Paljon on kirjoitettu Muutoksista Kansainvälisiin terveyssääntöihin (IHR), joita useimmat maat soveltavat 19. heinäkuuta (ensi viikolla) jälkeen. Monet nostavat esiin huolen suvereniteetin menettämisestä, sensuurista, yritysten ahneudesta ja eturistiriidoista. Useimmat jättävät kuitenkin huomiotta tärkeimmän asian: sen silkan ja suoranaisen typeryyden ja harhakäsityksen, johon koko pandemiaohjelma perustuu.
Heinäkuun 19. päivä on viimeinen päivä, jolloin Maailman terveysjärjestön (WHO) jäsenvaltiot voivat vetäytyä IHR:n muutoksista (ilman monivuotista vetäytymisprosessia). Jos ne eivät vetäydy, ne sitouttavat veronmaksajansa rahoittamaan nopeasti kasvavan teollisuudenalan eli pandemian teollisen kompleksin keskeisiä valvontanäkökohtia. Niiden on perustettava laaja verkosto, jonka avulla etsitään vakiintuneita luonnonilmiöitä, kuten virusten taipumusta muuntua muunnoksiksi. Tämä on ollut osa luontoa satojen miljoonien vuosien ajan, mutta sen osoittamisesta on viime aikoina tullut erittäin kannattavaa teknologisen kehityksen ja voimakkaan markkinoinnin yhteisvaikutuksesta.
Ensinnäkin olemme kehittäneet kykyä havaita variantteja PCR:n ja geenisekvensoinnin kaltaisilla tekniikoilla. Tämä auttaa myös löytämään paljon viruksia, joita emme olleet aiemmin huomanneet, koska ne ovat useimmiten vaarattomia. Toiseksi olemme kehittäneet digitaalista tunnistus- ja viestintätekniikkaa, joka mahdollistaa ennennäkemättömän tason joukkotiedotusvälineiden koordinoinnin ja julkisen pakottamisen – mitä Goebbels pystyi tekemään kansallisella tasolla, voimme nyt tehdä lähes maailmanlaajuisesti. Kolmanneksi olemme kehittäneet maksullisia muunneltua RNA:ta sisältäviä lääkkeitä (rokotteita), jotka ovat todella halpoja ja joita voidaan pelon ja pakottamisen avulla ruiskuttaa melkein kaikkiin ja jotka tuottavat erinomaisia voittoja.
IHR:n muutosten teksti on melko harmiton. Harva maa kieltäytyy hyväksymästä niitä. Päätöksiä tekevillä ihmisillä on usein muutenkin uraintressejä pandemiateollisuudessa, eivätkä poliitikot näe suurta hyötyä siitä, että he vastustaisivat rahoitusvirtaa. Rahoitus virtaa ylöspäin, kuten Covidissa, mutta osa siitä ohjautuu heidän vaalirahastoihinsa. Useimmat ajattelevat, että on parempi, että he saavat nämä varat kuin heidän vastustajansa. Valitettavasti, mutta ilmeisesti, nykyaikaisissa demokratioissa on hyvin paljon kyse rahasta.
Politiikkaa lukuun ottamatta on syytä pohtia, miten olemme päätyneet tällaiseen tilanteeseen. Viimeisin suuri luonnollinen pandemia oli espanjantauti vuosina 1918-19. Se tapahtui ennen kuin keksimme mitään nykyaikaisia antibiootteja ( suurin osa influenssakuolemista johtui luultavasti toissijaisista bakteeri-infektioista) ja ennen kaikkia nykyaikaisen lääketieteen vempaimia ja älykkyyttä. Sen jälkeen tartuntatautien aiheuttamat kuolemantapaukset ovat romahtaneet, koska syömme paremmin, meillä on paremmat saniteettitilat, asumme paremmissa olosuhteissa ja meillä on nykyaikaiset klinikat ja kaikki se, mitä teknologia tarjoaa. Jos espanjantauti leviäisi nyt, on mahdotonta kuvitella, että vastaava virus voisi aiheuttaa samanlaista kuolleisuutta, ellemme todella haluaisi sitä. Vuosisadan edistysaskeleet lääketieteellisessä teknologiassa ja inhimillisessä sietokyvyssä eivät ole tyhjänpäiväisiä, vaikka monet lääketieteelliset viranomaiset, jotka hyötyvät tästä, haluaisivatkin meidän uskovan niin.
