Miten kansanterveysrituaaleista tuli länsimaisten yhteiskuntien maallinen ”pyhä vesi”.
Kun pappi pukeutui valkoiseen takkiin
Jossain vaiheessa lähihistoriaa vanhat alttarikynttilät korvattiin loisteputkilla, ja pappi vaihtoi pikkuhiljaa viittansa valkoiseen takkiin. Rakennus muuttui katedraalista klinikaksi – mutta tunnekäsikirjoitus pysyi oudon tuttuna.
Nykyaikaisissa rokotuskampanjoissa on virallisesti kyse riskien vähentämisestä: ehkäistävissä olevista taudeista, sairaaloiden kapasiteetista ja väestötason suojelusta. Jotta asia olisi alusta alkaen selvä: rokotteet vähentävät empiirisesti vahvasti monien tartuntatautien aiheuttamaa taakkaa, ja tärkeimmät lääketieteelliset elimet pitävät niitä edelleen yhtenä tehokkaimmista kansanterveysvälineistämme.
Mutta jos kuuntelee ihmisiä, jotka ovat menettäneet luottamuksensa järjestelmään, tarina kuulostaa erilaiselta. He eivät kuvaile rokotteita tekniseksi toimenpiteeksi vaan rituaaliksi – kansalaisuskonnolliseksi sakramentiksi, jota ei saa kyseenalaistaa ja jonka toteuttamiseen vaikuttaa sosiaalinen paine yhtä lailla kuin politiikka. Ja kun he tuovat esiin huolenaiheita tai henkilökohtaisia kokemuksia, vastaus tuntuu usein vähemmän tieteelliseltä keskustelulta kuin kirkolta, joka puolustaa oppejaan.
Miten pääsimme tänne?
Tieteellisyys, luottamus ja uusi ”tieteen kirkko”.
Filosofeilla on jo pitkään ollut tälle ilmiölle oma sanansa: skientismi – uskomus siitä, että tiede ei ole vain paras tapa ymmärtää todellisuutta, vaan ainoa tapa, ja että sen auktoriteetti ulottuu myös moraaliin, identiteettiin ja poliittiseen totuuteen.
Kun ”tieteestä” tulee täydellinen maailmankatsomus, se alkaa käyttäytyä kuin uskonto:
- sillä on papisto (asiantuntijat, neuvoa-antavat paneelit, sääntelyviranomaiset),
- dogmoja, joita ei saa kyseenalaistaa (”luota tieteeseen”, ”turvallinen ja tehokas”),
- ja harhaoppisia, jotka ovat vaarassa joutua maanpakoon, jos he ovat eri mieltä.
Samaan aikaan kansalaisten suhde viranomaisiin on murenemassa. Edelmanin luottamusbarometrin kaltaiset tutkimukset osoittavat, että vaikka ihmiset yhä kunnioittavat tiedemiehiä, he uskovat yhä useammin, että tieteelliset instituutiot ovat liian lähellä poliittista ja taloudellista valtaa ja liian kaukana tavallisista huolenaiheista. He haluavat kahta asiaa, jotka usein törmäävät toisiinsa:
- näyttöön perustuva politiikka ja
- henkilökohtainen päätösvalta omasta kehostaan.
Rokotteet ovat suoraan tässä risteyskohdassa – fyysinen toimenpide, joka edellyttää sekä luottamusta että suostumusta. Se tekee niistä täydellisen keskipisteen laajemmalle kulttuuriselle taistelulle siitä, kenellä on oikeus määritellä totuus.
Lääketieteen alkuperäinen lupaus – ja sen ajelehtiminen
On syytä muistaa, mitä näyttöön perustuva lääketiede alun perin lupasi. David Sackettin klassinen määritelmä vuodelta 1996 kuvasi EBM:ää ”parhaiden nykyisten todisteiden tunnollisena, selkeänä ja harkittuna käyttönä yksittäisten potilaiden hoitoa koskevien päätösten tekemisessä” – tasapaino tutkimusnäytön, kliinisen asiantuntemuksen ja potilaan oman tilanteen ja mieltymysten välillä.
