EU:n komissio on haastanut viisi EU-jäsenmaata oikeuteen, koska ne eivät ole noudattaneet ”tehokkaasti” unionin verkkosensuurilakia, digitaalipalvelulakia (DSA).
DSA ja digitaalimarkkinalaki (DMA) ovat EU:n keskeisiä säännöksiä, joita kritisoidaan usein siitä, että ne keskittävät unionin valtaa digitaalialalla sananvapauden ja teknologiayritysten liiketoiminnallisten etujen kustannuksella – mutta ilmeisesti myös jäsenmaiden suvereniteetin kustannuksella.
EU:n sääntelemien eri alojen ”toukokuun rikkomuspaketti” sisältää osion, joka koskee digitaalitaloutta. Komissio ilmoitti tässä osiossa oikeustoimista Kyprosta, Tšekkiä, Puolaa, Portugalia ja Espanjaa vastaan.
Nämä maat on saatettu Euroopan unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Bulgaria on puolestaan saanut varoituksen ja voi myös joutua tuomioistuimeen, ellei se nimitä kansallista digitaalisten palvelujen koordinaattoria (DSC, DSA:n nojalla perustettu rooli) ja ”vahvista sääntöjä, jotka koskevat (DSA:n) rikkomiseen sovellettavia seuraamuksia”.
EU:n komissio totesi, että DSC:n nimeäminen ja valtuuttaminen on olennainen askel DSA-sääntöjen täytäntöönpanossa ja asetuksen ”yhdenmukaisen soveltamisen varmistamisessa” koko unionissa.
Viidestä EU-jäsenvaltiosta, jotka ovat jo tuomioistuimessa, Puola ei ole nimittänyt tai valtuuttanut DSC:tä lainkaan, kun taas muut neljä ovat tehneet niin, mutta eivät ole ”antaneet niille tarvittavia valtuuksia DSA:n mukaisten tehtäviensä suorittamiseksi”.
Kaikki viisi maata ovat vielä laatimassa sääntöjä DSA:n rikkomisesta määrättävistä seuraamuksista.
Jotkut tarkkailijat pitävät komission päätöstä jälleen yhtenä esimerkkinä EU:n byrokratian jatkuvasta keskittämistrendistä ja jäsenmaiden valvonnan lisäämisestä.
Oikeuteen haastetut viisi maata eivät ole hylänneet DSA:ta, mutta Bryssel kuitenkin ”kiristää ruuvia” ja vahvistaa valta-asemaansa – siltä varalta, että hitaan noudattamisen (tässä ja muissa asioissa) taustalla on epäröinti alistua täysin ja nopeasti unionin tahtoon.
EU aloitti toimintansa taloudellisena yhteisönä, joka helpotti suvereenien valtioiden välistä yhteistyötä, mutta on sittemmin siirtynyt vakaasti kohti yhä suurempaa poliittista ja ideologista keskittämistä – mitä DSA:n kaltaiset lait ja niiden painotus ”disinformaatiossa” ja muissa verhoissa monipuolisen verkkokeskustelun valvomiseksi palvelevat erinomaisesti.