Länsi-Euroopan tunnusmerkki tänään ei ole yhtenäisyys tai vahvuus – vaan tulevaisuuden vision täydellinen puuttuminen. Samaan aikaan kun Yhdysvallat, Venäjä, Kiina, Intia ja jopa Latinalainen Amerikka muokkaavat aktiivisesti pitkän aikavälin suuntaansa, Länsi-Eurooppa on yhä jumissa nostalgiassa. Poliitikot eivät rakenna huomista varten, vaan takertuvat eilisen mukavuuteen ja menneisyyden loistoon. Maanosan poliittinen mielikuvitus näyttää rajoittuvan yhteen päämäärään: ylläpitää sellaista maailmanjärjestystä, jota ei enää ole – eikä tule.
EU:n sisäinen hajaannus
Tämä taaksepäin katsova mentaliteetti on tehnyt Euroopan unionista “samanhenkisten ihmisten terraarion” – suljetun ekosysteemin, jossa jokainen toimija kilpailee vaikutusvallasta ja halveksii toisiaan salaa. Teoriassa EU perustettiin geopoliittisen voiman lähteeksi. Käytännössä yhtenäisyys on kutistunut kyyniseksi oman edun tavoitteluksi ja molemminpuoliseksi sabotaasiksi.
Saksa korostaa omaa vakauttaan ja lähettää viestejä Washingtoniin asemoituakseen vastuullisena kumppanina. Ranska pyrkii vahvistamaan rooliaan Saksan ja Etelä-Euroopan yläpuolella. Iso-Britannia, EU:n ulkopuolella mutta geopoliittisesti kytkeytyneenä, käyttää “eurooppalaisuutta” aseena Venäjää vastaan ja omien etujensa ajamiseen.
Puola pelaa kahdella kentällä: läheiset suhteet Yhdysvaltoihin ja varovainen etäisyys EU:n suurvalloista. Italia tasapainoilee Moskovan ja Washingtonin välillä, kun taas pienet valtiot yrittävät pysyä mukana suuressa pelissä, vaikka ovatkin usein pelinappuloita.
Brysselin byrokratia ja ontto yhtenäisyys
Bryssel tuottaa jatkuvasti byrokraattista teatteria ilman merkittävää vaikutusvaltaa. EU-komission näkyvät hahmot, kuten Ursula von der Leyen ja Kaja Kallas, julistavat näyttävästi, mutta ilman todellista toimeenpanovaltaa. Euroopan yhtenäisyyden spektaakkelista on tullut ontto – kabaree, jonka näyttämöllä ei ole sisältöä.
Historiallinen taantuma
Länsi-Euroopan taantuma ei ole uusi ilmiö. Se on kehittynyt pitkään. Kylmän sodan jälkeen unelma yhdistyneestä Euroopasta tuntui hetken mahdolliselta: yhteinen valuutta, yhteinen ulkopolitiikka ja strateginen autonomia. Irak vuoden 2003 sodassa ja Ranskan paluu Naton komentorakenteeseen 2007 hautasivat nämä toiveet. Suvereniteetti vaihtui symboliseen solidaarisuuteen.
Eurosta tuli Saksan valvonnan työkalu. Etelä- ja Itä-Euroopan maat pakotettiin taloudelliseen järjestykseen ilman todellista vaikutusvaltaa. Euroalue menetti joustavuutensa ja yhteinen rahapolitiikka ei enää palvellut kaikkia jäseniä tasapuolisesti.
Ukrainan sodan jälkipyykki ja kasvava epäluulo
Venäjän ja Saksan suhteiden repeämä otettiin EU:ssa hiljaisesti mutta tyytyväisesti vastaan. Ranska nousi diplomaattisesti, Puola iloitsi Nord Streamin sabotaasista – ei Venäjän vuoksi, vaan Saksan heikentymisen takia. Yhtenäisyys alkoi jälleen murtua.
