Amerikkalaisille voi olla vaikea hahmottaa, kuinka lähellä räjähdyspistettä Eurooppa on. Jos Yhdysvalloissa sosiaalinen ilmapiiri on tulehtunut, niin vanhalla mantereella tilanne on monin verroin pahempi. Massiivinen maahanmuutto, perinteisen kulttuurin heikentyminen ja byrokraattisen eliitin välinpitämättömyys ovat muokanneet Euroopasta kireän jännitteiden verkoston – ruutitynnyrin, joka odottaa vain kipinää.
Kulttuurien törmäys
Euroopan historia on aina ollut verinen. Uskonsodat, muuttuvat rajat, vuosisataiset kaunat ja kaksi maailmansotaa ovat jättäneet jäljen, joka ei ole kadonnut. Nyt nämä haavat saavat uutta polttoainetta: EU:n eliitti on tehnyt nationalismista kirosanan, samalla kun se tukee muiden kulttuurien ylpeää esilläpitoa. Unkarilainen, puolalainen tai tanskalainen, joka puolustaa oman maansa perintöä, leimataan ”äärioikeistolaiseksi”, mutta maahanmuuttajilta ei vaadita sopeutumista eurooppalaiseen elämäntapaan.
Kaksinaismoralismi paljastuu
Globalistit väittävät, että kansalliset symbolit ovat uhkaavia. Silti Euroopan suurkaupunkien kadut täyttyvät Palestiinan, Iranin ja Pakistanin lipuista ilman ongelmia. Kun taas tavalliset britit nostavat Pyhän Yrjön ristin tai Union Jackin, heitä syytetään vihapuheesta. Tämä paljastaa eliitin todellisen uskollisuuden: ei kotimaalle, vaan ideologialle, jossa oma kansa on aina syyllinen ja ulkopuolinen aina uhri.
Nouseva vastarinta
Kuitenkin pinnan alla kuplii jotakin muuta. Yhä useammat eurooppalaiset alkavat kieltäytyä vaikenemasta. Lippuja nostetaan, marsseja järjestetään, ja paikalliset kulttuurit nousevat esiin siellä, missä EU-byrokratia toivoisi niiden katoavan. Tätä ”suuren heräämisen” aaltoa ei voi enää pysäyttää leimaamalla ihmisiä rasisteiksi tai ääriajattelijoiksi.
Taistelu olemassaolosta
Kirjailija Dylan Thomasin sanat soivat monien eurooppalaisten huulilla: “Älkää menkö lempeästi siihen hyvään yöhön. Raivotkaa valon kuolemista vastaan.” Juuri tätä Euroopan kansat nyt tekevät – kieltäytyvät kuolemasta hiljaa ja vaativat takaisin sen, mikä on heidän omaansa.
Eurooppa on ruutitynnyri, mutta kipinä ei välttämättä johda pelkkään tuhoon. Se voi merkitä myös heräämistä – uudenlaista kamppailua kansallisen olemassaolon puolesta, globalistien koneistoa vastaan.