Euroopan unionin ympäristöministerit ovat jälleen julistaneet voiton.
Tällä kertaa voitto tulee ”kompromissi”-ilmastopaketin muodossa vuosiksi 2030 ja 2040 – paketti, jota on heikennetty juuri sen verran, että siinä tunnustetaan taloudellinen todellisuus, mutta ei tarpeeksi, jotta se muuttaisi sen kehityssuuntaa.
Brysselin sisäisellä kielellä tätä kutsutaan joustavuudeksi.
Taloudellisessa kielessä sitä kutsutaan viivästyneeksi romahdukseksi.
Ministerit sallivat nyt kansainvälisten CO₂-hyvitysten laajemman käytön: tämä on kohtelias ilmaus päästövähennysten ulkoistamiselle sellaisille lainkäyttöalueille, joilla on vähän avoimuutta, heikko valvonta ja vielä heikompi tietojen eheys. Tämä ei ole mikään salaisuus – Euroopan tilintarkastustuomioistuin on jo vuosia varoittanut, että EU:n ulkopuoliset hiilidioksidipäästöjen hyvitykset ovat täynnä inflaatioperusteita, tarkistamattomia väitteitä ja vääristyneitä kannustimia. Silti järjestelmä säilyy, koska sillä on kaksi tehtävää:
- Sen avulla hallitukset voivat ylläpitää illuusiota jatkuvasta edistyksestä.
- Se pitää hiilimarkkinoiden rahoitusrakenteen hengissä tuloksista riippumatta.
Uusi paketti ei poista näitä järjestelmään liittyviä puutteita.
Se kodifioi ne.
CO₂ Opintopisteet: Markkinat, jotka on rakennettu hauraiden olettamusten varaan.
Hiilidioksidipäästöjen kompensointi ei ole luonnostaan petollista. On olemassa laillisia, tieteellisesti todennettuja hankkeita – metsitys, turvemaiden ennallistaminen, metaanin talteenotto. Integraatiohyvitysten tarjonta on kuitenkin paljon vähäisempää kuin kysyntä, jonka Bryssel on juuri luonut lainsäädännöllä.
Vääjäämätön tulos:
enemmän huonolaatuisia hyvityksiä, enemmän todentamattomia päästöjä ja enemmän sääntelyteatteria.
Hiilen hinta EU:n päästökauppajärjestelmässä on noin 80 euroa tonnilta.
Bryssel odottaa – ja toivoo hiljaa – hinnan nousevan pitkällä aikavälillä kohti 200-300 euroa.
Siinä vaiheessa päästökauppajärjestelmä lakkaa olemasta ilmastoväline ja muuttuu veroputkeksi:
Menetelmä, jolla saadaan tuloja teollisuustoiminnasta vain siksi, että se on olemassa.
Tämä ei ole ympäristöpolitiikkaa.
Se on hiilen hallinnollista rahaksi muuttamista.
Kilpailukyky: Brysselissä ei enää puhuta tätä sanaa.
EU:n virallisessa tiedonannossa todetaan, että uudessa paketissa on ”tasapainossa kunnianhimo ja toteutettavuus”.
Todellisuudessa se vain lisää epäsymmetriaa Euroopan ja sen kahden tärkeimmän teollisen kilpailijan välillä:
- Yhdysvallat, jossa ei ole liittovaltion CO₂-verotusta ja jossa energiakustannukset ovat rakenteellisesti alhaisemmat runsaan kotimaisen tarjonnan vuoksi. Sääntelypaineidenkin alla Yhdysvallat pitää kiinni selkeästä strategisesta painopisteestä: talous on etusijalla, ilmastopuheet ovat toissijaisia.
- Kiina, joka ei koskaan teeskennellyt liittyvän Euroopan hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävään ristiretkeen. Fossiiliset polttoaineet ovat edelleen sen energiajärjestelmän selkäranka. Se rakentaa uutta hiilikapasiteettia nopeammin kuin Eurooppa pystyy poistamaan omansa käytöstä. Kiinan absoluuttinen kasvu ohittaa välittömästi Kiinan hiilidioksidipäästöjen säästöt.
