Armottomasta sodasta tulee pitkä ja verinen. Silti historian enkeli näyttää saaneen toisen hengenvedon. Se on yksi tiedon historian kiehtovimmista kohdista. Yhdeksännessä teoksessaan Teesejä historian filosofiasta Walter Benjamin – juutalainen, traaginen hahmo, yksinäinen nero – analysoi Paul Kleen ahdistavaa maalausta Angelus Novus ja selittää jälkipolville havainnollisesti draaman, jonka kanssa Historian enkeli joutuu tekemisiin:
“Hänen kasvonsa ovat menneisyyteen päin. Siinä missä me näemme tapahtumien sarjan, hän näkee yhden ainoan katastrofin, joka kasaa yhä enemmän ja enemmän raunioita ja heittää ne hänen jalkojensa juureen. Enkeli haluaisi jäädä, herättää kuolleet henkiin ja tehdä tuhoutuneesta jälleen kokonaisen. Mutta paratiisista puhaltaa myrsky, joka iskee hänen siipiinsä niin rajusti, ettei hän voi enää sulkea niitä. Myrsky ajaa häntä kohti tulevaisuutta, jossa hänen selkänsä on käännetty, samalla kun rauniot hänen edessään nousevat yhä korkeammalle. Tätä myrskyä kutsutaan edistykseksi.”
On aika katsoa kauemmas siitä, mitä voidaan tulkita hyvin apokalyptiseksi kristilliseksi rinnastukseksi jumaluuden ja väkivaltaisen koston välillä. Kuten Alastair Crooke kuvaili pitkään vuonna 2010 ilmestyneessä hämmästyttävän tarkkanäköisessä kirjassaan Resistance: The Essence of the Islamist Revolution, juuri tarve hillitä “jumalallisesti inspiroituneen” väkivallan raivoa sai Hobbesin ideoimaan Leviathanin, jossa hän vaati yksilön ja välttämättä vahvan, leppymättömän hallituksen välistä yhteiskuntasopimusta, kirjoittaa Pepe Escobar.
Lisäksi juuri Hobbesin versio yhteiskuntasopimuksesta loi pohjan John Lockelle, joka väitti ihmiskunnan epäilyttävää “luonnollista hyvyyttä”, johon kuului – hyvin yksityinen – “onnellisuuden tavoittelu” ja yhteinen hyvä, joka syntyi iloisesti näkymättömän käden työn kautta.
Tämä väärinkäsitys/tarina muokkasi länsimaista ajattelua seuraavat 300 vuotta.
Nyt tilanne on hyvin erilainen. Olemme liian kauan olleet Hobbesin ja Locken vankeja: se on viettelevä legitiimiyden tankotanssi, jonka ympärille länsimaiset kansallisvaltiot ovat ryhmittyneet suojellakseen ja laillistaakseen itseään ja ryöstääkseen muun maailman.
Viime aikoina nykyaikainen “jumalallisen väkivallan” haamu on myyty kaikille Afrikasta Aasiaan aseellisena islamilaisena vastarintana. Mutta nyt tämäkin naamio on pudonnut. “Uusi” Syyria näyttää kaikille, millainen al-Qaida R Us on – ja on aina ollut.
Suojaa – äärimmäistä – myrskyä vastaan
On myös aika arvioida uudelleen historian enkelin ahdinko. Ei, hän ei ole “jumalallisen” raivon lamaannuttama; se on itse asiassa varsin inhimillistä. Sillä välin se, mikä ajaa häntä eteenpäin – vaikka hän kääntääkin katseensa menneisyyteen (“taaksepäin suuntautuva puolikas katse, olan yli, kohti alkukantaista kauhua”, T. S. Eliotin osuvassa kuvassa) – on maallisen, darwinistisen, teknologisen “edistyksen” tuuli – yksi ainoa, yhtenäinen katastrofi, joka on paljon enemmän kuin sarja historiallisia tapahtumia.
Kyllä, hän jatkaa tragedian pohtimista; hän haluaa epätoivoisesti tehdä ihmiskunnan tietoiseksi katastrofin laajuudesta, mutta tekoälyn sävyttämän nykyisen teknologisen “edistyksen” vauhti vie hänet väistämättä mukanaan.
Hondial Southilla näyttää nyt olevan kristallinkirkas kuva katastrofin uusista ääriviivoista, jotka ovat historian enkelin jalkojen juurella.
