EU:n suurin uhka ei ole “Venäjä” tai “disinformaatio”, vaan järjestelmärefleksi: järjestelmä ensin, ihmiset vasta sitten. Kun unioni alkaa mitata legitimiteettiään arvopuheella ja turvatoimilla, se alkaa syödä oman perustansa – samaan tapaan kuin itäblokki söi omansa.
Se Röperin teksti (ja kyllä: lähde on mitä on) osuu silti yhteen hermoon aivan liian hyvin: järjestelmä ei romahda, kun se tekee virheitä – vaan kun se ei enää tunnista niitä virheiksi. Kun korjausliike tulkitaan “järjestelmän vastustamiseksi”, koko homma lukittuu itäblokkimaiseen moodiin. Silloin ei enää kysytä toimiiko tämä, vaan onko tämä linjassa arvojen kanssa.
Ja juuri tässä kohtaa EU alkaa haiskahtaa DDR:n tupakansavulta ja neuvostobyrokratian märältä paperilta.
1) “Me suojelemme sinua” – ja samalla poistetaan sinulta oikeus olla rauhassa
Itäblokki ei myöntänyt sortavansa kansaa. Se “suojeli” kansaa. Viholliset olivat reaktionäärejä, provokaattoreita, lännen kätyreitä. EU:n sanasto on pehmeämpi, mutta logiikka alkaa olla sama:
- Chat Control / CSA Regulation on edelleen se kivireki, jossa “lapsen suoja” kytketään viestinnän massavalvontaan – periaatteessa kaikille, ilman epäilyä, ilman yksilöityä syytä. (Wikipedia)
- Kun tämä jumittaa, pöytään tuodaan “kompromissitekstejä” ja kierretään samaa ongelmaa eri sanoilla. Neuvostoliitossa tätä kutsuttiin “linjan tarkennukseksi”. (Euroopan unionin neuvosto)
Ja samaan aikaan muualla Euroopassa mennään jo käytäntöön: Berliinissä säädetään puitteita, joissa poliisi voi salaa mennä asuntoon asentamaan valtiotroijalaisen, jos sitä ei voi tehdä etänä. (heise online)
Sitten joku kehtaa vielä sanoa, että “perusoikeudet ovat turvassa”. Paperilla ehkä. Käytännössä paperi on se, mihin ne haudataan.
Tämä on se hetki, jossa vanha itäblokki hymähtäisi: “jos sinulla ei ole mitään salattavaa…” – sama mantra, uusi logo.
2) Arvot muuttuvat järjestelmän itsepuolustukseksi
Itäblokissa järjestelmä oli pyhä. Kun todellisuus riiteli pyhyyden kanssa, todellisuus valehteli. Tilastot kaunisteltiin, raportit siistittiin, alaisilta ylös päin kulki se tieto, joka piti järjestelmän kasassa.
EU:ssa tätä tehdään modernimmin: ei sanota “puolueen etu”, sanotaan “yhteiset arvot”. (Accentuate)
Se on sama psykologinen temppu: arvot siirretään ihmisten arjesta järjestelmän kilveksi.
Kun teollisuus sulaa, elinkustannukset purevat, energia- ja kilpailukykyongelmat pitkittyvät, keskustelu karkaa symbolitasolle. Ja symbolitasolla EU on vahva: julistuksia, ohjelmia, strategioita, vastuullisuusretoriikkaa.
Mutta arjessa? Arjessa ihmiset näkevät, että heiltä pyydetään yhä enemmän “yhteisen hyvän” nimissä – ja vastineeksi annetaan vähemmän hallinnan tunnetta omasta elämästä.
Itäblokki ei kaatunut siksi, että idea oli paperilla huono. Se kaatui, koska järjestelmä alkoi elää itseään varten ja vaati kansalta yhä enemmän uskollisuutta ilman toimivia tuloksia.
3) “Ulkoinen uhka” selittää kaiken – ja samalla vapauttaa vastuusta
Röperin teksti pelaa Reagan-öljy/asevarustelukorttia. Historiallisesti siinä on osia, mutta pointti on isompi ja yleisempi:
Kun järjestelmä on paineessa, se tarvitsee aina ulkoisen syyn.
