Jos Marvel Studiosin uusin yritys tuoda Ihmeneloset valkokankaalle, Ihmeneloset: Ensimmäiset Askeleet (The Fantastic Four: First Steps), olisi supersankari, sen voima olisi kyky tuhota oma maineensa ennen kuin katsoja ehtii edes istuutua penkkiinsä. Tämä 25. heinäkuuta 2025 julkaistu elokuva, ohjaajanaan Matt Shakman, lupasi olla raikas paluu Marvelin ensimmäiseen perheeseen – Reed Richardsiin, Sue Stormiin, Johnny Stormiin ja Ben Grimmiin – mutta sen sijaan se on täynnä pakotettua woke-agendaa, joka tekee siitä feministisen painajaisen, jossa perinteiset hahmot on väännetty tunnistamattomiksi propagandatyökaluiksi. Elokuva sijoittuu retrofuturistiseen 1960-luvun New Yorkiin vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa tiimi kohtaa Galactuksen, mutta juoni on niin ohut ja ennalta-arvattava, että se tuntuu enemmänkin Disney+:n sarjan venytetyltä pilotilta kuin kunnolliselta blockbusterilta. Revin tämän elokuvan palasiksi yksityiskohta kerrallaan, koska se ansaitsee sen – ja erityisenä kohteena on absurdi päätös tehdä Sue Stormista tiimin johtaja Reed Richardsin sijaan, mikä on pelkkää sukupuolenvaihtoa vailla mitään loogista perustetta.
Aloitetaan juonesta, joka on elokuvan heikoin lenkki ja osoitus siitä, miten Marvel on unohtanut tarinankerronnan perusasiat woke-ideologian hyväksi. Tiimi lähtee avaruuteen, kohtaa kosmisen uhan Galactuksessa (Ralph Ineson, joka on ainoa edes etäisesti kiinnostava casting-valinta, mutta hukataan latteaan rooliin), ja palaa Maahan sankareina. Mutta missä on jännitys? Missä on se ikoninen perhe-dynamiikka, joka teki alkuperäisistä sarjakuvista legendaarisia? Sen sijaan juoni keskittyy Sue Stormin (Vanessa Kirby) “voimaantumiseen”, jossa hän pelastaa päivän kerta toisensa jälkeen, kun taas Reed (Pedro Pascal) on taustalla miettimässä kvanttifysiikkaa mutta tekemättä mitään johtamispäätöksiä. Galactus on massiivinen uhka, mutta hänen motiivinsa ovat niin epämääräiset, että ne tuntuvat kopioiduilta vanhoista MCU-elokuvista – ei mitään uutta, ei mitään syvällistä. Ja alternate reality -asetelma? Se on vain tekosyy välttää yhteydet muihin MCU-elokuviin, mikä tekee koko jutusta irrallisen ja merkityksettömän. Leakit juonesta, kuten Redditissä jaetuissa yksityiskohdissa, paljastavat, että loppuhuipennus on pelkkä CGI-mässäily ilman emotionaalista painoa, koska hahmot eivät kehity mihinkään suuntaan paitsi Sue, joka “kasvaa” johtajaksi. Tämä on woke-kirjoitusta pahimmillaan: juoni ei palvele tarinaa, vaan agendaansa.
Nyt siihen suurimpaan syntiin: miksi Sue Storm on Ihmenelosten johtaja eikä Reed Richards, kuten sarjakuvissa ja kaikessa loogisessa ajattelussa olisi luonnollista? Alkuperäisissä Stan Leen ja Jack Kirbyn luomissa sarjakuvissa Reed on tiimin aivot ja johtaja – nero, joka tekee päätökset tieteen ja strategian perusteella. Hän on Mr. Fantastic, venyvänero, joka johtaa perhettä läpi kriisien. Mutta tässä elokuvassa Sue on “tiimin sydän ja sielu”, kuten ensimmäiset reaktiot kuvailevat, ja hän tekee kaikki keskeiset päätökset, omistaa Baxter Buildingin (tiimin päämajan) ja jopa puhuu tiimin puolesta kriittisissä hetkissä. Miksi? Koska feminismi! Ohjaaja Shakman ja näyttelijät, kuten Kirby itse, ovat haastatteluissa korostaneet, miten Sue on muotoiltu “nykyaikaisen sukupuoliroolien” mukaan, mikä tarkoittaa käytännössä, että Reed on alennettu sivurooliin, jotta Sue voi “girlbossata” koko elokuvan läpi. Tämä ei ole hahmon kehitystä; se on hahmon tuhoamista. Sarjakuvissa Sue on voimakas Invisible Woman, mutta ei johtaja – hän on perheellinen nainen, joka tukee Reediä. Täällä hän on korvannut Reedin, mikä tekee Reedistä heikon ja epäpätevän, ikään kuin miesnero ei voisi enää johtaa vuonna 2025 ilman että se loukkaa jotain “edistyksellistä” agendaa. Kriitikot, kuten YouTube-kanavat, kutsuvat tätä feministiseksi woke-roskaksi, ja syystä: se ei kunnioita lähdemateriaalia, vaan pakottaa modernin ideologian päälle, tehden tiimistä epätasapainoisen. Esimerkiksi trailereissa Sue on se, joka antaa käskyjä, kun Reed miettii – ja fanireaktiot X:ssä räjähtivät, kun tämä paljastui, koska se on pelkkää virtue signalingia ilman tarinallista perustetta. Jos Sue on johtaja, miksi Reed edes on tiimissä? Tämä muutos heikentää koko perhe-dynamiikkaa ja tekee elokuvasta propagandaa, ei viihdettä.
