Tämä ei ole yksittäinen lausunto, yksittäinen kokous tai yksittäinen juridinen temppu. Kyse on rakenteellisesta hetkestä, jossa Euroopan unioni ja Naton poliittinen johto lähestyvät samaa ongelmaa kahdelta suunnalta: raha on loppumassa ja narratiivi murtumassa.
Kun Naton pääsihteeri Mark Rutte alkaa puhua sodasta Venäjän kanssa samassa mittakaavassa kuin isovanhempiemme kokema maailmansota, ja samaan aikaan EU etsii juridista oikotietä venäläisten valtionvarojen pysyvään takavarikointiin, näitä kahta kehityskulkua ei voi enää tarkastella erillään.
EU:n 122-artikla: hätätila ilman hätätilaa
EU:n suunnitelma nojautua SEUT 122 artiklaan on keskeinen. Artikla on tarkoitettu todellisiin EU:n sisäisiin hätätilanteisiin: energiapulaan, vakavaan taloudelliseen sokkiin, jäsenvaltioita koskevaan kriisiin.
Ongelma on ilmeinen ja juridisesti kiusallinen:
Ukraina ei ole EU:n jäsenvaltio.
Tämän totesi suoraan Belgian pääministeri, joka huomautti parlamentissa, että artiklan soveltamiseen liittyy “monia perusteltuja epäilyjä”. Hätätila on Ukrainassa, ei EU:ssa. Silti EU pyrkii käyttämään hätäartiklaa ohittaakseen yksimielisyysvaatimuksen ja välttääkseen esimerkiksi Unkarin, Slovakian tai Belgian vastarinnan.
Kyse ei ole enää tulkinnasta. Kyse on ennakkotapauksesta, jossa EU ilmoittaa avoimesti, että normaali oikeudellinen menettely on este, ei suoja.
Miksi paniikki nyt?
EU:n paniikin syy ei ole Venäjän välitön hyökkäysuhka. Se on strateginen umpikuja.
EU ja useimmat sen jäsenvaltiot ovat:
- sitoneet poliittisen uskottavuutensa Venäjän “strategiseen tappioon”
- rahoittaneet Ukrainan sotaa velkarahalla
- hyväksyneet pakotepolitiikan, joka on vahingoittanut Euroopan omaa taloutta enemmän kuin Venäjän
Nyt sodan lopputulos ei vastaa lupauksia. Rauhanneuvottelut — erityisesti Yhdysvaltojen suunnalta — uhkaavat paljastaa, että valtavat rahasummat on käytetty ilman voittoa, ilman valvontaa ja osin korruption nielaisemina.
Jos sota päättyy ilman Venäjän “rangaistusta”, EU-poliitikot joutuvat selittämään kansalaisilleen, miksi lasku jäi Eurooppaan.
Rutte ja sotapuheiden ristiriita
Rutten puheissa on silmiinpistävä ristiriita.
Vuonna 2022–2023 Naton laajentumista Venäjän rajalle pidettiin myönteisenä asiana:
- Ukrainan Nato-jäsenyyttä ajettiin avoimesti
- Suomen liittyminen Natoon nähtiin turvallisuusetuna
Nyt sama pidempi raja esitetään eksistentiaalisena uhkana. Argumentti on muuttunut, koska tilanne on muuttunut EU:n ja Naton sisällä, ei siksi että Venäjän strategia olisi äkillisesti muuttunut.
Sotapuhe toimii kahdessa roolissa:
- Se oikeuttaa puolustusmenojen kasvun
- Se luo psykologisen hätätilan, joka tukee poikkeuksellisia juridisia ratkaisuja
Venäläiset varat: miksi juuri ne?
EU:n ongelma on yksinkertainen: rahaa ei ole.
Jäädytetyt venäläiset varat — pääosin Belgiassa Euroclearin hallussa — ovat ainoa merkittävä rahoituslähde, jota EU ei ole vielä käyttänyt. Siksi niitä ei enää kutsuta ryöstöksi, vaan “vakuudeksi”, “korvausluotoksi” tai “poikkeukselliseksi järjestelyksi”.
Kielellinen kikkailu ei muuta tosiasiaa:
kansainvälisen oikeuden mukaan kyse on takavarikoinnista.
Belgia ymmärtää riskin. Jos ennakkotapaus luodaan, myös eurooppalaiset varat voivat tulevaisuudessa joutua samanlaisen kohtalon uhriksi muissa valtioissa.
Entä jos Belgia kieltäytyy?
Skenaario on jo olemassa:
- EU hyväksyy päätöksen määräenemmistöllä
- Belgia valittaa ja kieltäytyy vapauttamasta varoja
- Oikeusprosessi pitkittyy
- Ukraina ajautuu maksukyvyttömyyteen alkuvuodesta 2026
Tässä kohtaa kysymys ei ole enää rahasta vaan vastuusta. Kuka kantaa poliittisen vastuun sodasta, joka ei päättynyt luvattuun voittoon?
Sotaretoriikka viimeisenä lukona
Tässä valossa Rutten viittaukset maailmansotaan eivät ole sattumaa. Ne toimivat viimeisenä psykologisena lukona:
- pelko estää rationaalisen keskustelun
- hätätila oikeuttaa poikkeukset
- sodan uhka vaientaa kysymykset rahasta ja vastuusta
Kun EU-poliitikot puhuvat sodasta Venäjän kanssa, kyse ei ole vain turvallisuudesta. Kyse on myös oman asemansa suojaamisesta.
📊 Mitä luvut oikeasti tarkoittavat?
- 44 miljardia euroa (Saksan suora tuki Ukrainalle)
→ noin 550 € per saksalainen - Kun mukaan lasketaan pakolaiskulut ja EU-tuki
→ yli 1 500 € per kansalainen
Nämä luvut eivät ole “abstrakteja miljardeja”. Ne ovat:
- pois sosiaalimenoista
- pois terveydenhuollosta
- pois eläkkeistä
Ja silti sota ei ole ratkennut.
Lopuksi
EU:n “hätätila” ei ole seurausta Venäjän hyökkäyksestä. Se on seurausta poliittisista päätöksistä, joista ei enää nähdä ulospääsyä ilman juridisia ja moraalisia oikoteitä.
Kun hätätilaa käytetään varojen takavarikointiin ja sotaretoriikkaa vastuun siirtämiseen, ollaan vaarallisella tiellä — ei vain Ukrainan sodan, vaan koko eurooppalaisen oikeusjärjestyksen kannalta.