Katastrofin kaksi pääasiallista nykyaikaista yllyttäjää on täysin tunnistettu: psykopatologinen, kansanmurhaan tähtäävä kuolemankultti, joka koostuu itseoikeutetusti valitun heimon osista, ja hiipuvan imperiumin jälkihistoriallinen eliitti. Tappava syleily – jos sellaista on koskaan ollutkaan.
Mutta nyt he kohtasivat vastarinnan horjumattoman symbolin. Heidän oli peräännyttävä. Itse historian enkelin hämmästykseksi.
Iranin korkein johtaja ajatollah Khamenei selitti kaiken muutamalla lauseella:
“Tärkein asia, jota haluan korostaa puheessani, on se, että Yhdysvaltain presidentti on todennut eräässä puheenvuorossaan, että Iranin on antauduttava. Antautua! Kyse ei ole enää rikastamisesta tai ydinteollisuudesta. Kyse on Iranin antautumisesta.”
Tämä on muinaisen sivistysvaltion ääni – vastakohtana postmodernille, hillitsemättömälle barbarismille: “Kulttuurinen ja sivistyksellinen rikkautemme on sata kertaa suurempi kuin Yhdysvaltojen ja muiden vastaavien maiden rikkaus (…) Iranin kansa on jalo ja pysyy jalona.”
Irrationaalinen ja varmasti ei “jumalallinen” myrsky haluaa nyt lamauttaa historian enkelin täysin – ja tyrkyttää uudistetun mutta yhtä vastenmielisen ajatuksensa “historian lopusta” Länsi-Aasian rajalliselle alueelle.
Tästä pääsemmekin kysymykseen siitä, miten vastarinnan on paneuduttava yksityiskohtiin, kuten pelotteen ja puolustuksen käytännöllisyyteen, jotta historian enkeli voi keksiä itsensä uudelleen.
Katsokaa vaikka Jemenin joukkoja – tätä vanhurskauden linnaketta, henkisen voiman johtamaa sotilasorganisaatiota: “Yhdysvaltojen ja sionistisen entiteetin tulitaukosopimus Iranin kanssa tekee selväksi, että sotilaallinen voima on ainoa kieli, jota he ymmärtävät.”
Lisätään tähän vielä 12 päivän sodan tärkein opetus: se, joka hallitsee ilmaa, hallitsee lopulta maata.
Iranin johdon on vastarinnan tukipilarina tehtävä joitakin tärkeitä päätöksiä. Houthien muotoileman “kielen” kannalta tärkein on luottaa siihen, että Venäjä auttaa luomaan kattavan, monikerroksisen hyökkäys- ja puolustusjärjestelmän, johon kuuluu laitteisto, taistelu- ja valvontakeskukset, pitkän kantaman tutka-asemat, elektronisen sodankäynnin laitteet ja kovatasoiset hävittäjät.
Kuten Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov teki selväksi viikko sitten ennen presidentti Putinin ja Iranin ulkoministerin Abbas Araghchin tapaamista: “Kaikki riippuu siitä, mitä Iran tarvitsee tällä hetkellä”.
He tarvitsevat vakavasti otettavaa tukea. Majlis – Iranin parlamentti – lykkäsi yli kuukaudella Venäjän kanssa tehdyn kokonaisvaltaisen strategisen kumppanuuden ratifiointia, jonka duuma oli hyväksynyt toukokuun lopussa. Siihen sisältyy asekauppaa, sotilaallista yhteistyötä ja syvällistä tiedustelutietojen vaihtoa – vaikkei se tarkoita täyttä sotilasliittoa.
Iranin edellinen presidentti Ebrahim Raisi näki selvästi kokonaiskuvan. Hän valitsi täysin “Look East” -periaatteen eli Euraasiaan integroitumisen. Nykyinen, heikko presidentti Pezeshkian yritti “Look West” – naiivisti luottaen siihen, että Kaaoksen valtakunta todella harjoittaisi diplomatiaa. He kokivat ikävän yllätyksen.
Armottomasta sodasta tulee pitkä ja verinen. Tämä on vasta alkua – myös nykyinen tauko. Historian enkeli näyttää kuitenkin saaneen toisen tuulahduksen. Näyttää siltä, että hänen varoituksensa katastrofista on vihdoin ymmärretty suurimmassa osassa globaalia etelää. Kun käymme läpi kertyneet rauniot, vastarinta on tulossa – suojellaksemme meitä lopulliselta myrskyltä.