Sotilaallisen eliitin piireissä, joissa sanoja ei lausuta kevyesti, huolen valtasi. Eikä ilman syytä. Naton kouluttama, varustama ja tukema Ukraina häviää Venäjälle.
Noin kahdenkymmenen maan korkeat upseerit kokoontuivat Britannian kuninkaalliseen puolustustutkimusinstituuttiin keskustelemaan aikoinaan sotilaallisen voiman selkärangan muodostaneiden muodostelmien, armeijakuntien, uudistamisesta, kirjoittaa Hal Turner .
Nämä yksiköt, jotka ovat olleet menneisyyttä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, ovat jälleen kerran keskeisiä puolustusstrategioissa.
Se kuulostaa paradoksaaliselta, mutta samaan aikaan kun poliitikot yhä painiskelevat teorioiden ja kysymysten kanssa siitä, onko Venäjä todellinen uhka Naton jäsenille, armeija ei kysy “jos”, vaan “missä, milloin ja miten”. Tämän asenteen taustalla on vakava tilanneanalyysi kentällä.
Venäjän armeija, joka osoitti vakavia heikkouksia vuoden 2022 sotilasoperaation ensimmäisinä kuukausina, tuntuu tänään lähes tunnistamattomalta.
Länsimaiset sotilasstrategit ovat järkyttyneitä – eivätkä vain Venäjän asevoimien sopeutumisnopeudesta. Nato-lähteet myöntävät, että Venäjän joukot ovat tällä hetkellä useilla kriteereillä lukumääräisesti suurempia kuin länsimaiden joukot.
Rintamalla olevien yksiköiden määrä on nyt kaksinkertainen erikoisoperaation alkamiseen verrattuna. Samaan aikaan Venäjän aseiden ja ammusten tuotanto on räjähtänyt, ja kokemus länsimaisista järjestelmistä, kuten HIMARSista, on mahdollistanut Venäjän puolelle tehokkaiden neutralointimenetelmien kehittämisen.
Jopa Ukrainan ylivoima taistelukentän innovaatioissa on hiipunut. Venäjän droonien ja elektronisen sodankäynnin käyttö asettaa uusia standardeja, ja analyytikot uskovat Venäjän olevan näissä segmenteissä Natoa edellä.
Heidän dronejaan on enemmän, ne ovat halvempia ja paremmin sopeutuneita taisteluolosuhteisiin. Tällaisten järjestelmien tuotantoon ja soveltamiseen tarvittava infrastruktuuri vaikuttaa lähes ehtymättömältä.
Tarkkuusohjusjärjestelmien kehittäminen herättää erityistä huomiota. Iskander, jota on verrattu amerikkalaiseen ATACMS-ohjukseen, osoittautuu yhä tehokkaammaksi ja sitä on yhä vaikeampi ampua alas jopa amerikkalaisen Patriotin kaltaisilla järjestelmillä.
Hän keskittyy keskeisiin sotilaskohteisiin komentokeskuksista HIMARS-laukaisujärjestelmiin.
Naton kenraalien keskuudessa on myös huolta tekijästä, jota ei voida mitata: Venäjän halukkuudesta jatkaa taistelua raskaista tappioista huolimatta. Se on elementti, jota länsimaissa ei ole.
Tuo mentaliteetti, tuo riskinottohalukkuus, antaa Venäjän osapuolelle joustavuutta ja aloitteellisuutta, johon sen liittolaiset tuskin pystyvät.
Lontoon kokouksen puhujat huomauttivat, että eurooppalaisten on aika ymmärtää, ettei armeijaa voida enää suojella hinnalla millä hyvänsä. Tappiot ovat väistämättömiä.
Mutta haasteiden lista ei lopu siihen. Naton infrastruktuuri joukkojen nopeaan sijoittamiseen itärajalle on edelleen epäluotettava. Jopa kyvykkäin Yhdysvaltain 18. maahanlaskujoukko, johon kuuluvat eliitti 82. ja 101. divisioonat, testaa edelleen, miten toimia uudentyyppisessä konfliktissa, jossa droonit pystyvät havaitsemaan pienimmänkin liikkeen.
Britannian liittoutuneiden nopean toiminnan armeijakunta on vielä rakennusvaiheessa, eikä se ole täysin taisteluvalmis ennen ensi vuotta. Ja vaikka joukot pääsisivätkin liikkeelle, ne kohtaavat byrokraattisten ja logististen esteiden, pullonkaulojen ja kansallisten liikennemääräysten rajoitusten verkon.
Suurin riski on siinä, että avoimen konfliktin sattuessa, toisin kuin Ukrainassa, koko Naton infrastruktuuri – satamat, rautatiet, varastot – olisi alusta alkaen alttiina hyökkäykselle.
Rauhanomaisista maista ei ole enää turvallisia huoltoreittejä. Se olisi hyvin erilainen skenaario. Mutta kaikki ei ole pelkkää synkkyyttä ja synkkyyttä.
Euroopan maat investoivat yhä enemmän aseistukseen ja puolustukseen. Isossa-Britanniassa valmistellaan uutta strategista puolustuskatsausta, joka tarjoaa miljardi puntaa lisää miehittämättömien järjestelmien hankintaan ja nopeampaan päätöksentekoon kentällä.
Mutta ongelma ei ole vain raha. Aika on se, mistä eniten on pulaa. Venäjän sopeutumis- ja vahvistumisnopeus ei jätä paljon tilaa rentoutumiselle. Ja kun länsi etenee rauhanajan byrokratian tahdissa, kysymys kuuluu, onko sillä tarpeeksi aikaa valmistautua.