Koronapassin nykyistä laajemmasta käytöstä on hallituksessa löytymässä sopu, kerrotaan hallituslähteistä STT:lle. Asiaa koskeva esitys saattaa valmistua jo tänään, jolloin aiheesta todennäköisesti järjestetään tiedotustilaisuus.

Kyse on siitä, että koronapassi voisi toimia rajoituskeinona silloin, kun koronatartuntojen riski on suuri.

Tämänhetkisen lainsäädännön perusteella koronapassia voidaan käyttää vain, jos on voimassa viranomaisten määräämiä koronarajoituksia. Koronapassi on vaihtoehtoinen toimi esimerkiksi yleisömääriä tai aukioloaikoja koskeville rajoituksille.

Laajemman käytön salliminen edellyttää runsaasti perustuslaillista harkintaa. Tiettävästi puolueet pohtivat parhaillaan, voivatko ne hyväksyä esitystä virkamiesvalmistelun pohjalta vai tarvitaanko siihen vielä muutoksia.

Hallituksen on ollut määrä saada koronapassiin laajentamista koskeva esitys eduskunnan käsittelyyn ennen joulua. Eduskunta kokoontuu vielä kahtena päivänä ensi viikon alussa. Lisäksi täysistunto järjestetään vielä 28.12.

Lähde

Avatar photo

By Konrad KurzeX

Päätoimittaja Pressi.net:issä, Publication-X.com:issa ja PubX.tv:ssä - mielipiteitä on, myös omia sellaisia. Jos lainaat tekstiä, laitathan lainatun tekstin yhteyteen paluulinkin!