DEI on romahtamassa omien ristiriitojensa alle – se ei enää kykene määrittelemään, kuka on kelpoisuusehdot täyttävä, kuka ansaitsee etusijan tai miksi identiteetin pitäisi olla tärkeämpi kuin ansioiden.
Donald Trumpin toimeenpanomääräykset, joilla kielletään monimuotoisuuteen, tasapuolisuuteen ja osallisuuteen (Diversity, Equity, Inclusion, DEI) liittyvä rotuun ja sukupuoleen perustuva etuuskohtelu, ovat näennäisesti tuominneet DEI-alan.
DEI oli kuitenkin jo viimeisillä jaloillaan. Puolet amerikkalaisista ei enää hyväksy rotuun, etniseen alkuperään tai sukupuoleen perustuvia etuuksia.
DEI oli nauttinut noususuhdanteesta George Floydin kuoleman ja sitä seuranneiden 120 päivän keskeytymättömien mellakoiden, tuhopolttojen, pahoinpitelyjen, murhien ja lainvalvontaviranomaisia vastaan suunnattujen hyökkäysten jälkeen kesällä 2020.
Noina kaoottisina vuosina DEI:tä pidettiin ratkaisuna rotujännitteisiin.
DEI oli salakavalasti korvannut vanhan positiivisen toiminnan käsitteen – 1960-luvun hallituksen keinon korjata mustiin amerikkalaisiin kohdistuneita historiallisia ennakkoluuloja, jotka liittyivät orjuuden perintöön ja Jim Crow -erotteluun.
Obaman aikana ”monimuotoisuus” syrjäytti kuitenkin positiivisen toiminnan tarjoamalla etuuksia monille muillekin ryhmille kuin mustille amerikkalaisille.
Melko äkkiä amerikkalaiset alkoivat puhua marxilaisittain.
Toisella puolella oli oletettu 65-70-prosenttinen valkoinen enemmistö, ”sortajat” ja ”uhrit” – usein stereotyyppisesti ”valkoisen etuoikeuksia”, ”valkoista ylivaltaa” tai jopa ”valkoista raivoa” tihkuvina.
Heidät asetettiin vastakkain 25-30 prosentin ”monimuotoisten” amerikkalaisten, niin sanottujen ”sorrettujen” ja ”uhrien” kanssa.
Lähes välittömästi ristiriidat ja tekopyhyys kuitenkin horjuttivat DEI:tä.
Ensinnäkin, miten määritellään ”monimuotoinen” yhä monirotuisemmassa, keskenään naimisissa olevassa, assimiloituneessa ja integroituneessa yhteiskunnassa?
DNA-merkkejä?
Vanha yhden pudotuksen sääntö eteläisessä etelävaltiossa ennen pikkuvuosia?
Pinnallinen ulkonäkö?
Työnantajien, yritysten ja yliopistojen olisi ryhdyttävä rotupakkomielteisiksi sukututkijoiksi, jotta ne voisivat todistaa rotuun tai etniseen alkuperään perustuvalla tavalla, että henkilö on yksi kuudestoistaosa, yksi neljäsosa tai puolet ”ei-valkoinen”.
Kieltäytyminen ryhtymästä rotuun perustuviksi tarkastajiksi antaisi kuitenkin myös rotuun ja etniseen alkuperään perustuvien huijareiden – kuten senaattori Elizabeth Warrenin ja New Yorkin uudeksi pormestariksi aikovan Zohran Mamdanin – toimia ilman valvontaa.
Warren väitti valheellisesti olevansa intiaani, jotta hän saisi Harvardin professuurin.
Mamdani, Ugandasta tulleiden varakkaiden intialaisten maahanmuuttajien poika, yritti päästä yliopistoon väittämällä olevansa afroamerikkalainen.
Toiseksi 2000-luvun Amerikassa luokka erosi yhä enemmän rodusta.
Mamdani, joka lupasi verottaa ”varakkaita” ja ”valkoisempia” asuinalueita korkeammalla verokannalla, on itse intialaisten maahanmuuttajien lapsi, joka on Amerikan varakkain etninen ryhmä.
Miksi Barack Obaman, Joy Reidin tai LeBron Jamesin lapset tarvitsisivat mitään erityisiä etuuksia, kun otetaan huomioon heidän vanhempiensa monimiljonääriasema?
Toisin sanoen ihmisen pinnallinen ulkonäkö ei enää välttämättä määritä hänen tulojaan tai varallisuuttaan eikä hänen ”etuoikeuksiaan” tai niiden puutetta.