Maltilliset influenssapandemiat 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla olivat ainoat tapahtumat vuoden 1918 jälkeen, joissa hengitystieviruksen puhkeaminen todella nousi merkittävästi yli perustason vuotuisen kuolleisuuden osalta (sikainfluenssa (H1N1) vuonna 2009 ei noussut). Sitten tuli COVID-19, johon liittyi kuolema rikkaissa maissa hieman yli keskimääräisen kuoleman iän, tauti, joka on melko todennäköisesti tuotettu tutkimuksen tuloksena saman pandemiateollisuuden toimesta, joka sitten hyötyi siitä.
Tämä jättää valtavan uskottavuusongelman perusteltaessa pandemia-agendaa, joka nyt hallitsee kansanterveyttä. Sitä pyritään ratkaisemaan hakkaamalla yleisöä ja poliitikkoja tarinoilla, jotka ovat niin naurettavia, että niitä aletaan uskoa. Meillä on edelleen tarve uskoa, että WHO:n, Maailmanpankin ja G20:n kaltaiset instituutiot eivät keksisi asioita huijatakseen meitä.
Todisteiden puutteesta lannistumatta WHO ryhtyi olennaisesti luomaan fiktiota kahdella viimeisten viiden vuoden aikana ilmestyneellä suurella epidemiajulkaisullaan, Epidemioiden hallinta ja Tulevaisuuden valvonta, jotka molemmat julkaistaan vuonna 2023. Olen varma, ettei WHO olisi aikoinaan tehnyt näin. Raportit perustavat väitteensä tautitapausten lisääntymisestä yhteen ainoaan grafiikkaan, josta käy ilmi, että tautitapauksia ei ollut vuonna 2000, mutta niiden määrä on lisääntynyt tasaisesti sen jälkeen. WHO väittää, että koleran, ruton, keltakuumeen ja influenssan kaltaiset taudit, jotka olivat paljon pahempia menneinä vuosikymmeninä ja vuosisatoina, itse asiassa lisääntyvät nyt. Jollekin on maksettu tämän (alla olevan) grafiikan suunnittelusta pikemminkin vakuuttamiseksi kuin totuuden välittämiseksi. On haastavaa olla luonnehtimatta tätä petokseksi, mutta se on yhdenmukainen WHO:n viestinnän kanssa tässä asiassa vuoden 2020 alusta lähtien.
COVID-19:tä edeltäneiden 20 vuoden ajalta G20-maiden palkkaamat asiantuntijat, joiden tehtävänä oli esittää IHR-muutoksia tukevaa näyttöä, löysivät vain noin 190 000 kuolemantapausta 20 vuoden ajalta ennen COVID-19:ää (ks. G20-maiden vuoden 2022 raportin liitteessä D oleva kohta “merkittävät tartuntatautiepidemiat”). Numeroiden mukaan lähes kaikki (163 000) johtuvat vuoden 2009 sikainfluenssasta (noin neljännes normaalista vuotuisesta influenssakuolleisuudesta). Suurin osa lopuista oli peräisin maantieteellisesti rajatusta Länsi-Afrikan Ebola-epidemiasta ja Haitin koleraepidemian puhkeamisesta, joka johtui Yhdistyneiden Kansakuntien alueelta vuotavasta viemäristä. Sen sijaan tuberkuloosiin kuolee tällä hetkellä vuosittain noin 1,3 miljoonaa ihmistä ja malariaan yli 600 000 lasta. Malariaan, tuberkuloosiin ja HI-virukseen/aidsiin kuoli saman 20-vuotiskauden aikana yhteensä noin 100 miljoonaa ihmistä. G20-maiden sihteeristö päätteli lannistumatta, että edellä mainittu akuutti taudinpurkaus on “eksistentiaalinen uhka”, joka oikeuttaa paljon suuremmat resurssit.
