Sitä mainostettiin yhtenä lämpimänä, kaupungin hyväntahtoisena eleenä: Big Apple Connect, Adamsin hallinnon kiiltävä, hyvän olon aloite, jolla julkiset asunnot haluttiin vihdoin vetää 2000-luvulle tarjoamalla ilmainen internet.
He kutsuivat sitä “digitaaliseksi tasavertaisuudeksi”. Mikään ei ole niin oikeudenmukaista kuin modeemien asettaminen pattereiden viereen rakennuksiin, joissa ei ole ollut toimivia hissejä sitten Ed Kochin päivien.
Mutta jos luulit, että kaupungin yhtäkkinen filantrooppisuus tarkoittaa, että joku välittää siitä, voivatko New York City Housing Authorityn (NYCHA) asukkaat katsella Netflixiä, mieti uudestaan.
Näihin ei-niin-yksityisiin “yhteisiin tiloihin” asennettujen modeemien ja reitittimien takana oli todellinen hyötykuorma: suora yhteys NYCHA:n turvakameroihin, jotka luovutettiin siististi NYPD:lle.
Takana ovat ne ajat, jolloin poliisin piti noudattaa hankalaa menettelyä saadakseen videomateriaalia asuntoprojekteista. Ennen etsivien oli kuljettava NYCHA:n valvontakeskuksiin kuten kaikkien muidenkin kaupungin byrokratiaan juuttuneiden.
Nyt he vain avaavat kannettavan tietokoneen. Suorat lähetykset, aiempi kuvamateriaali ja kokonaiset tietokannat toimitettiin NYPD:lle kuin YouTuben livestreamit, pidättele etsintälupaa.
Big Apple Connectin oli tarkoitus kuroa umpeen digitaalinen kuilu. Todellisuudessa se kuitenkin yhdisti NYCHA:n rakennukset suoraan Domain Awareness System -järjestelmään, NYPD:n datapetoon, joka ahmii jokaista datavirtaa, pingiä ja biometristä välähdystä, jonka se voi sulattaa.
Niille, joille se ei ole tuttu, Domain Awareness System on se kätevä all-in-one-valvontalelu, jolla poliisit sekoittavat sijaintitietoja, rikosrekisteritietoja, ennakoivan poliisitoiminnan voodoota ja kasvojentunnistusta.
Big Apple Connectin hiljainen toinen elämä valvontasyöttölaitteena ei ollut mikään häiriö tai myöhäisen vaiheen ajelehtiminen. Se oli sisäänrakennettu alusta alkaen. Adamsin hallinnon sisäiset asiakirjat, jotka New York Focus on kaivanut esiin, osoittavat, että jo vuoden 2022 puolivälissä oli suunnitteilla tehdä NYCHA:n asukkaista haluttomia tähtiä ympärivuorokautisessa suorassa rikosnäytelmässä. Kaupunki tarvitsisi vain aikaa olla kertomatta kenellekään.
Ja he käyttivät aikaa. Teknologia- ja innovaatiovirasto lykkäsi julkisia asiakirjapyyntöjä kuusitoista kertaa, ennen kuin se vihdoin antoi kuitit oikeudellisen haasteen jälkeen. Asiakirjat kertoivat asian selvästi: People’s Choice Communications, yritys, joka oli palkattu rakentamaan digitaalisen oikeudenmukaisuuden utopiaa, toimi toissijaisesti poliisivaltion teknisenä tukena.
A police spokesperson confirmed that the first NYCHA site has already been wired up and nineteen more are coming soon. The public, in classic City Hall fashion, is not allowed to know which buildings have been blessed with this backdoor upgrade.
Tässä uudessa järjestelyssä on myös hieno bonus: se poistaa viimeisenkin valvonnan. Ennen tutkijoiden oli yhdistettävä pyyntöön tietty rikos. Nyt he voivat selata tietoja mielensä mukaan. Se on kuin siirtyisi kirjaston kirjojen lainaamisesta kirjapainon omistajaksi.
Ennakoivan poliisitoiminnan ystävät ovat todennäköisesti innoissaan mahdollisuudesta liittää uusia tietoja algoritmikoneeseen. Mikään ei nimittäin lisää yhteisön luottamusta niin kuin tietokone, joka päättää viime viikon lämpökartan perusteella, ketä ahdistellaan.