Hahmot ovat muutenkin pilalla woke-muutosten takia. Johnny Storm (Joseph Quinn) ei ole enää se charmikas naistenmies, jota sarjakuvat kuvaavat – sen sijaan hän on “herännyt” versio, joka välttää flirttailua, koska se voisi olla “ongelmallista”. Ben Grimm (Ebon Moss-Bachrach) on The Thing, mutta hänen huumorinsa on laimennettu, eikä hänen transformaationsa tunnu traagiselta, vaan vain visuaaliselta efektiltä. Ja sitten on Silver Surfer: perinteisesti Norrin Radd, mies, mutta täällä Julia Garner näyttelee Shalla-Balia, naisversiota, joka “voimaantuu” Suen kanssa pelastaakseen päivän. Tämä gender-swap on klassinen woke-liike, joka ei lisää mitään tarinaan, vaan vain täyttää diversiteettikiintiön. Reed Richards, jota Pedro Pascal näyttelee, on ehkä surkein: Pascal, joka on julkisesti feministi ja Trump-vihaaja, tuo rooliin heikkoutta – Reed ei ole enää älykäs johtaja, vaan “tukeutuu vahvoihin naisiin”, kuten Pascal itse on sanonut haastatteluissa. Tämä tekee Reedistä naurettavan, ja koko tiimi tuntuu perheeltä, jossa isä on korvattu matriarkaatilla. Fanit X:ssä valittavat, että tämä on Disney’n tapa “upottaa” elokuva, ja he ovat oikeassa – se ei palvele faneja, vaan aktivisteja.
Näyttelijät eivät pelasta tilannetta; päinvastoin, he pahentavat sitä. Pedro Pascal Reedinä on väärä valinta – hän on liian pehmeä ja poliittisesti korrekti, eikä tuo sitä älyllistä auktoriteettia, jota rooli vaatii. Vanessa Kirby Suena on teknisesti pätevä, mutta hänen “nykyaikainen” tulkintansa tekee hahmosta ylikorostetun johtajan, joka varastaa valokeilan muilta. Joseph Quinn Johnnyina on unohdettava, ja Ebon Moss-Bachrach Beninä yrittää parhaansa, mutta käsikirjoitus ei anna hänelle materiaalia. Julia Garner Shalla-Balina on pelkkä token-nainen, jonka rooli tuntuu pakotetulta. Ohjaus Shakmanilta on keskinkertaista – hän kopioi 60-luvun estetiikkaa, mutta se tuntuu pinnalliselta, ilman todellista nostalgiaa. Efektit ovat MCU-tasoa: hyviä, mutta ylikäytettyjä. The Thing näyttää hyvältä, mutta venymiset ja näkymättömyydet ovat nähty jo paremmin aikaisemmissa versioissa. Musiikki on geneeristä, ja pacing on hidas alussa, kiireinen lopussa.
Yhteenvetona: Ihmeneloset: Ensimmäiset Askeleet on woke-kuraa, joka pettää sarjakuvafanit tekemällä Sue Stormista johtajan ilman mitään syytä paitsi feminismiä. Se on täynnä gender-swappeja, laimennettuja hahmoja ja juonta, joka palvelee agendaansa eikä tarinaa. Älä tuhlaa rahaasi tähän – boikotoi se, jotta Marvel oppii virheistään. Tämä ei ole supersankarielokuva; se on propagandaa valepuvussa.