Maailmanpankki teki yhteistyötä WHO:n kanssa ja esitti virallisessa raportissaan selittävän graafisen kuvauksen, jonka tarkoituksena oli vakuuttaa hallituksemme ohjaamaan varoja pandemioihin eikä tärkeimpiin endeemisiin tauteihin, kuten malariaan, tuberkuloosiin ja HI-virukseen/aidsiin. Jotta voitaisiin perustella julkisten varojen kohdentaminen kannattavaan pandemiavalmiuteen suurten tautien sijasta, oli osoitettava, että pandemiat maksavat talouksille paljon enemmän. Malarian, tuberkuloosin ja HIV:n/aidsin yhteenlaskettu arvo oli 22 miljardia dollaria vuodessa (eli luultavasti noin 1 tai 2 prosenttia todellisista kustannuksista). Tämän yläpuolelle piirrettiin aaltoviiva osoittamaan, että SARS1 (840 kuolemantapausta) ja MERS (noin 800 kuolemantapausta) maksavat 50-70 miljardia dollaria.
Covidin kustannusarvio on yli 9 biljoonaa dollaria, mikä sisältää selvästikin poikkeuksellisista vastatoimista aiheutuneet lukituskustannukset ja kannustinpaketit. Lancetin artikkeli, jonka kanssa WHO olisi aiemmin ollut samaa mieltä, arvioi pelkän tuberkuloosin vuotuiset taloudelliset kustannukset 508 miljardiksi dollariksi, mutta WHO ja Maailmanpankki valitsivat tuberkuloosin, malarian ja HIV:n yhteenlasketuiksi kustannuksiksi 22 miljardia dollaria. WHO:n mielestä noin 80 vuoden keski-iässä tappava virus on kertaluokkaa kalliimpi kuin kolme tautia, jotka ovat tappaneet noin 100 miljoonaa, enimmäkseen lapsia ja nuoria aikuisia, vain 20 vuodessa.
On paljon enemmän laajoja todisteita siitä, että WHO ja kumppanijärjestöt johtavat yleisöä, tiedotusvälineitä ja hallituksia harhaan pandemia-agendan edistämiseksi. Tästä kirjoittaminen ei ole hauskaa. He harjoittavat tahallista vääristelyä, jonka tarkoituksena on ohjata varoja rikkaammille valtioille, niiden yrityksille ja sijoittajille, mikä lisää eriarvoisuutta ja aiheuttaa nettovahinkoa. Yksityinen sektori ja muutama maa voivat hallita suurinta osaa WHO:n työstä erityisrahoituksen kautta. Jäsenvaltiot lähtevät mukaan, koska edustajat haluavat töitä samoista virastoista tai kieltäytyvät hyväksymästä, että nämä virastot keksivät tarinoita, vaikka pintapuolinen tarkastelu osoittaisi, että niiden väitteet ovat liioiteltuja tai perusteettomia.
Vaikka IHR:n muutosten tärkeimmät kannattajat eivät pysty esittämään johdonmukaisia perusteluja niiden käyttöönotolle, ne tulevat voimaan. Kyse on yksinkertaisesti teollisuuden rakentamisesta Covidin toistamista varten: otetaan rahaa suuremmilta mutta vähemmän kannattavilta tautitaudeilta, painetaan lisää ja keskitetään tämä vauraus niille, jotka edistävät uutta normaalia – juuri päinvastoin kuin mitä WHO:n on tarkoitus tehdä.
Yhdysvallat ja Argentiina ovat ilmoittaneet aikovansa erota WHO:sta. Saa nähdä, kuinka kauan se kestää. Iso-Britannia kaksinkertaistaa toimintansa ja asettaa veronmaksajien rahoituksen lääkeyhtiöille etusijalle 100 päivän rokotealoitteen kautta, jossa IHR-muutoksia käytetään rahana. Periaatteiden ja ihanteiden aikakausi on jo kauan sitten ohi kansainvälisestä terveydenhuollosta. Enemmän rahaa ohjataan yhä kasvaviin byrokratioihin, joiden ainoa tehtävä ja olemassaolon ainoa syy on tunnistaa teoreettisia uhkia, joita voidaan käyttää talouksien sulkemiseen, toisten toimeentulon poistamiseen ja jäljelle jäävän varallisuuden lisäämiseksi.
WHO:n jäsenvaltioiden onnettomilla asukkailla ei näytä enää olevan todellisia johtajia. Lopulta koko rakennelma romahtaa omien virheidensä ja taloudellisen kestämättömyytensä painon alla. Sillä välin surullinen korporatistinen sotku, joka kansainvälisestä kansanterveydestä on tullut, velkaannuttaa ja demoralisoi yleisöä edelleen.