Se on hyvin kaukana dogmista.
Rokotuspolitiikka on kuitenkin ajan mittaan muotoutunut monissa maissa koulujen toimeksiantojen ja kollektiivisen hyödyn perusteella. Yhdysvalloissa pakolliset isorokkorokotukset ovat peräisin 1800-luvulta. 1970-luvulla tuhkarokkoepidemiat saivat osavaltiot tiukentamaan kouluille asetettuja vaatimuksia, kun tiedot osoittivat selviä eroja rokotustapausten määrissä osavaltioiden välillä, joissa rokotuksia oli pakko antaa, ja osavaltioiden välillä, joissa niitä ei ollut.
Eettinen logiikka oli yksinkertainen:
”Vaikka jotkut yksilöt vastustaisivatkin sitä.”
Sitten tuli COVID-19: hätälupa, kiihtynyt kehitys, hallituksen ristiriitainen viestintä ja ennennäkemätön poliittinen paine. Tässä ympäristössä kansanterveysviestintä siirtyi ylhäältä alaspäin suuntautuvaan kriisinhallintaan. Viestintää hiottiin, yksinkertaistettiin ja usein jäykistettiin, ja avoimuus uhrattiin koetun vakauden hyväksi.
Tuloksena on, että rokottaminen ei enää tunnu monille lääkkeeltä vaan ortodoksiselta uskontokunnalta.
Miksi rokotteet tuntuvat ”pyhältä vedeltä”.
Useat tekijät tekevät rokotteista ainutlaatuisen symbolisia nyky-yhteiskunnassa:
1. Lapsuuden aloittaminen
Useimmat ihmiset saavat ensimmäiset injektiot muutaman tunnin kuluessa syntymästä, ja ne jatkuvat strukturoidun lapsuusaikataulun mukaisesti. Nämä rokotteet on sidottu koulunkäyntiin, urheiluun osallistumiseen ja jopa tiettyihin ammatteihin.
Tämä näyttää ja tuntuu vihkimiseltä: muodollinen hyväksyminen kansalaiselämään.
2. Portinvartiointi ja sakramentti
Rokotuspassit, kouluvaatimukset ja työpaikan velvoitteet toimivat sosiaalisina portteina. Yksilöitä ei aina kutsuta avoimeen keskusteluun riskeistä tai hyödyistä – heille kerrotaan iskulauseen muodossa, että tuotteet ovat ”turvallisia ja tehokkaita”, ja eriävä mielipide esitetään vastuuttomuutena.
Tässä vaiheessa rokotukset muuttuvat sakramentiksi: rituaaliksi, joka osoittaa uskollisuutta järjestelmälle.
3. Pappeus ja dogma
Tiede elää avoimesta keskustelusta. Pandemian aikana monet näkivät kuitenkin algoritmista tukahduttamista, liian yksinkertaistettuja viestejä ja reaktiivista sensuuria. Salattua viestintää – kuten EU:n ja Pfizerin tekstiviestejä – koskeva kiista muuttui symboliseksi, koska se näytti pikemminkin oppien suojelulta kuin todisteiden jakamiselta.
Kun prosessit vaikuttavat vaikeaselkoisilta, toimielimet alkavat muistuttaa papistoa, joka vartioi salaista tekstiä.
4. Kognitiivinen dissonanssi kaikkialla
- Ammattilaisille, jotka ovat rakentaneet identiteettinsä kansanterveyden puolustamiselle, on psykologisesti vaikeaa myöntää viestintävirheitä tai aliarvioituja riskejä.
- Kriitikoille jokainen epäjohdonmukaisuus on todiste syvemmästä juonesta, joka vahvistaa vastakertomuksia, kunnes kaikki viralliset tiedot vaikuttavat turmeltuneilta.
