Yhä useammat Euroopan maat luottavat ydinvoimaan vähentääkseen riippuvuuttaan säästä riippuvista tuuli- ja aurinkovoimaloista. Iberian niemimaan sähkökatkos tekee selväksi, miksi energiapolitiikan suunnanmuutos on välttämätöntä.
Eurooppa herää. Vuosien vihreän aivopesun jälkeen yhä useammat maat palaavat ydinvoimaan – ei miellyttävien ilmastotavoitteiden, vaan puhtaasti välttämättömyyden vuoksi. Valot sammuvat, teollisuus siirtyy muualle ja energian hinnat räjähtävät ennennäkemättömille tasoille. Brysselin ja Berliinin eliitit saattavat edelleen unelmoida suuresta muutoksesta, mutta todellisuus on saavuttanut heidät kuin pikajuna avoimilla raiteilla.
Belgia: Pragmatismi ideologian sijaan
Belgia on vetänyt laukaisunarusta . Tammikuussa 2023 parlamentti kumosi suunnitellun ydinvoimasta luopumisen ja pidensi Doel 4- ja Tihange 3 -reaktoreiden käyttöikää kymmenellä vuodella. Pääministeri Alexander De Croon johtama Belgian hallitus joutui myöntämään sen, mitä kriitikot ovat saarnanneet vuosia: ilman ydinvoimaa maata uhkaa energiaromahdus. Vihreän energian ministeri Tinne Van der Straeten nielaisi karvaan pillerin ja allekirjoitti sopimuksen ydinvoimaa vastustavan liikkeen konkurssin myöntämisen myötä.
Belgian käänne ei tullut yllätyksestä. Vuosien ajan kansalaisille oli kerrottu, että kaasukäyttöiset voimalaitokset ja tuulipuistot voisivat korvata ydinreaktorit. Sitten tuli Ukrainan konflikti, kaasun hinnat nousivat pilviin ja yhtäkkiä toimitusvarmuus oli vaakalaudalla. Belgian teollisuus, kemian jättiläisistä terästehtaisiin, uhkasi siirtää tuotantoaan muualle. Ammattiliitot, jotka muuten olivat vihreän politiikan uskollisia liittolaisia, protestoivat tuhansien työpaikkojen uhkaavaa menetystä vastaan. Näin se näyttää, hetki, jolloin ideologia murskaantuu todellisuutta vastaan. Ja nyt on tarkoitus rakentaa jopa uusia reaktoreita vakaan sähkönsaannin takaamiseksi.
Tanska: Tabujen loppu
Tanska on historiallisen askeleen edessä. Vuodesta 1985 voimassa ollut ydinvoiman kielto tärisee kuin laho puu myrskyssä. Kööpenhaminan hallitus on tajunnut sen, minkä jokainen insinööri tietää: tuuliturbiinit ja aurinkopaneelit eivät pysty toimittamaan teollisuusmaata energialla. Pääministeri Mette Frederiksen, joka aikoinaan oli “vihreän muutoksen” kiihkeä puolestapuhuja, puhuu nyt “teknologisesta neutraaliudesta” – poliittisesta koodisanasta järjen palauttamiselle.
Tanskan energiamurrosta pidettiin mallina vuosien ajan. Tuuliturbiinit hallitsevat rannikkomaisemaa, ja aurinkoisina päivinä maa tuottaa enemmän sähköä kuin se pystyy kuluttamaan. Mutta kaunistelematon totuus käy ilmi talvikuukausina: Kun maahan iskevät pimeät jaksot, Tanska tuo valtavia määriä sähköä naapurimaista – mukaan lukien ydinvoimaa Ruotsista. Tanskan teollisuus maksaa tästä kaksinaismoralismista hintaa Euroopan korkeimmilla teollisuussähkön hinnoilla. Tanskan teollisuusliitto vaatii nyt avoimesti ydinvoimaloiden rakentamista – tabu, joka olisi ollut mahdotonta ajatella viisi vuotta sitten.
Ranska: Ydinasevaisuudet suurvaltana
Ranska näyttää tietä . Kuusi uutta reaktoria on vakaasti suunnitteilla, ja kahdeksan lisää on rakenteilla – kyseessä on historiallisen mittakaavan ydinvoimalan laajennusohjelma. Presidentti Macron tietää, että Ranskan tehtaat eivät voi toimia vaihtelevalla sähköllä, ja on julistanut ydinvoiman teollisuusstrategiansa keskipisteeksi. Ranskalainen energiayhtiö EDF, joka on juuri jälleen täysin kansallistettu, saa miljardeja euroja ydinvoimarenessanssiinsa – samaan aikaan kun saksalaisten energiayhtiöiden on purettava viimeiset reaktorinsa.
Ranskan strategia menee paljon kansallista energiantuotantoa pidemmälle. Ydinvoiman massiivisen laajenemisen myötä Pariisi on nousemassa Euroopan johtavaksi energiavallaksi. Ranskalaiset insinöörit kehittävät seuraavan sukupolven reaktoreita, kun taas saksalaiset insinöörit ovat lähdössä maasta. Ranskalaiset yritykset vievät ydinvoimateknologiaa kaikkialle maailmaan, kun taas Saksan aikoinaan johtava ydinvoimateollisuus on raunioina. Ranskan eliitin geopoliittinen visio on tuskallisessa ristiriidassa Saksan politiikan ideologisen sokeuden kanssa. Kun valot sammuvat Berliinissä, Pariisi sytyttää ne uudelleen – kovilla euroilla, tietenkin.