Bryssel puolestaan kaksinkertaistaa mekanismit, jotka nostavat kotimaisia tuotantokustannuksia, mutta joiden maailmanlaajuinen ilmastohyöty on mitätön. Logiikka vaikuttaa yksinkertaiselta:
”Jos eurooppalaiset tuottajat eivät pysty kilpailemaan, niiden pitäisi vähentää hiilidioksidipäästöjä nopeammin.”
Tämä ei ole strategia.
Se on teollisuuden itseaiheutettua kulumista.
ETS2: Kansalaisiin kohdistuva piilopakko
Rakennusten ja tieliikenteen uudet erilliset päästömarkkinat – ETS2 – on tarkoitus käynnistää vuonna 2028.
Vuodesta 2027 tapahtuvaa viivästystä pidetään ”helpotuksena kotitalouksille”.
Sitä se ei ole.
ETS2 nostaa lämmitys-, rakennus- ja liikkumiskustannuksia koko unionissa, mikä tuo hiilidioksidihinnoille altistumisen aiemmin suojattuihin toimintoihin. Inflaatioympäristössä tämä on rakenteellinen veronkorotus, joka on naamioitu ilmastokuriksi.
Logiikka on selvä:
Jokaisesta kansalaisesta tulee tulopiste hiilidioksidipäästöjen hinnoitteluun perustuvassa yhteiskunnassa.
Itä-Eurooppa: Pragmatismin viimeinen linja
Unkari, Puola, Tšekki ja Slovakia ovat kieltäytyneet hyväksymästä pakettia. Niiden vastustus ei ole ideologinen vaan aineellinen. Ne ymmärtävät aritmetiikan:
- Pienemmät tulot → suurempi suhteellinen energiataakka
- Fossiilipainotteiset verkot → korkeammat hiilidioksidipäästöjen vähentämiskustannukset.
- Vientitaloudet → voimakkaampi altistuminen maailmanlaajuiselle kilpailulle
Heidän kantansa on ainoa pöydässä esitetty teknisesti johdonmukainen kanta.
Brysselin uuden ilmastokompromissin todellinen merkitys
Se, mitä EU esitti kurssikorjauksena, ei ole lainkaan korjaus.
Se on järjestelmään kohdistuvan rasituksen hallittua laajentamista, jolla varmistetaan, että koneisto ei romahda äkillisesti vaan jatkaa jauhamista kohti samaa lopputilannetta:
- korkeammat rakenteelliset energian hinnat
- teollisuuden kilpailukyvyn heikkeneminen
- verotuksen lisääntynyt riippuvuus hiilimarkkinoista
- päästöjen ulkoistaminen paperille
- kustannusten sisäistäminen todellisuudessa
Ilmasto ei rekisteröi näitä uudistuksia.
Mutta Euroopan tuotantopohja kyllä.
Tämä ei ole Green Deal.
Kyse on hallitusta taloudellisesta tukahduttamisesta – hitaammin, hiljaisemmin, mutta suunnaltaan muuttumattomana.
📚 Lähteet
- EU:n neuvosto – Vuoden 2040 ilmastotavoitesopimus:
https://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2025/11/05/2040-climate-target-council-agrees-its-position-on-a-90-emissions-reduction/ - Reuters – EU pyrkii heikompaan ilmastosopimukseen:
https://www.reuters.com/sustainability/cop/eu-eyes-weaker-climate-goal-scramble-deal-by-cop30-sources-say-2025-11-05/ - EU:n tilintarkastustuomioistuin – Offset-tuotteiden laatuun liittyvät huolenaiheet:
https://www.eca.europa.eu - IEA – Kiinan energialähteiden yhdistelmä ja fossiiliriippuvuus:
https://www.iea.org