Ennen Big Apple Connectia Bill de Blasion hallinnon aikana toteutettiin pilottiohjelma, jossa yritettiin omalla kömpelöllä tavallaan tuoda internet NYCHA:n rakennuksiin. Siinä ohjelmassa oli toki puutteensa, esimerkiksi se ei sisältänyt sisäänrakennettua poliisin livestriimiä, mutta ainakaan se ei teeskennellyt olevansa jotain, mitä se ei ollut. Sitten tuli Eric Adams, joka väsymättömässä pyrkimyksessään tuoda julkisuus takaisin kaupungintaloon päätti, että digitaalinen oikeudenmukaisuus näytti paljolti poliisivoimien tarkkailulta lehdistöpaketin kanssa.
Pormestari Adams ja hänen vastikään nimitetty teknologiapäällikkönsä Matthew Fraser hymyilivät kameroille ja kertoivat asukkaille, kuinka Big Apple Connect on yhtä tärkeä kuin lämpö tai lämmin vesi.
“Big Apple Connect on pelimuutos nykypäivän newyorkilaisille, jotka asuvat julkisissa asunnoissa samalla tavalla kuin yleishyödylliset palvelut, kuten lämpö tai lämmin vesi”, Fraser kertoi toimittajille.
Kun tarina lopulta alkoi vuotaa julkisuuteen, kun aloimme koota yhteen muistioita, PR-kuvauksia ja ristiriitaisten lausuntojen sekamelskaa, teknologia- ja innovaatiovirasto teki sen, mitä jokainen hyvin öljytty valtion virasto tekee, kun se joutuu ahdinkoon: se vähätteli asiaa.
Heinäkuun alussa OTI:n tiedottaja yritti esittää, että Big Apple Connect olisi vain passiivinen välittäjä, ystävällinen digitaalinen välikäsi. Heidän mukaansa järjestelmä vain “helpottaa videon siirtämistä” NYPD:lle. Ei se mitään. Vain tekninen apu. Ei missään nimessä valvontaportti. Eikä missään nimessä suoraa lähetystä.
“Lainvalvontaviranomaisille ei ole tarjolla suoraa lähetystä tai lisääntynyttä pääsyä”, tiedottaja vakuutti, luultavasti samalla kun hän pani kaikki saatavilla olevat sormet ristiin.
NYPD, joka ei koskaan jätä hyvää copy-paste-strategiaa käyttämättä, noudatti käsikirjoitusta. He väittivät, että poliisien oli edelleen mentävä fyysisesti paikalle päästäkseen käsiksi kuvamateriaaliin. Big Apple Connect auttoi vain parantamaan kuvanlaatua, koska NYPD on vuosien varrella valittanut liian monista epätarkoista käytävävideoista.
Sitten tuli heinäkuun loppu. Ja sen myötä nollaus.
NYPD vetäytyi kaikessa hiljaisuudessa ja myönsi lopulta itsestäänselvyyden. Big Apple Connectin avulla NYPD voi käyttää suoraa kamerasyöttöä, toistaa sitä ja tarkastella materiaalia jopa 30 päivää aikaisemmin.” Se oli todellinen toiminto. Se oli ollut mukana alusta alkaen. Suora pääsy, etätoisto, liikkuvan materiaalin arkistot… Järjestelmä teki kaiken sen, mitä sen ei pitänyt tehdä. Ja oli tehnytkin.
Miten siis reaaliaikaisen valvonnan laajentaminen siirtyy haamutilasta täyteen toimintakuntoon ilman, että asiasta järjestetään edes julkista kokousta tai budjettikohdan käsittelyä? Helposti. Hämmentämällä viestiä, hämärtämällä aikataulua ja turvautumalla tekniseen epämääräisyyteen, kunnes kaikki unohtavat alkuperäisen kysymyksen.
Kun NYPD:ltä kysyttiin, miksi mitään tästä ei kerrottu, sillä oli valmiina muutama eri versio totuudesta.