Molemmat pitävät toisiaan harhaoppisina, eivät keskustelukumppaneina.
Luottamus katkeaa siellä, missä avoimuus on heikointa
Yksi hämmästyttävimmistä kansanterveysviestintää koskevan viimeaikaisen tutkimuksen tuloksista on tämä: avoimet viestit vähentävät lyhytaikaista sitoutumista, mutta lisäävät luottamusta pitkällä aikavälillä.
PNAS-tiedelehdessä julkaistu tutkimus COVID-19-viestinnästä osoitti, että kun ihmisille kerrotaan rehellisesti epävarmuustekijöistä ja sivuvaikutuksista, jotkut muuttuvat varovaisemmiksi – mutta luottamus instituutioihin kasvaa.
Juuri tätä kompromissia poliittiset järjestelmät usein välttävät:
- Lyhytaikainen avoimuus saattaa vähentää käyttöönottoa.
- Pitkän aikavälin avoimuus on ainoa kestävä perusta näyttöön perustuvalle politiikalle.
Kun viranomaiset valitsevat avoimuuden sijasta kerronnallisen kontrollin, rokotteista tulee – tahattomasti – tottelevaisuuskoe, ei lääketieteellinen arviointikysymys.
Tässä vaiheessa konfliktissa ei ole kyse immunologiasta vaan vallasta.
Enemmän kuin rokotteen puolesta vs. rokotteen vastustaminen
Kulttuurikeskustelu ei ole kaksitahoinen. Käytännössä on ainakin neljä leiriä:
- Käytännönläheiset teknikot
”Rokotteet toimivat. Parannetaan valvontaa ja viestintää. Ei myyttejä, ei pyhyyttä.” - Tieteenuskovaiset
”Tiede on aina oikeassa. Kysymykset heikentävät luottamusta, joten kysymykset ovat vaarallisia.” - Täydelliset hylkääjät
”Järjestelmä on korruptoitunut. Mihinkään viralliseen ei voi luottaa.” - Skeptiset uskolliset
”Kannatan rokotuksia, mutta odotan avoimuutta. Älkää valehdelko minulle.”
Nykyinen politiikka – erityisesti silloin, kun sensuuri ja toimeksiannot ovat päällekkäisiä – pyrkii romahduttamaan nämä erot ja työntämään ihmiset ääripäihin.
Joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa poliittiset liikkeet yrittävät nyt purkaa pitkään voimassa olleita koulurokotuslakeja kokonaan. Kansanterveysasiantuntijat varoittavat, että tämä voisi kumota vuosisadan aikana saavutetun edistyksen, kun taas kannattajat väittävät, että se on ennustettavissa oleva tulos institutionaalisesta ylikorostumisesta.
Joka tapauksessa se osoittaa, miten hauraaksi luottamus on tullut.
Pudota suitsukkeet, pidä todisteet
Jos rokotteita ei haluta ottaa takaisin sakramentteina vaan tavallisina teknologioina, joita ohjataan datan avulla, tarvitaan useita muutoksia:
1. Erottele tiede PR:stä
Tieteellisten instituutioiden tärkein etu ei ole niiden täydellisyys vaan niiden kyky korjata itseään. Jos jotain on aliarvioitu, sanokaa se. Yksi päivä kritiikkiä on vuosien uskottavuuden arvoinen.
2. Palautetaan näyttöön perustuva lääketiede juurilleen
”Paras saatavilla oleva näyttö” ei tarkoita ainoastaan suuria, teollisuuden rahoittamia tutkimuksia. Se tarkoittaa olemassa olevien tietojen käyttämistä, rajoitusten tunnustamista ja johtopäätösten päivittämistä paremman näytön ilmaantuessa.
3. Salli rajoitettu harhaoppisuus
On eroa seuraavien välillä:
- herättää perusteltuja kysymyksiä riskeistä, valvonnasta tai politiikasta,
- ja levittää suoranaisia valheita.
