Nykyään mikään tapahtuma, tapaus tai tilaisuus, sen luonteesta riippumatta, ei näytä olevan liian suuri tai liian pieni syy käyttää sitä tekosyynä lisätä sensuuria ”disinformaation torjumisen” nimissä.
Viime viikolla Espanja ja Portugali kokivat noloa sähkökatkosta, ja nykyinen konsensus on, että syy on vielä nolompi: vanha infrastruktuuri, joka on täynnä omia ongelmiaan ja jota vain pahentaa loputtomat yritykset ottaa käyttöön ”vihreitä” energialähteitä.
Asiantuntijat arvioivat, että EU:n sähköverkon saattaminen ajan tasalle – tai pikemminkin tasapainottaminen aggressiivisen ”progressiivisen” politiikan kanssa, jotta vastaava kriisi voidaan välttää tulevaisuudessa – vaatii biljoonia dollareita.
Mutta näistä aiheista on ilmeisesti vaikea keskustella EU:n byrokratian kanssa.
Sen sijaan se haluaa varautumisesta, kriisinhallinnasta ja tasa-arvosta vastaavan komissaari Hadja Lahbibin suulla tehokkaasti harhauttaa ja siirtää huomion keskeisiin keskustelunaiheisiin, jotka varmasti herättävät kansalaisten paranoiaa: kyberhyökkäykset ja toimitusketjujen häiriöt (tämän tyyppisten uhkien seurauksena).
Toisin sanoen – sen sijaan, että todellisiin ongelmiin puututtaisiin, painopiste siirretään siihen, miten niitä koskevaa tietoa tulisi parhaiten hallita, jotta voitaisiin jotenkin kerätä julkista mielipidettä.
Espanjalaisessa El Mundo -lehdessä Lahbib mainitsi EU:n varautumisstrategian ja unionin varautumisstrategian – ilmeisesti hänen ”lyhenteensä” viralliselle ja oudosti muotoillulle ”EU:n varautumisstrategialle”.
Se on joukko toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on ”torjua ulkomaista tiedon manipulointia ja disinformaatiota järjestelmällisemmin” hyödyntämällä täysimääräisesti EU:n ulkomaista tiedon manipulointia ja puuttumista koskevaa työkalupakkia (FIMI), sensuurilakia (DSA) ja sensuurialoitetta – tulevaa Euroopan demokratian suojakilpeä.
Puhutaanpa siis EU:n sähköverkon tilasta, miksi se on sellainen kuin on, kuka on vastuussa ja mitä konkreettisia toimia on toteutettu tämän valtavan ongelman korjaamiseksi.
Hadjan lausuntojen perusteella – ei puhuta. Hyväksytään vain, että järjestelmä on mätä – ja sitten mietitään, miten kriisistä ”selviää”.
Hän päätti juhlia strategian oletettua merkitystä tällaisissa tilanteissa ja erityisesti jotain, jota kutsutaan ”72 tunnin selviytymispaketiksi”.
Se liittyy tulviin ja tulipaloihin, mutta nämä viittaukset jäävät taka-alalle ”puhelimiimme, tietokoneisiimme, pankkeihimme, toimitusketjuihimme, raaka-aineisiimme ja jopa kuluttamaamme mediaan kohdistuviin uhkiin”.