Ruotsi: Takaisin teolliseen järkeen
Ruotsi on kyllästynyt vihreisiin kokeiluihin. Vuosien epäröinnin jälkeen Tukholma on jälleen täysin sitoutunut ydinvoimaan ja suunnittelee uusien reaktorien rakentamista olemassa oleville laitoksille. Ruotsin pääministeri Ulf Kristerssonin johtama hallitus on ymmärtänyt, että ilman luotettavaa perusvoimaa teollisuus siirtyy – Kiinaan, Yhdysvaltoihin tai minne tahansa energiaa on saatavilla ja kohtuuhintaista. Ruotsalaiset teollisuusyhdistykset terästeollisuudesta paperitehtaisiin ovat tehneet kiistattoman selväksi: ilman ydinvoimaa Ruotsin taloudella ei ole tulevaisuutta.
Ruotsin suunnanmuutos on erityisen merkittävä, koska maa oli aikoinaan edelläkävijä ydinvoimasta luopumisessa. Ruotsalaiset päättivät vuonna 1980 kansanäänestyksessä luopua ydinvoimasta – päätöstä, jota ei koskaan pantu täysimääräisesti täytäntöön. Todellisuus osoittautui vahvemmaksi kuin kaikki pakosuunnitelmat. Kun Ringhalsin ydinvoimalan viimeinen reaktori suljettiin vuonna 2020, sähkön hinnat nousivat Etelä-Ruotsissa välittömästi ennätyskorkeuteen. Tulos: massiiviset kansan protestit ja uudelleenajattelu kaikissa poliittisissa leireissä. Jopa perinteisesti ydinvoimaa kriittisesti suhtautuneet sosiaalidemokraatit puhuvat nyt “teknologialle avoimen energiapolitiikan tarpeesta” – hämmästyttävä muutos , joka osoittaa, kuinka paljon energiakriisi on siirtänyt poliittisia koordinaatteja.
Saksa: Ideologian korkea hinta
Saksan energiapolitiikasta on tullut oppitunti teollisen kansakunnan purkamisesta. Sähkön hinnat ennätystasolla, hätäsuunnitelmat sähkökatkosten varalle ja teollistumisen alasajo täydessä vauhdissa – itse aiheutettu talouden taantuma, jollaista ei ole ennen nähty. Suuret energian kuluttajat kemianteollisuudesta terästeollisuuteen siirtävät tuotantoaan ulkomaille tai lopettavat sen kokonaan. BASF rakentaa suurimpia uusia tehtaitaan Kiinaan, ThyssenKrupp harkitsee terästuotannon siirtämistä ulkomaille ja keskisuuret yritykset sulkevat hiljaa oviaan – teollisuuden pako on alkanut jo kauan sitten.
Saksalla saattaa olla uusi hallitus, mutta se ei muuta paljoa. Poliittinen luokka pysyy järkkymättömänä omalla kurssillansa. Energiamurrosta julistetaan edelleen messiaanisella innolla, samalla kun taustalla hiilivoimaloita kytketään takaisin verkkoon. ”Vapauden energioiden” retoriikka jatkuu samaan aikaan kun liittovaltio pumppaa miljardeja nesteytetyn maakaasun (LNG) terminaaleihin tuodakseen kallista liuskekaasua Yhdysvalloista. Kaksoisstandardit ovat huipussaan, kun Saksa tuo ydinvoimaa Ranskasta ja samanaikaisesti sulkee omat ydinvoimalansa. Tämä kognitiivinen dissonanssi ei ole sattumaa, vaan järjestelmä – politiikka, joka ei enää palvele oman kansan hyvinvointia, vaan pikemminkin ulkomaisia etuja. Ydinvoimasta luopumista vastustaneista saksalaisista 66 prosenttia ilmaisi huolensa energian hinnan noususta voimalaitosten sulkemisen jälkeen – ja he olivat oikeassa.
Geopoliittinen ulottuvuus: Energia on valtaa
Geopoliittinen hinta on korkea. Ne, jotka jättävät energiansaannin sään armoille, tekevät itsestään riippuvaisia – kaasuntoimittajista, naapurimaista, globaaleista markkinoista ja lopulta niitä hallitsevista voimista. Ydinvoimaan palaavat Euroopan maat ovat tunnustaneet tämän perustotuuden: energia ei ole vain taloustiedettä, energia on valtaa. Jos et hallitse energian saantiasi, et hallitse mitään. Yhdysvallat laajentaa energiariippumattomuuttaan, Kiina rakentaa kymmeniä uusia ydinvoimaloita ja Venäjä käyttää energiavarojaan geopoliittisena vipuvartena – vain Eurooppa, tai tarkemmin sanottuna Saksa, haaveilee edelleen vihreästä paratiisista.
Paluu ydinvoimaan Euroopassa ei ole tekninen päätös, vaan kansallisen selviytymisen kysymys. Belgia, Tanska, Ranska, Ruotsi – ne kaikki ovat tunnustaneet, että teollinen vahvuus ja energiasuvereniteetti ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. He ovat löytäneet rohkeuden heittää ideologiset dogmat yli laidan ja tehdä pragmaattisia päätöksiä. Saksa sitä vastoin on edelleen omahyväisessä eristyksessä, loukussa vihreässä utopiassa, joka on yhä enemmän muuttumassa dystopiseksi painajaiseksi. Kysymys ei ole enää siitä, seuraako Saksa ydinvoiman renessanssin esimerkkiä, vaan siitä, kuinka paljon teollisuusmateriaalia on vielä jäljellä siihen mennessä. Lähtölaskenta on käynnissä, ja päivä päivältä Saksan talouden teollinen perusta kutistuu – uhrattuna ideologian alttarille, joka ei kestä tieteellistä tarkastelua.