- Ruotsin hiilidioksidipäästöt kasvoivat 7 prosenttia vuonna 2024, mikä on suurin kasvu 15 vuoteen poliittisten muutosten keskellä.
- EU:ta arvostellaan siitä, että se on heikentänyt ilmastosäännöksiä, muun muassa höllentänyt metsänhakkuutavoitteita ja jättänyt porsaanreikiä päästöjen seurantaan.
- Ruotsin siirtyminen konservatiivijohtoiseen hallitukseen asettaa etusijalle alhaiset polttoainekustannukset, vähentää vihreitä tukia ja lisätä riippuvuutta fossiilisista polttoaineista.
- Ruotsin riippuvuus hiilihyvityksistä siirtää ilmastovastuun kehitysmaille, mikä pahentaa eriarvoisuutta.
- EU:n ilmastopyrkimykset hiipuvat, kun Ruotsin kaltaiset Pohjoismaat vetäytyvät, mikä heikentää mahdollisuuksia saavuttaa Pariisin ilmastosopimuksen vuoden 2050 tavoitteet.
Aiemmin Euroopan ilmastoalan eturintamassa olleesta Ruotsista on tullut varoittava esimerkki vihreän politiikan epäonnistumisista, kasvavista kustannuksista ja idealismin ohittaneesta poliittisesta pragmatismista. Samalla kun EU:n eurooppalainen Green Deal -aloite purkautuu, Ruotsin fossiilisten polttoaineiden päästöjen lisääntyminen ja metsäsuojelun perääntyminen ovat merkki laajemmasta suuntauksesta, jossa suhtaudutaan epäilevästi radikaaleihin ilmastosuunnitelmiin. Kun Yhdysvallat vetäytyy kansainvälisistä ilmastosopimuksista ja Euroopan johtajat tekevät muutoksia, maailmanlaajuinen pyrkimys nollapäästöjen vähentämiseen vuoteen 2050 mennessä kohtaa eksistentiaalisia epäilyjä toteutettavuudestaan ja kohtuuhintaisuudestaan.
Ruotsin perääntyminen ja pohjoismaisen mallin purkautuminen
Ruotsin ilmastosaavutuksia kadehdittiin aikoinaan maailmanlaajuisesti. Se on vähentänyt päästöjä 50 prosenttia vuodesta 1979 ja kaksinkertaistanut samalla bruttokansantuotteensa, ja se on yhdistänyt vesi- ja ydinvoimaa varhaisen hiiliverotuksen avulla. Vuoden 2022 vaalien jälkeen konservatiivijohtoinen koalitio, jota ruotsidemokraatit tukevat, asetti kuitenkin edullisen energian, rajaturvallisuuden ja sotilaallisen valmiuden etusijalle. Sähköautojen tuet peruttiin, merituulivoimahankkeet pysähtyivät kansallisen rahoituksen pysähtymisen vuoksi ja bensiiniveroja alennettiin, minkä seurauksena päästöt kasvoivat 7 prosenttia vuonna 2024.
OECD varoitti, että Ruotsi saavuttaisi vain yhden 16 ympäristötavoitteestaan vuoteen 2030 mennessä, ja kutsui viimeaikaisia politiikkoja “epävarmoiksi” ilmastotoimien kannalta. “Ruotsi on menettänyt uskottavuutensa ilmastojohtajana”, sanoi Tukholman resilienssi-keskuksen taloustieteilijä Thomas Hahn ja huomautti hallituksen “huolimattomuudesta” biopolttoainemääräysten kaltaisten politiikkojen peruuttamisessa.
EU:n vihreä sopimus muuttuu harmaaksi
Ruotsin vetäytyessä EU:ta syytetään siitä, että se heijastelee Yhdysvaltojen ilmastoskeptisyyttä. Bryssel on ehdottanut porsaanreikiä hiilidioksidipäästöjen kompensointiin, lykännyt tiukempia autojen päästösääntöjä ja heikentänyt metsien suojelua jäsenvaltioiden painostuksesta. “EU:n sääntelyn purkaminen heijastaa poliittista todellisuutta: äänestäjät vaativat halvempaa energiaa saavuttamattomien vihreiden utopioiden sijaan”, väittää Rudi Wurzel, Hullin yliopiston professori, joka seuraa ilmastopolitiikan muutoksia.
Tanska, joka on yksi niistä harvoista Pohjoismaista, joilla on ilmastopoliittisia tavoitteita, toimii väliaikaisesti EU:n neuvoston puheenjohtajana, mikä antaa ohimenevän toivon jatkuvuudesta. Mutta edes Tanskan merituulivoiman valta-asema ei voi tasapainottaa laajempia suuntauksia. Vuonna 2024 julkaistun raportin mukaan Ruotsin ilmastotulos on laskenut maailman 4. sijalta 41. sijalle, ja analyytikot viittaavat siihen, että maanosa keskittyy yhä enemmän energiavarmuuteen kuin ideaaliseen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.