- Itäblokilla se oli imperialismi ja lännen sabotointi.
- EU:lla se on Venäjä, Kiina, Trump, “disinformaatio”, “ääriajattelu”, milloin mikäkin.
Tässä on myrkky: ulkoinen uhka tekee sisäisestä epäonnistumisesta moraalisen hyveen. “Me kärsimme, koska puolustamme oikeaa.” Ja sitten, kun joku kysyy että miksi tämä politiikka ei toimi, vastaus on käytännössä: koska et ymmärrä arvoja. Se on suora reitti siihen pisteeseen, missä kansalainen on ongelma ja järjestelmä on uhri.
4) Ironia: valvontakoneisto rakentuu “lapsen” nimissä – ja päätyy kaikkialle
Tämä ei ole enää vain EU:n juttu, vaan laajempi länsimainen refleksi. Esimerkki: Britanniassa on ajettu muutoksia, joissa laitteisiin vaadittaisiin “tamper-proof” järjestelmäsofta CSAM:n estämiseksi – käytännössä on-device -valvontaa ajatusrakenteella “ei voi poistaa, ei voi kiertää”. (bills.parliament.uk)
Se, mitä 2000-luvun alussa myytiin terrorismin torjuntana, myydään nyt lapsilla. Se on PR:ää, ei teknologiaa. Ja se on vaarallisen tehokasta PR:ää, koska kukaan ei halua olla se, joka “vastustaa lasten suojelemista”.
Mutta juuri siksi tästä pitäisi olla allerginen: kun poliittinen ohjelma sidotaan moraaliseen tabuun, siitä tulee kritiikiltä suojattu. Se oli itäblokin supervoima – ja sen kuolinmyrkky.
5) EU:n romahdus ei tule pamauksella – vaan legitimiteetin hiljaisella kuolemalla
Minun kyyninen veikkaukseni: EU ei hajoa kerralla. Se alkaa muistuttaa sitä vanhaa blokkia toisella tavalla: ihmiset lakkaavat uskomasta siihen, mutta järjestelmä jatkaa silti, koska se osaa jatkaa. Se tekee lisää sääntöjä, lisää valvontaa, lisää strategioita. Se selittää huonon tuloksen “monimutkaiseksi kokonaisuudeksi”. Ja jokaisessa kriisissä se ottaa itselleen lisää toimivaltaa “väliaikaisesti”.
Itäblokki kaatui, kun ihmiset tajusivat, että tarina ei enää vastaa todellisuutta. EU pelaa samalla tulella.
Ja se viimeinen piikki: jos EU haluaa välttää itäblokkikohtalon, sen pitäisi tehdä täsmälleen päinvastoin kuin järjestelmärefleksi käskee: purkaa omaa valvonta- ja moralismikoneistoaan, palauttaa politiikka takaisin arkiseen tulosvastuuseen, ja hyväksyä että kriitikko ei ole vihollinen.
Mutta juuri sitä järjestelmät eivät yleensä tee ennen kuin on liian myöhäistä.
📚 Lähteet
- EU:n CSA Regulation / “Chat Control” -ehdotuksen tausta ja tilannekuva (yleiskuva): (Wikipedia)
- EU-neuvoston dokumentti/kompromissiteksti (Data Consilium, PDF): (Euroopan unionin neuvosto)
- EFF: kritiikki viestien massaskannauksesta (“Chat Control is back on the menu…”): (Electronic Frontier Foundation)
- EDRi: CSA Regulation -asiakirjapooli ja seuranta: (European Digital Rights (EDRi))
- Berliinin poliisilain muutos / salaiset kotietsinnät troijalaisen asentamiseksi (Heise): (heise online)
- UK Children’s Wellbeing and Schools Bill -muutosesitys (CSAM requirement, laitetason “tamper-proof”): (bills.parliament.uk)
- EU:n sanktiot Thomas Röperia vastaan (dpa-AFX / comdirect): (comdirect.de)