Eräs tiedottaja otti “teidän pitäisi kiittää meitä” -lähestymistavan. Heidän mukaansa kameroiden käytön lisäämisessä oli kyse turvallisuudesta.
“Jos asuisit jossakin näistä asuinalueista ja näkisit, että rikollisuus lisääntyy, kysyisit, missä on NYPD”, tiedottaja sanoi toimittajille. “Voisimme vastata, että meillä on ihmisiä paikan päällä ja kameroita, joita voimme valvoa tai joihin pääsemme käsiksi varmistaaksemme, että ihmiset ovat turvassa.”
Siinä se oli. Ikuinen oikeutus. Jos vastustat valvontaa, sinun täytyy kannattaa rikollisuutta. Aivan kuin toimivan kaupungin ainoat vaihtoehdot olisivat kaikkialle ulottuva poliisitoiminta tai täydellinen kaaos.
On syytä mainita, että New York ei ole ainoa kaupunki, joka on kokeillut tällaista.
San Diego lupasi älykkään valaistuksen. New Orleans lupasi digitaalisen oikeudenmukaisuuden. New York lupasi ilmaisen internetin. Todellisuudessa asukkaat saivat katujen valaisimet, joissa oli piilokameroita, reaaliaikaisiin rikoskeskuksiin yhdistettyjä julkisia hotspoteja ja lainvalvontaviranomaisten päätelaitteisiin ohjattuja reititysverkkoja. Kansalaisparannuksia, nyt valvovan silmän alla.
San Diegon kirkas ajatus
San Diego käynnisti vuonna 2017 “älykkäitä katuvaloja” koskevan aloitteen. Aloite oli teknistä evankeliointia. Tehokkaampi valaistus. Vähemmän rahaa kuluu ylläpitoon. Ilmastotietoja syötetään ylhäältä. Nykyaikaisen kaupunkisuunnittelun ihme ilman kustannuksia, joka tekisi kaupungista kestävän kehityksen malliesimerkin. Sellainen hanke, joka saa kaupunginvaltuustot innostumaan ja budjettihaukat uneliaiksi.
Mutta siinä oli hiljainen ongelma. Jokaisessa katuvalaisimessa oli bonusominaisuus, jota ei ollut mainittu esitteessä. Jokaisessa yksikössä oli teräväpiirtokamerat.
Julkista äänestystä ei järjestetty. Ei todellista keskustelua. Vain kamera jokaisen LED-valon takana ja poliisi, joka vuonna 2018 alkoi käyttää kuvamateriaalia. Ensimmäiset liikenneonnettomuudet. Sitten rikostutkimuksiin. Lopulta satoja käyttöoikeuspyyntöjä ilman johdonmukaista käytäntöä ja vähäistä valvontaa.
Asukkaat saivat tietää asiasta jälkikäteen. Kun toimittajat ja yksityisyyden suojaa valvovat tahot saivat yhteyden asiaan, raivokohtaus seurasi. Kriitikot syyttivät kaupunkia valvontalaitteiston salakuljettamisesta naapurustoihin käyttäen kestävyyttä naamiointina. Kun asiakirjoista kävi ilmi, että kuvamateriaalia oli otettu kaikenlaista varten yliajoista väkivaltarikosten tutkintaan ilman muodollisia tarkastuksia, kaupunki piti lopulta taukoa vuonna 2020.
Älykkään valaistuksen ohjelmaa ei purettu. Se vain keskeytettiin. Uudelleen laadittu. Uudelleen brändättiin. Mutta kamerat jäivät oppitunniksi: mikä tahansa yleishyödylliseksi rakennettu kansalaisväline voidaan muuttaa poliisin välineeksi yksinkertaisella kädenpuristuksella ja ilman ilmoitusta.
New Orleans ja “vapaaehtoinen” poliisiverkko
New Orleans kulki hieman erilaista reittiä kohti samaa päämäärää. Kaupunki otti käyttöön kaksi kansalaislähtöistä ohjelmaa 2010-luvun puolivälissä. Ensimmäisessä, SafeCam NOLA -ohjelmassa asukkaita ja yrityksiä pyydettiin rekisteröimään yksityiset turvakameransa kaupunkiin, jolloin kuvamateriaali saatiin pyydettäessä poliisin käyttöön. Toinen oli ilmainen kunnallinen Wi-Fi, jonka tarkoituksena oli lisätä yhteyksiä ja tukea koulutusta ja taloudellista kehitystä.
