”Jos nettonollapiste saavuttaa vuoteen 2050 mennessä, jos se tehdään maailmanlaajuisesti, vältetään noin kolmanneksen asteen lämpeneminen. Jos kyse on vain Euroopasta ja anglosfääristä, se on lähempänä asteen kymmenesosaa”, sanoo ilmakehäfyysikko ja Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) emeritusprofessori, tohtori Richard Lindzen. ”Olemme siis välttäneet kymmenesosan asteen lämpenemisen luultavasti kymmenien biljoonien dollarien kustannuksella. Ei vaikuta minusta kovin kaupalta”, hän lisää. ”Kuinka pitkälle väestö on valmis menemään sanoessaan, että uhraamme itsemme symbolisen eleen vuoksi?”
Ja kuka välittää kymmenesosan asteen lämpenemisestä, Lindzen kysyy. ”Kun joku puhuu kymmenesosan asteen muutoksesta tai kun (YK:n pääsihteeri António – HS) Guterres sanoo, että jos se muuttuu puoli astetta, olemme lajina loppuneet, tämä on eksistentiaalinen uhka – ihmisten on pakko kysyä, mistä ihmeestä he puhuvat?”
Lindzenin mukaan kaikki viimeaikaiset ilmastokatastrofien ennusteet ovat osoittautuneet vääriksi, ja niin tulevatkin ovat. ”Vuosi 2030 menee ohi. Vuosi 2050 menee ohi. Viisikymmentä vuotta kuluu. Ilmastokatastrofia ei tule”, hän sanoo.
Haastattelussa Lindzen käsittelee perusteellisesti sitä, mitä ilmastotieteilijät tietävät ilmastonmuutoksesta ja sen prosesseista, sekä ilmastokriisin julistajien levittämiä puolitotuuksia ja suoria valheita. Hän käsittelee aiheita, kuten hiilidioksidin rajallista kykyä lämmittää planeettaa, sen todellista roolia Maassa, harhaanjohtavia väitteitä äärimmäisten sääilmiöiden yleistymisestä, ilmastopolitiikan järjettömyyttä ja energian tulevaisuutta.
Tohtori Richard Lindzen on kansainvälisesti tunnustettu yhdysvaltalainen ilmakehätieteilijä ja MIT:n emeritusprofessori, jonka panokset ilmastotieteeseen ovat merkittäviä. Uransa aikana Lindzen on julkaissut lähes 250 tieteellistä artikkelia, joissa hän on tutkinut kasvihuoneilmiötä ja muita ilmastonmuutoksen monimutkaisia näkökohtia, kuten dynaamista meteorologiaa, hydrodynaamista epävakautta, planeetta-aaltoja, monsuunimetorologiaa, planeettojen ilmakehiä ja hydrodynaamista epävakautta. Hänen tutkimuksensa on käsitellyt tropiikkien roolia keskileveysasteiden säässä ja globaalissa lämmönsiirrossa, kosteusbudjettia ja sen roolia globaalissa muutoksessa, jääkausien alkuperää, vuodenaikojen vaikutuksia ilmakehän kuljetuksessa, stratosfäärin aaltoja ja ilmastoherkkyyden havainnointia. Hän on antanut merkittäviä panoksia nykyisen Hadley-kiertokulun teorian kehittämiseen, joka hallitsee lämmön ja liikemäärän kulkeutumista ilmakehässä tropiikista korkeammille leveysasteille ja on edistänyt ymmärrystä pienimuotoisten painovoima-aaltojen roolista globaalien lämpötilagradienttien kääntymisessä mesopaussissa. Hän oli edelläkävijä tutkimuksessa siitä, miten otsonin fotokemia, säteilyn siirtyminen ja dynamiikka ovat vuorovaikutuksessa keskenään.
Lindzen on myös osallistunut Yhdistyneiden Kansakuntien hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) tieteellisiin raportteihin.
Hän väitteli tohtoriksi Harvardin yliopistossa vuonna 1964. Hän toimi siellä professorina vuoteen 1983 asti ja vuosina 1980–1983 Maan ja planeettojen fysiikan keskuksen johtajana. Lindzen on työskennellyt akateemisen uransa aikana vierailevana professorina Tel Avivin yliopistossa, Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa ja Pariisin dynaamisen meteorologian laboratoriossa. Vuonna 1983 hän aloitti työskentelyn MIT:ssä, jossa hänestä tuli ilmakehätieteiden professori. Lindzen jäi eläkkeelle vuonna 2013.
Lindzenin tieteelliset saavutukset on tunnustettu useilla arvostetuilla palkinnoilla. American Meteorological Society myönsi hänelle Clarence Leroy Meisinger -palkinnon (1968) ja Jule Charney -palkinnon (1985) “erittäin merkittävästä ilmakehätieteiden tutkimuksesta”. American Geophysical Union myönsi hänelle James B. Macelwane -mitalin (1969), ja Engineers’ Council tunnusti hänet merkittävistä saavutuksista tekniikan alan tutkimuksessa (2009) muiden kunnianosoitusten ohella.
Lindzen on sekä Yhdysvaltain kansallisen tiedeakatemian (valittu vuonna 1977) että Amerikan taide- ja tiedeakatemian (valittu vuonna 1977) jäsen.