1. Mitä ihmisarvo oikeastaan tarkoittaa?
Ihmisarvo on periaatteessa yksinkertainen käsite. Jokaisella ihmisellä on arvo vain siksi, että hän on ihminen. Se ei riipu ammatista, varallisuudesta, mielipiteistä tai koulutuksesta. Tämä oli lähtökohta sekä kristillisessä perinteessä – ihminen Jumalan kuvana – että valistuksen filosofiassa – Kantin ajatus ihmisestä päämääränä itsessään.
Tämä on kuitenkin vain paperilla. Käytännön keskusteluissa ihmisarvo on muuttunut kolmitasoiseksi:
- Filosofinen taso: ihmisarvo on ehdoton ja jakamaton. Se on ihmisoikeuksien perusta.
- Sosiaalinen taso: ihmisarvo tarkoittaa sitä, miten ihmisiä kohdellaan arjessa. Siinä näkyy jo vaihtelua: kenelle annetaan arvostusta ja kenelle ei.
- Poliittinen taso: ihmisarvo muuttuu retoriseksi aseeksi. Se on mantranomainen sana, jolla haetaan moraalista ylivaltaa.
Suomalainen keskustelu liikkuu lähes kokonaan kolmannella tasolla. Filosofinen pohja unohtuu, sosiaalinen todellisuus jää varjoon – jäljelle jää rituaali. Ihmisarvoa heilutetaan kuin lippua, mutta sen sisältö katoaa.
2. Ihmisarvo puolueiden käsikirjoituksissa
Katsotaan, miten eri puolueet Suomessa pelaavat ihmisarvolla.
Vasemmistoliitto ja vihreät
Ihmisarvo on solidaarisuuden kieli: puheissa puolustetaan heikoimpia ja vähemmistöjä. Mutta samalla ihmisarvosta tulee raja-ase: jos kritisoit maahanmuuttopolitiikkaa tai kyseenalaistat identiteettipuheen, olet heti ihmisarvon rikkojien leirissä. Universaali periaate kapenee identiteettipolitiikaksi.
SDP
Ihmisarvo sidotaan työhön ja hyvinvointivaltioon. Jokaisella pitää olla “ihmisarvoinen elämä” etuuksien ja palveluiden kautta. Ongelmana on teknokraattinen kaventuminen: ihmisarvo muuttuu hallintokieleksi, budjettilaskelman riviksi.
Keskusta
Käyttää ihmisarvoa perheen ja maaseudun puolustamiseen. Viesti on, että jokainen suomalainen on arvokas riippumatta asuinpaikasta. Mutta käytännössä tämä on kulttuurista portinvartiointia: ihmisarvo sidotaan perinteisiin arvoihin ja sulkee ulos ne, jotka eivät niihin sovi.
Kokoomus
Ihmisarvo nähdään yksilön vapauden ja vastuunkannon oikeutuksena. Mutta pinnan alla kulkee hierarkia: mitä enemmän koulutusta, menestystä ja vastuuta, sitä painavampi ihmisarvo. Tästä syntyy asetelma: asentajalla on vähemmän painoa kuin tohtorilla, vaikka lähtökohta pitäisi olla juuri päinvastainen.
Perussuomalaiset
Ihmisarvo on kansallinen oikeus: “meillä suomalaisilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään omassa maassamme.” Se on tehokas retorinen keino, mutta muuttuu ehdolliseksi: jos et kuulu “meihin”, ihmisarvosi ei ole yhtä painava. Universaali periaate kääntyy etniseksi.
Kristillisdemokraatit
He pitävät kiinni ajatuksesta ihmisarvosta Jumalan lahjana, mikä on lähempänä alkuperäistä periaatetta. Mutta se muuttuu biopoliittiseksi aseeksi: abortti, eutanasia ja muut kiistanalaiset kysymykset ratkaistaan vetoamalla “ihmisarvoon”. Tulos: ihmisarvosta tulee elämän ja kuoleman sääntelijä.
Yhteenveto: jokainen puolue liittää ihmisarvoon ehtoja. Vasemmisto = identiteetti, SDP = hyvinvointijärjestelmä, keskusta = traditio, kokoomus = koulutus ja menestys, perussuomalaiset = kansallisuus, kristilliset = uskonto. Kukaan ei enää puhu ihmisarvosta sellaisenaan.
3. Ihmisarvon hierarkia ja koulutus
Erityisen häiritsevä piirre on se, että ihmisarvoon liitetään koulutus. Julkisessa puheessa asentaja saa vähemmän ihmisarvoa kuin tohtori. Se näkyy esimerkiksi siinä, kenellä katsotaan olevan oikeus puhua ja tulla kuulluksi.
Koulutus voi antaa pätevyyttä tiettyihin asioihin, mutta ei se määritä ihmisarvoa. Silti poliittinen ja mediakeskustelu sekoittaa nämä jatkuvasti. Tulos on luokkajärjestelmä, jossa ihmisarvo ja markkina-arvo ovat yhtä ja samaa. Asentaja kelpaa työvoimaksi, mutta ei keskustelijaksi. Tohtori kelpaa molemmiksi.
Tämä on ihmisarvon täydellinen vääristymä: lähtökohta, joka piti olla tasavertainen, muuttuu mittatikuksi.
4. Punavihreän ja perussuomalaisen käsityksen törmäys – Case Keskisarja
Case Keskisarja on oiva esimerkki, miten ihmisarvosta tulee retorinen ase.
- Punavihreä tulkinta: ihmisarvo on universaali solidaarisuus, mutta käytännössä ehdollinen sille, että hyväksytään monikulttuurinen ja liberaali narratiivi. Jos poikkeat tästä, sinua ei katsota ihmisarvon puolustajaksi, vaan sen rikkojaksi.
- Perussuomalainen tulkinta: ihmisarvo on suomalaisten oikeus omaan maahan. Käytännössä ehdollinen kansallisuudelle ja “meikäläisyydelle”.
Kun nämä kaksi tulkintaa törmäävät, syntyy rituaalinen moraalipaniikki. Punavihreä leiri huutaa ihmisarvon loukkausta, perussuomalainen leiri puolustaa ihmisarvoa suomalaisena oikeutena. Kumpikaan ei oikeastaan puhu ihmisarvosta sen alkuperäisessä, ehdottomassa merkityksessä. Molemmat vain käyttävät sitä keihäänä vastustajan rintaan.
Keskisarja on tässä vain välikappale. Hänen kauttaan näytelmä pyörii, mutta todellinen tarina on ihmisarvon kaappaaminen poliittiseksi liturgiaksi.
5. Johtopäätös
Ihmisarvo on Suomessa muuttunut rituaaliksi, lupajärjestelmäksi ja moraaliveroksi. Se, mikä piti olla jakamaton ja luovuttamaton pohja, on nyt poliittinen pelinappula. Jos ihmisarvo annetaan vain ehdollisesti – kansallisuuden, koulutuksen, oikeiden sanojen tai poliittisen leirin perusteella – silloin ihmisarvosta ei lopulta jää mitään jäljelle.
Universaali ihmisarvo ei tarvitse rituaaleja. Se tarvitsee vain yhden lauseen: ihmisarvo kuuluu jokaiselle ihmiselle, ilman ehtoja.