WHO julkaisi 1. joulukuuta 2025 päivitetyn Global strategy on digital health 2020–2027 -strategian. Se kuulostaa paperilla huoltokirjalta: parempaa hoitoonpääsyä, tehokkaampaa palvelua, “ihmiskeskeisyyttä”. Mutta samaan pakettiin on käytännössä niputettu se infrastruktuuri, jolla seuranta muuttuu helposti “normaaliksi” – ei siksi, että joku olisi sarjakuvapahis, vaan siksi että järjestelmät aina laajenevat käyttötarkoituksessaan, kun ne kerran rakennetaan.
Ja kyllä: wearable-sensorit, etämonitorointi ja AI-analytiikka ovat nyt WHO:n omassa sanastossa osa “digiterveyttä”, joka halutaan skaalaamaan jäsenmaihin. (Medical Xpress)
Raakadata (ennen tulkintaa)
- WHO:n Global strategy on digital health 2020–2027 on WHO:n “Featured publication” päiväyksellä 1.12.2025. (Maailman terveysjärjestö)
- WHO:n World Health Assembly päätti 23.5.2025 jatkaa aiempaa 2020–2025-strategiaa vuoteen 2027 ja valmistella seuraavaa vaihetta 2028–2033. (Maailman terveysjärjestö)
- WHO kertoo, että 129 maalla on kansallinen digiterveysstrategia ja että yli 1 600 virkamiestä yli 100 maasta on koulutettu digiterveyteen ja tekoälyyn liittyen. (Maailman terveysjärjestö)
- WHO:n EB156-raportti (23.12.2024) dokumentoi samaa rakennetta: digiterveysverkostot, kansalliset strategiat, koulutukset, kypsyysarvioinnit, standardi-/sertifiointiverkostot. (WHO-sovellukset)
- WHO Pandemic Agreement: WHO:n oman yhteenvedon mukaan sopimus adoptoitiin 20.5.2025, ja seuraava iso vääntö koskee PABS-liitettä, jonka tavoiteaikataulu on WHA 2026. (Maailman terveysjärjestö)
- Suomen STM kuvaa, että PABS-liitteen neuvottelut ovat 2025–2026, ja että eteneminen käsitellään kansallisesti eduskunnan informoinnilla. (Sosiaali- ja terveysministeriö)
Mitä WHO oikeasti ajaa “digiterveydellä”?
WHO yrittää tehdä digiterveydestä terveydenhuollon peruskerroksen: samaan tapaan kuin tiet ovat tieverkko eikä “yksittäinen hanke”. Heidän argumenttinsa on selkeä: kun väestö ikääntyy, resurssit kiristyvät ja epidemiat heiluttavat ketjuja, tarvitaan etähoitoa, parempaa dataa ja nopeampaa päätöksentekoa. Strategian ydinviesti on “skaalaa ja standardoi”.
WHO:n omassa viestinnässä digiterveys ei ole vain “mobiilisovelluksia”, vaan sisältää myös tekoälyn, big data -analytiikan ja älykkäät wearables-laitteet. (Medical Xpress)
Tässä kohtaa moni nyökkää: tottakai. Ongelma ei ole se, että hoitoa tuetaan teknologialla. Ongelma on, että kun järjestelmä rakennetaan seurannan mahdollistavaksi, siitä tulee myös seurannan mahdollistava. Ei tarvitse olla kyyninen, riittää että on nähnyt yhdenkin “väliaikaisen” ratkaisun jäävän pysyväksi.
Se kohta, jossa “terveys” muuttuu hallintamalliksi
Jos tiivistetään riskimekanismi yhteen lauseeseen:
Kun mittaus muuttuu infrastruktuuriksi ja infrastruktuuri standardiksi, “valinnaisuus” muuttuu käytännössä ehdollisuudeksi.
Ei huomenna. Ei kaikkialla. Mutta askel kerrallaan:
- Etämonitorointi normalisoidaan (krooniset sairaudet, vanhustenhoito, toipilaat).
- Datamallit ja yhteentoimivuus tehdään “järkevistä syistä” (hoitopolku, rajat ylittävä hoito, tutkimus).
- AI-triage tulee resurssipaineen takia (ketkä priorisoidaan, missä järjestyksessä, millä polulla).
- Kannustimet alkavat: alennus, nopeampi pääsy, “helpompi asiointi”.
- Lopulta syntyy se kaikkein vanhin temppu: “tämä ei ole pakollista – mutta ilman tätä palvelu on hitaampi / kalliimpi / rajoitetumpi.”
Ja nyt ollaan tilanteessa, jossa wearable ei ole enää “fitnesstrendi”, vaan portinvartija. Ei siksi, että WHO “haluaa valvoa sinua”, vaan siksi että järjestelmä optimoi itseään: mittaa enemmän → vähennä epävarmuutta → leikkaa kustannusta → siirrä vastuu yksilölle.
WHO itse myy tämän “ihmiskeskeisyytenä” ja universaalina kattavuutena. (Maailman terveysjärjestö)
Kriitikon lukutapa on toinen: ihmiskeskeisyys voi lipsua helposti “ihmisen mallintamiseksi”.
“Mutta eikö tämä ole vain terveydenhuollon digitalisointia?”
On. Ja ei.