Näiden kahden välillä ei pitänyt olla mitään yhteyttä. Toinen oli naapurustovahti, jossa oli ylimääräisiä portaita. Toinen oli julkinen internet-elinkaari. Kunnes vuonna 2017 kaupunki käynnisti reaaliaikaisen rikoskeskuksen.
Yhtäkkiä SafeCamiin rekisteröityjen yksityisten kameroiden syötteet alkoivat virrata keskitettyyn valvontakeskukseen. Jo tämä hämärtää yhteisön yhteistyön ja ulkoistetun valvonnan välistä rajaa. Kaupunki ei kuitenkaan pysähtynyt tähän. Osa kunnan Wi-Fi-infrastruktuurista liitettiin myös valvontaverkkoon, jolloin julkinen internetin käyttö sidottiin lainvalvontatoimiin ilman, että markkinointimateriaalia päivitettiin.
Se, mitä oli mainostettu edistyksenä yhteyksien ja naapuruuskumppanuuden alalla, muuttui reaaliaikaisen valvontaverkon telineeksi. Asukkaat huomasivat elävänsä järjestelmässä, jota he eivät olleet hyväksyneet ja joka oli rakennettu välineillä, joiden oli kerrottu olevan heidän etunsa.
Kriitikot huomauttivat, että vaikka ohjelmat olivat alkaneet kansalaisten luottamuksesta, ne olivat päätyneet osaksi laajempaa valvontajärjestelmää. Uusia äänestyksiä ei järjestetty. Ei foorumeita. Vain integroituminen hiljaisen politiikan muutoksen myötä. Tällainen siirto käy ilmi vasta, kun joku nostaa kanteen tai jättää oikean FOIA-pyynnön.
Detroitin hehkutus poliisivaltiota varten
Project Green Lightin piti olla markkinointivoitto. Vihreät vilkkuvat merkkivalot huoltoasemien ja viinakauppojen ulkopuolella kertoivat asiakkaille, että he olivat “turvallisella” alueella. Osallistuvat yritykset saivat tukea nopeaan internetiin ja teräväpiirtokameroihin. Detroitin poliisilaitos sai suoran pääsyn näihin kameroihin, jotka liitettiin reaaliaikaiseen rikoskeskukseen.
Se alkoi vapaaehtoisena ohjelmana. Sitten se laajeni. Muutamista valikoiduista yrityksistä tuli satoja kohteita, myös asuinrakennuksia, joissa on poliisin suorassa lähetyksessä valvomia kameroita. Jotkut vuokranantajat liittyivät mukaan. Vuokralaiset eivät. Syötteet jatkoivat toimintaansa.
Puheena oli, että tämä tekee kaikista turvallisempia. Kriitikot huomauttivat, että asukkaat elivät nyt kaupungin rahoittamassa valvontajärjestelmässä, johon he eivät koskaan suostuneet ja joka oli rakennettu sellaisen palvelun päälle, jonka kerrottiin liittyvän talouskasvuun ja lähiöinvestointeihin.
Project Green Light tarvitsi vain brändin, rahoituksen ja hiljaisuuden.
Jokaisessa kaupungissa sama näytelmä
Detroitissa oli vihreät valot. New Yorkissa oli NYCHA-modeemit. Tekniikka muuttuu, mutta prosessi ei. Yleishyödyllinen etu esitellään epämääräisellä kielellä, ylevillä tavoitteilla ja ilman mainintaa valvonnasta. Myöhemmin verkko liitetään vaivihkaa poliisin järjestelmiin. Kun verkkoyhteydet ovat toiminnassa, asianomaiset virastot esittävät yllättyneitä siitä, että joku on järkyttynyt.
Kun kaupunginjohtajat puhuvat digitaalisesta tasa-arvosta ja älykkäistä kaupungeista, he usein rakentavat verkostoja. He eivät mainosta sitä, kuka pääsee käsiksi näihin verkkoihin, kun ne ovat toiminnassa.