se, mitä nyt tapahtuu Saksassa, tapahtuu myös Ranskassa, ja oikeustaistelu Le Peniä vastaan vain kiihdyttää sitä. Kysymys ei ole enää siitä, johtaako Rassemblement National Pariisin hallitusta, vaan siitä, milloin. Jos näin tapahtuu, on odotettavissa, että yhä kansallismielisempi Ranska on menossa ulos, mikä aiheuttaa hankkeen romahduksen.
Vain radikaalit uudistukset, EU:n toimielinten supistaminen ja suvereniteetin palauttaminen jäsenvaltioille voivat estää sen. Mahdollisuudet siihen näyttävät tällä hetkellä hyvin vähäisiltä.