Kolmanneksi, DEI on usein sidottu ”hyvityskysymyksiin”. Nykyinen valkoinen enemmistö on oletettavasti velkaa muille erityisryhmille taloudellista korvausta tai korvausoikeutta menneisyyden synneistä synneistä.
Nykyisessä monirotuisessa ja -etnisessä yhteiskunnassa, jossa yli 50 miljoonaa asukasta ei ole syntynyt Yhdysvalloissa ja monet ovat vasta hiljattain saapuneet maahan, mitkä ovat ne erityiset historialliset tai aiemmat epäkohdat, jotka ansaitsevat kenenkään erityiskohtelun?
Mitä epäoikeudenmukaisuuksia eteläisestä Meksikosta, Etelä-Koreasta tai Tšadista hiljattain saapuneet voivat vaatia, koska he eivät tiedä juuri mitään amerikkalaisista, Yhdysvalloista tai sen historiasta eivätkä ole kokeneet sitä ennen mitään omakohtaisesti?
Onko DEI:n logiikka se, että kun guatemalalainen astuu yhdenkin askeleen eteläisen rajan yli, hänet yhtäkkiä luokitellaan valkoisen sorron uhriksi ja siksi hänellä on oikeus saada etuisuuksia palkkaamisessa tai työllistymisessä kuin joku monimuotoinen tai uhriksi joutunut?
Neljänneksi, onko sanalla ”vähemmistö” vielä mitään merkitystä?
Tämän päivän Kaliforniassa väestörakenne jakautuu seuraavasti: 40 % latinoja, 34 % valkoisia, 16 % aasialaisamerikkalaisia tai Tyynenmeren saaristolaisia, 6 % mustia ja 3 % muita – ei merkittävää enemmistöä ja valkoisia on vähemmän kuin latino-”vähemmistö”.
Ovatko latinot uusi tosiasiallinen ”enemmistö” ja ”valkoiset” vain yksi neljästä muusta ”vähemmistöstä”?
Onko muilla vähemmistöillä siis kaunaa latinoja kohtaan, kun otetaan huomioon, että he ovat osavaltion hallitseva väestö?
Viidenneksi, milloin DEI:n ”suhteellista edustusta” sovelletaan ja milloin ei?
Ovatko valkoiset ”yliedustettuina” maan yliopistojen tiedekunnissa, joissa valkoisten osuus on tiettävästi 75 prosenttia, vaikka he muodostavat vain noin 70 prosenttia väestöstä?
Vai ovatko valkoiset ”aliedustettuina”, koska he muodostavat vain 55 prosenttia kaikista korkeakouluopiskelijoista ja tarvitsevat näin ollen DEI-toimia lukumääränsä kasvattamiseksi?
Mustat urheilijat ovat huomattavasti yliedustettuina tuottoisissa ja arvostetuissa ammattiurheilulajeissa. Pitäisikö tällaisen epäsymmetrian korjaamiseksi aasialaisille ja latinalaisamerikkalaisille asettaa pakolliset kiintiöt pelinrakentaja- tai point guard -paikoille, jotta varmistetaan asianmukainen urheilullinen ”monimuotoisuus, tasa-arvo ja osallisuus”?
Kuudenneksi DEI määrittää hyvät ja huonot ennakkoluulot sekä oikeat ja väärät ennakkoluulot. ”Affiniteetti-” segregaationistiset gradut – mustat, latinalaisamerikkalaiset, aasialaiset ja homoseksuaalit – katsotaan ”vahvistaviksi”.
Mutta pidettäisiinkö samankaltaista eurooppalais-amerikkalaisille tai juutalaisille suunnattua valmistujaisseremoniaa ”rasistisena”?
Onko latino-aiheinen talo kalifornialaisella kampuksella – joka on tosiasiallisesti segregoitu – ”valistunut”, kun taas eurooppalais-amerikkalainen asuntola tuomittaisiin sytyttäväksi?
Todellisuudessa DEI oli jo kauan sitten korruptoitunut.
Se on hajoamassa omien paradoksiensa ja tekopyhyytensä painon alla.
Se on pahanlaatuisesti jakava ajatus, sillä siinä ei pystytä määrittelemään, kuka on oikeutettu etuuskohteluun ja miksi, kuka on yliedustettuna ja kuka ei tai milloin ennakkoluulot ovat hyväksyttäviä ja milloin epäoikeudenmukaisia.
Ja on jo korkea aika, että se poistuu.