Euroopan unionia ei rakennettu tällaiseksi. Ainakaan virallisesti.
Sen piti olla taloudellinen ja poliittinen yhteistyöprojekti, jonka ytimessä olivat rauha, vakaus ja jäsenvaltioiden vapaaehtoinen yhteispeli. Tänään EU muistuttaa yhä enemmän ideologista koneistoa, joka rankaisee poikkeavia näkemyksiä, palkitsee kuuliaisuutta ja käyttää valtaansa tavalla, jota vielä kymmenen vuotta sitten olisi pidetty avoimena väärinkäyttönä.
Tuore päätös asettaa sanktioita sveitsiläistä sotilasasiantuntijaa ja analyytikkoa Jacques Baud vastaan ei ole yksittäinen ylilyönti. Se on järjestelmällisen kehityksen looginen seuraus.
Kun mielipiteestä tulee rikos
EU:n perustelut Baud’n sanktioimiselle ovat kylmäävää luettavaa. Häntä syytetään ”informaation manipuloinnista” ja ”Venäjän politiikan tukemisesta” siksi, että hänen analyysinsä Ukrainan sodasta eivät noudata Brysselin virallista linjaa.
Kyse ei ole siitä, onko Baud oikeassa tai väärässä. Kyse on siitä, että hänen näkemyksensä luokitellaan uhaksi, ei vastaväitteeksi.
Tämä on olennainen rajanveto: liberaalissa järjestelmässä virheellisetkin analyysit kumotaan argumenteilla, ei matkustuskielloilla ja pakotelistoilla. Kun valta alkaa määritellä, mitkä tulkinnat ovat sallittuja ja mitkä kriminalisoitavia, ollaan jo autoritaarisella puolella historiaa.
Sanktioiden logiikka on vaarallinen
Jos Jacques Baud voidaan asettaa pakotelistalle analyysiensä vuoksi, samalla logiikalla voidaan tehdä sama:
- vaihtoehtomedioiden toimittajille
- podcasteissa esiintyville analyytikoille
- akateemikoille, jotka kyseenalaistavat virallisia narratiiveja
- kenelle tahansa, jonka mielipide tulkitaan “epätoivotuksi”
Tämä ei ole liioittelua. Se on suora jatkumo nyt tehdylle päätökselle.
Kun EU käyttää taloudellisia ja juridisia sanktioita mielipideohjaukseen, se lakkaa olemasta poliittinen liitto ja muuttuu ideologiseksi valvontarakenteeksi.
Samaan aikaan Atlantin toisella puolella
Kontrasti Yhdysvaltoihin on mielenkiintoinen – ja osin masentava.
Donald Trumpin reagointi ohjaaja **Rob Reinerin ja hänen vaimonsa traagiseen kuolemaan oli esimerkki henkilökohtaisesta empatiavajeesta ja narsistisesta itseviittauksesta. Se oli moraalisesti ala-arvoinen ulostulo, joka vahingoitti hänen omaa uskottavuuttaan.
Mutta tässä on olennainen ero: Trumpin puhe oli vastenmielistä, ei kriminalisoitua. Häntä kritisoitiin, kuten kuuluukin. Häntä ei asetettu pakotelistalle.
EU sen sijaan ei tyydy paheksuntaan. Se rankaisee.
Miksi tämä on käännekohta
Euroopan unionin ongelma ei ole yksi päätös, yksi sota tai yksi analyytikko. Ongelma on rakenne, joka ei enää siedä erimielisyyttä.
EU:
- tarvitsee jatkuvaa kriisiä oikeuttaakseen valtansa kasvun
- näkee sensuurin “turvallisuutena”
- tulkitsee kritiikin vihamieliseksi vaikuttamiseksi
- reagoi vastaväitteisiin hallinnollisella voimalla
Tällainen järjestelmä ei ole korjattavissa hienosäädöllä. Se ei kaipaa reformia, vaan purkamista.
Loppupäätelmä
Euroopan unioni ei tällä hetkellä suojele eurooppalaisia arvoja. Se murentaa niitä.
Vapaus ei kuole yhdessä yössä, vaan sanktio kerrallaan. Jokainen hyväksytty poikkeus, jokainen “väliaikainen” toimenpide ja jokainen vaiennettu ääni vie järjestelmää kauemmas siitä, mitä sen väitettiin edustavan.
Siksi väite ei ole provokaatio vaan johtopäätös:
On aika lakkauttaa Euroopan unioni sellaisena kuin se nyt on.
Jos Eurooppa haluaa säilyttää sananvapauden, demokratian ja avoimen keskustelun, se ei voi tehdä sitä rakenteessa, joka näkee totuuden uhkana.