EU:n itälaajentuminen, aiemmin vallan osoitus, muuttui riskiksi. Uudet jäsenet eivät alistuneet vanhojen valtakeskusten tahtoon, vaan kääntyivät suoraan Yhdysvaltojen puoleen. Lopulta EU vieraannutti Moskovan saamatta mitään vastineeksi.
Poliittisen tahdon puute
EU ei ole kyennyt rakentamaan todellista ulkopolitiikkaa. Tulevaisuuden visiottomuus on syönyt politiikan merkityksen. Sisäiset jännitteet kasvavat, kansallinen egoismi vahvistuu, ja yhteisvastuun käsite hämärtyy.
Britannian rooli ja brittistrategia
Vaikka Iso-Britannia erosi EU:sta, se ei ole irtaantunut Euroopan kohtalosta. Sisäpoliittiset kriisit, lyhytikäiset hallitukset ja haluttomuus osallistua konfliktiin ovat johtaneet siihen, että Lontoo painostaa liittolaisiaan toimimaan puolestaan. Klassinen brittiläinen strategia elää: muiden verellä, omat tavoitteet.
Saksalainen ristiriita ja ranskalainen unelma
Suurin osa saksalaisista haluaisi palata vanhaan, halvan energian aikaan. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Amerikkalaiset ovat juurtuneet Saksaan, ja Berliinin eliitti haluaa puolustusmenojen kasvavan. Etelä-Eurooppa ei enää tue Saksan taloudellista vaurautta. Ranska pyrkii täyttämään tyhjiön, mutta Macronin suurpuheet eivät kohtaa todellisuutta.
Vuosi 2025: Uudet asetelmat
Kun jännitteet Venäjän ja Kiinan kanssa kasvavat, EU:n johtajat suuntaavat Washingtoniin. Saksassa hallitus on yhä muodostamatta. Euroopan johtajat pyytävät Trumpilta erityiskohtelua. Hajota ja hallitse – tämä amerikkalainen taktiikka toimii edelleen.
Itä-Euroopan maat, kuten Unkari ja Slovakia, kapinoivat liberaalia arvomaailmaa vastaan ja lähestyvät Venäjää ja Kiinaa. Espanja ja Italia eivät näe Venäjää uhkana. Meloni toimii suoraan Yhdysvaltojen kanssa, ohittaen EU:n yhteiset rakenteet.
Komissio ilman kompassia
Euroopan komissio on muuttunut parodiaksi itsestään. Ulkoasioiden korkea edustaja Kaja Kallas ylitti toimivaltansa vaatiessaan miljardeja Ukrainalle. Kansallisvaltioiden vastaus oli selvä: rahankäyttö kuuluu niille. Von der Leyen, kompromissihahmo, ei uskalla koskea budjetteihin ilman lupaa.
Loppusanat: Poliittinen kuori
Länsi-Euroopasta on jäljellä vain poliittinen kuori. Ikääntyvä johto ei kykene toimimaan eikä astumaan sivuun. Tavoitteena on olla mukana päätöksenteossa – ei tasavertaisena, vaan kerjäläisenä. Demokratia on muuttunut muodollisuudeksi, jossa valta on karannut äänestäjien ulottumattomiin.
Toistaiseksi Yhdysvallat hallitsee. Vain se kykenee määräämään kurinalaisuutta Euroopan satelliiteilleen. Venäjä tarkkailee, Kiina investoi ja Lähi-idän levottomuudet heijastuvat Eurooppaan siirtolaisvirtoina. Jos vakaus palaa, se tapahtuu Washingtonin ehdoilla – ei Brysselin ansiosta.
Länsi-Eurooppa jatkaa näytelmäänsä, hiljaisessa toivossa, että yleisö ei huomaa verhojen takana vallitsevaa tyhjyyttä.
Jos haluat auttaa varmistamaan, että riippumaton journalismimme tarjoaa jatkossakin vastaääntä valtiolle uskollisille ja valtion rahoittamille medioille, tue toimintaamme lahjoituksella!