Hiililuotot ja ydinalan toiveet
Ruotsin johto väittää, että ydinvoima ja hiilihyvitykset pelastavat sen ilmastotavoitteet. Sen tavoitteena on rakentaa neljä uutta reaktoria vuoteen 2045 mennessä ja ostaa samalla hyvityksiä kotimaisten päästöjen kompensoimiseksi. Kriitikot kuitenkin kutsuvat näitä strategioita kalliiksi ja eettisesti arkaluonteisiksi. “Pay-to-pollute-järjestelmissä syyllisyys siirretään köyhemmille maille, eikä paikallista vastuuvelvollisuutta oteta huomioon”, sanoi Vera Zhou Saksan Climate Action Network -verkostosta.
Myös ydinvoimasuunnitelmilla on jyrkkiä esteitä: Ruotsin uraaniesiintymät edellyttävät tuontia, ja reaktoreiden rakentamisen aikataulut ylittävät ilmastolle asetetut määräajat. “Ydinvoima on vuosikymmenien mittainen uhkapeli – nykyiset johtajat eivät omista seurauksia”, Svea Moberg Ruotsin luonnonsuojeluyhdistyksestä vastustaa.
Ilmastoortodoksisuuden loppu?
Ruotsin poliittinen käänne korostaa maailmanlaajuista tilannekuvaa: ilmastopolitiikka, jossa ei oteta huomioon taloudellisia realiteetteja ja äänestäjien prioriteetteja, on kestämätöntä. Tuoreet tiedot paljastavat, että Ruotsin kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat 3,5 prosenttia vuonna 2022, mikä merkitsee jyrkkää poikkeamaa sen itse julistamasta ilmastojohtajuudesta, kun taas Ruotsin metsät – jotka ovat pitkään olleet sen hiilensidontastrategian kulmakivi – kutistuvat hälyttävällä 2 000 hehtaarin vuosivauhdilla, mikä heikentää imeytymiskykyä. Nämä epäonnistumiset paljastavat säröjä Euroopan vihreässä unelmassa, kun valtiot Saksasta (joka luopui hiilen käytön lopettamisesta energiapulan keskellä) Espanjaan (joka kamppailee nousevien energialaskujen kanssa) joutuvat kohtaamaan vastareaktion, joka johtuu edullisuuteen liittyvistä huolista.
Absoluuttinen nolla -raportin vaatimus radikaaleista muutoksista elämäntavoissa ja talousjärjestelmissä on jäänyt suurelta osin huomiotta, ja politiikka on jäänyt todistamattomien hiilidioksidin talteenottotekniikoiden tai EU:n päästökauppajärjestelmän kaltaisten markkinapohjaisten ratkaisujen varaan, jotka kriitikoiden mukaan eivät ole juurikaan hillinneet päästöjä.
Samaan aikaan Ruotsissa biomassasta tuotetun energian käyttöönotto – jota on aikoinaan pidetty “puhtaana” – on herättänyt huomiota, koska se on riippuvainen vanhojen metsien hakkuista, mikä on herättänyt julkista vastustusta. Kyselytutkimusten mukaan yli 60 prosenttia ruotsalaisista toivoo lisää vihreitä veronkorotuksia, ja samanlainen turhautuneisuus heijastuu kaikkialla Euroopassa, joten maanosalla on edessään tiukka valinta: pitääkö äänestäjien vaatimukset elinkustannusten vakaudesta asettaa etusijalle vai riskeerata ilmastotavoitteiden horjuminen. Tätä jännitettä pahentavat entisestään geopoliittiset ja finanssipoliittiset paineet, kuten Yhdysvaltojen velkakattokriisi ja Venäjän kanssa vallitsevien jännitteiden kärjistyminen, jotka uhkaavat maailman energiamarkkinoita.
Ruotsin kokemukset toimivat nyt varoittavana esimerkkinä: nettonollapäästöjen saavuttaminen ei vaadi vain yritysten lupauksia, vaan poliittisesti toteuttamiskelpoisia ratkaisuja, jotka vastaavat yleistä mielipidettä. Kun maailma syöksyy kohti vuotta 2050, on selvää, että ilmastoa koskevien aloitteiden on selviydyttävä äänestyskoptereiden realiteeteista, joissa säästäväisyys ja kompromissit kohtaavat ympäristötavoitteet, tai vaarana on, että ne romahtavat omien ristiriitojensa alle.