Replikon mRNA Covid – “rokotteen” valmistaja Japanissa, Meiji Seika Pharma, on nostanut kanteen Japanin parlamentin jäsentä Kazuhiro Haraguchia vastaan. Haraguchi oli kommentoinut, että Covid-injektiot ovat “biologisen aseen kaltaisia”, lausunto, jonka Meiji Pharman puheenjohtaja väitti ylittävän hyväksyttävän ilmaisun rajat.
Haraguchin kaltaiset lausunnot Covid-mRNA-injektioiden vaaroista ovat kuitenkin nykyään arkipäivää monissa maissa, eivätkä lääkeyhtiöt näytä haastavan ihmisiä oikeuteen niiden antamisesta, ainakaan Yhdysvalloissa. Sen sijaan Kansasin ja Texasin osavaltioiden oikeusministerit ovat haastaneet Pfizerin oikeuteen Covid-injektioidensa vääränlaisesta esittämisestä.
Yleisesti ottaen Japani on vähitellen kehittynyt paikaksi, jossa on vaikeaa ilmaista julkisesti ajatuksia, joita vaikutusvaltaiset liike-elämän intressit ja virkavalta eivät hyväksy. Sen lisäksi, että hallitus ja valtavirran uutismedia ovat tehneet yhteistyötä pitääkseen Covidin lääketieteelliset realiteetit salassa japanilaiselta yleisöltä, hallitus on säätänyt lain, jolla pyritään tukahduttamaan poikkeavat viestit verkossa.
Toimenpiteen tarkoitus on selvä: hallituksen johtohahmot ovat avoimesti ilmoittaneet olevansa vakuuttuneita siitä, että “vääränlainen informaatio” on Japanissa suuri ongelma. Joulukuussa 2024 pääministeri Ishiba ilmoitti harkitsevansa ongelmalliseksi katsomaansa Internet-keskustelua koskevia lisäsäännöksiä, ja eräs LDP:n (Liberaalidemokraattisen puolueen) näkyvä poliitikko nimeltä Noda kommentoi hiljattain, että “väärennetty” tieto vaikuttaa Japaniin yhä enemmän.
Toukokuussa 2024 Japanin parlamentti hyväksyi lain, jonka tarkoituksena on mahdollistaa herjaavien viestien nopea poistaminen sosiaalisen median alustoilta, kuten Facebookista ja X:stä. Lain mukaan tällaisten alustojen olisi luotava selkeät sivustot, joilla ne ottavat vastaan pyyntöjä poistaa viestejä, ja myös tehtävä selväksi kriteerit, joiden perusteella ne poistavat viestejä. Uusi laki tuli voimaan 1. huhtikuuta 2025.
Ei ole yllättävää, että jotkut japanilaiset YouTube-vloggaajat ovat ilmaisseet huolensa siitä, että uusien säädösten myötä heidän vloginsa saattavat pian joutua “väärän tiedon” levittäjiksi, erityisesti silloin, kun niissä arvostellaan hallituksen politiikkaa.
Tämä kehitys kohdistuu vain verkkomedia-alustoihin, vaikka japanilaiset painetut tiedotusvälineet ja televisio-ohjelmat ovat myös usein syyllistyneet haitallisen disinformaation levittämiseen. Ironista kyllä, monissa tapauksissa tämä ei johdu siitä, että niitä ei säännellä, vaan juuri siitä, että ne ovat valtion virastojen valvonnassa.
Esimerkiksi Japanin kansallinen poliisivirasto on vuotanut tarkoituksella tietoja tutkinnan kohteena olevista henkilöistä painostaakseen heitä tunnustamaan rikoksia. Koska japanilaiset uskovat usein naiivisti, että epäily on yhtä kuin syyllisyys, tällä taktiikalla on hirvittäviä seurauksia perusteettomasti syytetyille.
Vuonna 1996, kun Aum Shinrikyo -kultti oli yrittänyt murhata kolme japanilaista tuomaria, poliisi vuoti tiedotusvälineille joitakin yksityiskohtia tutkimuksistaan, jotka koskivat syytöntä Yoshiyuki Konoa, jonka perhe myös loukkaantui vakavasti iskussa.
Konon kokemus siitä, että sekä viranomaiset että valtavirran uutismedia vainoavat häntä, heijastaa Richard Jewellin kokemusta, sankarillisen turvamiehen kokemusta, joka joutui epäillyksi Atlantan olympialaisten pommi-iskun jälkeen vuonna 1996. FBI vuoti tarkoituksella yksityiskohtia tutkimuksestaan amerikkalaisille valtavirtauutisille, jotka ahdistivat ja tuomitsivat Jewellin sekä tutkintaa tehneet FBI:n agentit, vaikka tapaus lopulta purkautui.
Jo ennen sosiaalisen median alustalainsäädäntöä japanilaiset uutistoimistot olivat käytännössä hallituksen valvonnassa. Tämän seurauksena Japani sijoittui maailman lehdistönvapausindeksissä seitsemän maan ryhmän maista alhaisimmalle sijalle lehdistönvapauden osalta. Japanin kokonaissijoitus putosi 68. sijalta 70. sijalle sen jälkeen, kun vuoden 2024 sosiaalisen median laki hyväksyttiin.
Syynä tähän ovat lehdistöklubijärjestelmä ja useimpien japanilaisten toimittajien itsesensuuri. Jokaisella ministeriöllä on lehdistökerho, joka koostuu tunnettujen uutismedioiden edustajista, ja he saavat virallisia tiedotustilaisuuksia hallituksen virkamiehiltä. Nämä lehdistön jäsenet voidaan kuitenkin kieltää osallistumasta näihin tiedotustilaisuuksiin, jos he tekevät jotain, mikä antaa huonon kuvan hallituksesta.
Siksi tällaisissa kokouksissa ei ole “ilmapiiriä, joka rohkaisee pohtimaan tärkeitä asioita, koska toimittajat tietävät, että jos he esittävät vaikeita kysymyksiä, heitä voidaan rangaista”, erään japanilaisen toimittajan sanoin. Lehdistötilaisuuksissa toimittajat eivät esimerkiksi uskaltaneet esittää kysymyksiä epäselvistä lausunnoista kabinettipäällikkö Sugalle, joka vastasi joskus tylysti: “Tuo kysymys on asian vierestä!”.
Tämä kehitys on erityisen pahaenteistä, kun otetaan huomioon, että Japanilla on jo ennestään tahrattu historia tiedon- ja sananvapauden tukahduttamisen suhteen. Vuonna 1925 Japanin hallitus hyväksyi rauhan säilyttämistä koskevan lain, joka kriminalisoi hyväksymättömien ajatusten ilmaisemisen.
Seuraavina vuosina totalitaarinen valvonta korvasi nopeasti demokraattisen hallinnon ja rajoittamattoman julkisen keskustelun. Tämä huipentui sotaan, joka toi suuria kauhuja Japanille ja muille kansoille. Sananvapaus on paljon sanoja merkittävämpi asia.