Kyllä: sähköiset potilastiedot, etävastaanotot, parempi diagnostiikka – nämä ovat aidosti hyödyllisiä, ja WHO:n strategiapohja on monessa maassa ollut käytännön koordinointityökalu. (WHO-sovellukset)
Mutta ei: jos samaan aikaan ajetaan yhteentoimivia datainfrastruktuureja ja “governance”-rakenteita, se muuttaa valtasuhteita. WHO:n mallissa pyritään siihen, että järjestelmät puhuvat keskenään, maat tekevät kypsyysarviointeja ja osallistuvat globaaleihin verkostoihin (monitorit, sertifiointi, standardit). (Maailman terveysjärjestö)
Tässä ei ole mitään mystistä. Se on modernia hallintaa. Ja modernin hallinnan varjopuoli on se, että ihmisen arki muuttuu datapisteiksi, joita voidaan käyttää myös muuhun kuin hoitoon – esimerkiksi politiikkaan, vakuuttamiseen, työkykyseurantaan tai “riskiprofilointiin”.
WHO ei päätä näistä suoraan, mutta se normalisoi viitekehyksen, jonka sisällä jäsenmaat, rahoittajat ja teollisuus sitten tekevät omat ratkaisunsa.
Pandemiasopimus ja digiterveys: samaan ekosysteemiin, eri reittiä
WHO Pandemic Agreement -kokonaisuus etenee omalla radallaan (PABS-liite, ratifioinnit, kansallinen käsittely), mutta käytännössä nämä kaksi linjaa – digiterveys ja pandemiapreppi – ruokkivat toisiaan.
WHO:n omassa yhteenvedossa pandemiasopimus on “laillisesti sitova instrumentti” ja seuraava vaihe on PABS-liite; voimaantulo edellyttää ratifiointeja (60 maata). (Maailman terveysjärjestö)
Reutersin mukaan WHO tavoittelee PABS-liitteen valmiiksi ennen WHA:ta toukokuussa 2026. (Reuters)
Suomen STM vahvistaa kansallisen prosessin rungon ja aikataulut 2025–2026 liitteen osalta. (Sosiaali- ja terveysministeriö)
Miksi tällä on väliä digiterveyden kannalta? Koska pandemia-argumentti on se kaikkein tehokkain perustelu reaaliaikaiselle seurannalle, varhaisvaroitusjärjestelmille ja data-alustoille. Kun hätätila- tai valmiuskehikko on olemassa, “tilapäiset” ratkaisut jäävät järjestelmiin – ja seuraavalla kierroksella niitä ei enää rakenneta, niitä vain laajennetaan.
Mitä järkevä kansallinen vastaus näyttää?
Jos tämä pidetään hallinnassa, se ei onnistu “julistamalla luottamusta”. Se onnistuu teknisillä ja juridisilla rajoilla. Käytännössä:
- Dataminimointi ja käyttötarkoitussidonnaisuus lakiin, ei PowerPointiin.
- Opt-out oikeaksi opt-outiksi: palvelu ei saa rangaista siitä, ettet kanna antureita.
- Hajautus oletukseksi: kaikki mikä voidaan pitää paikallisena, pidetään paikallisena.
- Audit trail + läpinäkyvyys: kuka katsoi, miksi, millä oikeudella.
- Vakuutus- ja työelämäkäytön kieltojen selkeys: “terveysdata” ei saa muuttua luokittelumoottoriksi.
- Hankintaehdot: jos järjestelmä ei tue yksityisyyttä ja rajoituksia teknisesti, sitä ei osteta.
WHO voi julkaista strategioita. Se ei ole se, mikä tekee tästä vaarallista tai turvallista. Vaaralliseksi tai turvalliseksi tämän tekee se, miten jäsenmaat toteuttavat – ja mitä ne sallivat markkinatoimijoiden tehdä datalla.
Päätelmä
Tämä ei ole “salaliitto”, vaan paljon arkisempi ilmiö: hallintainfrastruktuurin paisuminen, koska se on tehokasta, kätevää ja budjettipaineessa houkuttelevaa.
WHO:n digiterveysstrategia voi olla hyvä renki. Mutta jos siitä tehdään normi, se on myös helppo isäntä: se alkaa määrittää, millainen kansalainen on “matalariski”, “yhteistyökykyinen” ja “oikeutettu” sujuvaan palveluun.
Ja siinä kohtaa ei auta se, että paperissa lukee “human-centered”. Ihmiskeskeisyys ilman rajoja voi muuttua ihmisen mittaamiseksi. (Maailman terveysjärjestö)
📚 Lähteet (klikattavat)
- WHO: Global strategy on digital health 2020–2027 (1 Dec 2025) (Maailman terveysjärjestö)
- WHO: WHA endorses extension of digital health strategy to 2027 (23 May 2025) (Maailman terveysjärjestö)
- WHO EB156/35: Global strategy on digital health 2020–2025 (23 Dec 2024, PDF) (WHO-sovellukset)
- WHO: Digital health -teemasivu (Maailman terveysjärjestö)
- WHO: WHO Pandemic Agreement -sivu (Maailman terveysjärjestö)
- STM: WHO pandemic treaty (Finland, process & PABS annex) (Sosiaali- ja terveysministeriö)
- Reuters: WHO chief ‘not worried’ about US bilateral deals affecting pandemic treaty (11 Dec 2025) (Reuters)
- MedicalXpress: From AI to wearables – WHO outlines global plan (Dec 2025) (Medical Xpress)