Ensimmäinen pitää tieteen hengissä. Toinen tuhoaa sen. Hyvä politiikka tekee eron niiden välillä sen sijaan, että molemmat tasapäistetään ”vääräksi tiedoksi”.
4. Tunnista rituaali – ja purkaa se tietoisesti.
Rokotuspassit, -pakotteet ja kouluvaatimukset eivät ole vain lääketieteellisiä välineitä, vaan ne ovat poliittisia ja symbolisia valintoja. Poliittisten päättäjien olisi oltava rehellisiä tämän suhteen ja varmistettava, että nämä välineet pysyvät oikeasuhtaisina, eivät pyhinä.
Johtopäätökset: Terveempi suhde totuuteen
Rokotteista ei tullut ”pyhää vettä” niiden farmakologian vuoksi. Niistä tuli symbolisia, koska modernit yhteiskunnat korvasivat uskonnollisen auktoriteetin tieteellisellä auktoriteetilla korvaamatta uskonnollista psykologiaa tieteellisellä psykologialla.
Ihmiset kaipaavat yhä varmuutta, rituaaleja, kuulumista ja moraalista selkeyttä. Kun tiede yrittää täyttää tämän tyhjiön jäljittelemällä uskonnon tunnerakennetta, se menettää sen, mikä teki siitä alun perin arvokkaan: erehtyvyyden.
Polku takaisin on yksinkertainen, joskin vaikea:
- vähemmän suitsukkeita,
- lisää todisteita,
- enemmän rehellisyyttä epävarmuuden suhteen,
- ja kunnioittaa enemmän yksilöiden autonomiaa, kun he yrittävät navigoida monimutkaisissa tiedoissa.
Jos pystymme siihen, rokotteet voivat palata oikealle paikalleen: ne eivät ole sakramentteja, symboleja tai taistelukenttiä, vaan lääketieteellisiä välineitä, joita arvioidaan samalla selkeydellä ja nöyryydellä kuin mitä odotamme kaikilta muilta tieteenaloilta.
📚 Lähteet
Alla on lueteltu kaikki tässä pääkirjoituksessa mainitut aiheet, tutkimusalueet ja instituutiot, joihin viitataan ja jotka on linkitetty arvovaltaiseen tai asiayhteyteen liittyvään tietoon.
- Edelmanin luottamusbarometri – Yleinen luottamus tieteeseen ja instituutioihin
https://www.edelman.com/trust-barometer - Keskustelu skientismistä ja tieteen kulttuurisesta auktoriteetista
https://plato.stanford.edu/entries/scientism/ - Näyttöön perustuva lääketiede – Sackettin alkuperäinen määritelmä vuodelta 1996.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC161874/ - Koulujen rokotusmääräysten historia Yhdysvalloissa
https://www.cdc.gov/vaccines/imz-managers/laws/state-reqs.html - WHO:n riskiviestinnän periaatteet
https://www.who.int/teams/risk-communication - PNAS-tutkimus avoimuudesta ja luottamuksesta COVIDin aikana
https://www.pnas.org/doi/10.1073/pnas.2206795119 - EU-Pfizer tekstiviestien avoimuutta koskeva tapaus
https://www.politico.eu/article/pfizer-von-der-leyen-text-messages-sms-ombudsman-eu-vaccine-deal/ - Keskustelu Yhdysvaltojen osavaltiotason lakiehdotuksista, joilla rajoitetaan rokotevelvoitteita.
https://www.kff.org/vaccine-monitor/press-release/as-states-debate-vaccine-mandates-public-opinion-remains-split/
(Mitään lääketieteellisiä väitteitä ei esitetä; kaikki linkit viittaavat institutionaalisiin, journalistisiin tai filosofisiin lähteisiin, jotka ovat merkityksellisiä pääkirjoituksen sosiologisen väitteen kannalta.)