Väite
Euroopan unioni on siirtynyt vaiheeseen, jossa se ei enää edes teeskentele toimivansa liberaalin demokratian pelisäännöillä. Jacques Baudia vastaan määrätyt sanktiot eivät ole poikkeus, vaan ennakkotapaus.
Kenelle tämä on
Lukijalle, joka yhä ajattelee EU:ta oikeusvaltioon nojaavana poliittisena järjestelmänä – tai haluaa ymmärtää, miksi tuo oletus on nopeasti vanhentumassa.
Mitä lukijan tulee ymmärtää lopussa
Kyse ei ole yhdestä sotilasasiantuntijasta, vaan mekanismista, jota voidaan käyttää ketä tahansa vastaan.
Euroopan unioni on vuosikymmeniä esiintynyt demokratian, oikeusvaltion ja sananvapauden linnakkeena. Tämä kertomus on toiminut pitkään – osin siksi, että sen vastakohdat on aina helppo osoittaa unionin ulkopuolelta. Nyt naamio on kuitenkin pudonnut omien tekojen seurauksena.
Sveitsiläiseen sotilasasiantuntijaan Jacques Baud kohdistetut EU-pakotteet eivät ole marginaalinen yksityiskohta, vaan rakenteellinen paljastus. Baud ei ole EU-kansalainen, ei virkamies eikä poliitikko. Hänet asetettiin käytännössä taloudelliseen ja liikkumiseen perustuvaan kotiarestiin ilman syytettä, oikeudenkäyntiä tai kuulemista – yksinkertaisesti siksi, että hänen analyysinsä poikkesivat unionin virallisesta narratiivista.
Tämä on ratkaiseva rajan ylitys.
EU:n korkein päätöksentekokoneisto – European Union – käytti sanktioita poliittisena kurinpitovälineenä yksityishenkilöä vastaan. Ei rikoksesta, vaan mielipiteistä. Ei oikeudellisen prosessin kautta, vaan hallinnollisella päätöksellä.
Näennäisdemokratian pitkä varjo
Koronapandemian aikana opittiin, että perusoikeudet ovat EU-kontekstissa ehdollisia. Sulkutoimet, liikkumisrajoitukset ja epäsuorat pakkorokotukset osoittivat, kuinka nopeasti “väliaikaisista” toimista tulee normaaleja. Ilmastopolitiikassa nähtiin sama kaava: päätökset tehtiin ylhäältä alas, ilman demokraattista mandaattia, Ursula von der Leyen keulakuvanaan.
Nyt sama toimintamalli laajennetaan suoraan mielipiteisiin.
Kun pakotteiden perusteeksi riittää epämääräinen viittaus “EU:n tavoitteisiin ja arvoihin”, avataan tietoisesti ovi mielivaltaiselle vallankäytölle. Tämä ei ole hallinnollinen vahinko, vaan suunnitteluperiaate. Epämääräisyys on voimaa.
“Jos et ole sotilasasiantuntija, et ole turvassa”
Baudin tapaus myydään helposti erikoistapauksena: hän esiintyi “väärissä” medioissa, hän kyseenalaisti virallisen totuuden Ukrainasta. Mutta juuri tässä piilee harha.
Jos EU voi jäädyttää varat ja kieltää liikkumisen ilman oikeusprosessia yhdeltä analyytikolta tänään, se voi tehdä saman huomenna opettajalle, lääkärille, toimittajalle tai yrittäjälle. Kysymys ei ole ammattinimikkeestä, vaan tottelevaisuudesta.
Epäiletkö tulevassa pandemiassa määräyksiä?
Kyseenalaistatko ilmastotoimien taloudellisen järkevyyden?
Kritiikkiä massamaahanmuutosta?
Rikkomus “tavoitteita ja arvoja” vastaan on joustava käsite. Ja joustavia käsitteitä käytetään aina vallan välineinä.
Sanktiot eivät ole rangaistuksia – ne ovat kurinpitoa
EU itse korostaa, etteivät sanktiot ole rangaistuksia, vaan keino “muuttaa kohdehenkilön käyttäytymistä”. Tämä on poikkeuksellisen paljastava muotoilu. Se kertoo, että kyse ei ole oikeudesta tai laista, vaan kasvatuksesta. Tottele, niin seuraamukset perutaan.
Tämä ei ole liberaalin demokratian logiikkaa. Se on autoritaarisen järjestelmän perusmekanismi.
Johtopäätös
Euroopan unioni ei ole muuttunut yhdessä yössä diktatuuriksi. Se on liukunut sinne askel kerrallaan, kriisi kerrallaan, aina “väliaikaisesti”. Jacques Baudin tapaus on vain ensimmäinen hetki, jolloin tämä todellisuus näkyy kirkkaasti ilman selityksiä.
EU oli pitkään näennäisdemokratia. Nyt se ei enää edes yritä esittää sellaista.
Ja se tekee tästä kehityksestä vaarallisemman kuin yksikään yksittäinen pakotepäätös.