kaikki katseet ovat Alaskassa. Karhun ja kotkan välinen yhteenotto on osa hämmästyttävää historian kiihtymistä kesällä 2025.
Kaksi viikkoa Alaskan jälkeen Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) vuosittainen huippukokous pidetään Tianjinissa Kiinassa. Intian pääministeri Narendra Modi ja Iranin presidentti Masoud Pezeshkian istuvat muun muassa Xi Jinpingin ja Vladimir Putinin kanssa samassa pöydässä. BRICS/SCO-pöytä. kirjoittaa Pepe Escobar.
Syyskuun 3. päivänä vietetään Pekingissä “Kiinan kansansodan Japanin hyökkäystä vastaan käydyn sodan ja maailmanlaajuisen antifasistisen sodan” virallisen voitonjulistuksen 80-vuotispäivää. Putin on kunniavieras.
Harjoitukset, joihin osallistui 22 000 ihmistä, pidettiin Tian’anmenin aukiolla viime viikonloppuna.
Samana päivänä Vladivostokissa Venäjällä alkaa Idän talousfoorumi, jossa keskustellaan Venäjän pyrkimyksistä kehittää arktista aluetta ja Itä-Siperiaa – vastine Kiinan 1990-luvun lopulla käynnistämälle “Go West” -kampanjalle.
Tilaisuuteen osallistuvat Euraasian keskeiset toimijat. Putin puhuu täysistunnossa 5. syyskuuta.
Samaan aikaan BRICS-maiden Kiinan, Venäjän, Brasilian ja Intian johtajat käyvät parhaillaan puhelinkeskusteluja koordinoidakseen yhteistä vastausta tullimaksusotiin, joka on osa kaaoksen imperiumin hybridisotaa BRICS-maita ja Global South vastaan.
Miten Trump tavoittelee PR-voittoa
Katsotaanpa, miten Alaska valmistelee näyttämöä jotain paljon suurempaa varten.
Huippukokouksesta ilmoitettiin sen jälkeen, kun Putinin neuvonantaja Juri Ushakov kuvaili sitä ytimekkäästi “Yhdysvaltalaiselta puolelta tullut ehdotus, joka on mielestämme varsin hyväksyttävä”.
Tämä oli Kremlin ainoa kommentti – toisin kuin Washingtonin väsymättömät sanalliset hyökkäykset. Se, että Kreml edes harkitsi Yhdysvaltain tarjousta, on implisiittinen tunnustus siitä, mitä Venäjä saavuttaa taistelukentällä ja geotaloudellisesti.
Ajoitus. Miksi juuri nyt? Erityisesti sen jälkeen, kun Trump oli uhannut venäläisen öljyn ostajia tuontitulleilla? Pohjimmiltaan siksi, että sotilaalliset tiedustelupalvelut tietyissä syvän valtion siiloissa ovat tehneet laskelmat ja myöntäneet vihdoin, että pitkä sijaissota Ukrainassa on hävitty.
Lisäksi Trump haluaa päästä siitä henkilökohtaisesti yli keskittyäkseen ikuisten sotien seuraaviin lukuihin – mukaan lukien se, jolla on todella merkitystä: “eksistentiaalista uhkaa” Kiinaa vastaan.
Moskovan näkökulmasta, jonka ehtona ovat sen hienostuneen kulutussodan menestyksekkäät tulokset, taistelukentän tosiasiat merkitsevät sitä, että sotilaallinen erikoisoperaatio jatkuu – eikä tulitaukoa tule, korkeintaan muutaman päivän “humanitaarinen” tauko. Amerikkalaiset haluavat ainakin muutaman viikon tulitauon.
Näiden kahden kannan yhteensovittaminen on Sisyphean tehtävä. Alaska on kuitenkin vasta alkua: Ushakovin mukaan Venäjän federaatiossa järjestettävää uutta kokousta varten on jo aloitettu työt.
Trumpin motiiveja on helppo ymmärtää: antaa vaikutelma, että Yhdysvallat vetäytyy sotkusta, jonkinlaisesta aselevosta ja palaa tekemään bisnestä Venäjän kanssa – erityisesti arktisella alueella.
Jos sopimus syntyy, syvä valtio ei koskaan tunnusta Venäjän uusia alueita, ei edes Donetskia ja Luganskia, vaan pyrkii aseistamaan Ukrainan uudelleen ja “johtamaan taustalta käsin” uutta Naton sotaa silmällä pitäen.
Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen kuilu heijastuu siis Yhdysvaltojen sisäiseen kuiluun – ja erityisesti Trumpin ja Naton/EU:n väliseen kuiluun. Hampaaton eurooppalainen chihuahua-lauma, joka yrittää pelastaa säälittävän Kiovan näyttelijänsä, tekee mitä tahansa torpedoidakseen huippukokouksen jo ennen sen järjestämistä, mukaan lukien mahdolliset mustat joutsenet.
Trump ei voi mitenkään myydä ratkaisua fanaattiselle Nato-/EU-laumalle. Mutta mikään ei miellyttäisi häntä enemmän kuin sodan luovuttaminen – kokonaisuudessaan – heille. Etuna on se, että syvä valtio ei tässä tapauksessa valita – koska se saa asekaupoista valtavia euromääräisiä voittoja. Lopputulos: klassinen PR-voitto Trumpille.
Alas Ukraina, tervetuloa Jäämeri
Ukraina ei kuitenkaan ole Alaskan pääaihe. Venäjän aina tarkkanäköinen apulaisulkoministeri Sergei Rjabkov meni suoraan asiaan: todella tärkeää on, että “Venäjän ja Yhdysvaltojen suhteissa on havaittavissa ensimmäisiä merkkejä terveestä mielestä, joka puuttui useiden vuosien ajan”.
Rjabkov huomautti myös välittömästi vaaroista: Ydinkonfliktin riski maailmassa “ei ole vähenemässä”; ja Venäjä näkee riskin, että “uuden START-sopimuksen voimassaolon päätyttyä ydinaseiden valvonta puuttuu kokonaan”.
Vielä kerran: Alaska on vasta alku jollekin paljon suuremmalle – mukaan lukien lopulta vakava keskustelu “turvallisuuden jakamattomuudesta” (jota Moskova halusi jo joulukuussa 2021, mutta jonka Autopenin hallitus hylkäsi).
Tästä pääsemmekin arktiseen alueeseen ja vakaviin asioihin, joista varmasti keskustellaan yksityiskohtaisesti Vladivostokin tulevassa foorumissa.
Arktinen alue sisältää ainakin 13 prosenttia maailman löytämättömistä öljyvarannoista ja 30 prosenttia löytämättömistä maakaasuvarannoista. Venäjä hallitsee vähintään puolta näistä varannoista. Kaaoksen valtakunta on innokas saamaan palan kakusta.
Yksi asia on kuitenkin mahdollinen: Yhdysvaltojen massiiviset investoinnit Venäjän kanssa yhteisiin arktisiin hankkeisiin. Jotain aivan muuta on se, että Yhdysvallat liittyy Pohjoiseen merireittiin (NSR), jota kiinalaiset kutsuvat arktiseksi silkkitieksi. NSR lyhentää Aasian ja Euroopan välistä laivaliikennettä jopa 50 prosenttia.
Venäjän ja Kiinan perustelu NSR-reitille – mukaan lukien Venäjän ainutlaatuisen ydinjäänmurtajalaivaston laajentaminen – on nimenomaan Suezin kanavan ja Yhdysvaltojen valvomien yhteyskanavien ohittaminen. Keskeinen kysymys onkin, mitä tarvitaan, jotta Moskova hyväksyisi Trumpin ja Putinin välisen sopimuksen arktisella alueella.
Ukrainassa Venäjällä on periaatteessa kaikki valttikortit – niin kauan kuin erityinen sotilasoperaatio, joka on nyt päässyt vauhtiin, jatkuu. Hybridisodan ja tulleja koskevan luvun osalta Yhdysvaltojen johto on vihdoin ymmärtänyt, että sillä ei ole varoja – koska toissijaisten pakotteiden aiheuttama vastareaktio vahingoittaisi Yhdysvaltoja vakavasti. Jäljelle jää siis kaupallinen sopimus: arktinen alue.
On melko kiehtovaa, että jopa JPMorgan Center for Geopolitics on myöntänyt, että paras ratkaisu Ukrainan kaaokseen on Georgian skenaario: se lieventäisi jonkin verran lännen täydellisen antautumisen vaikutelmaa. Vain Ukraina antautuisi: ei Natoa, ei EU:ta, ei rahaa, ei turvatakuita.
Korvaamaton professori Michael Hudson on kiteyttänyt, miten Alaska kehittyy kahden vektorin alla: “Osa I on se, tunnustavatko Yhdysvallat, että nykyinen taistelu on menossa kohti Venäjän täydellistä voittoa Putinin kahden vuoden ajan esittämillä ehdoilla: ei Nato-jäsenyyttä, ei ulkomaisia asetoimituksia, Nürnbergin tyyliset oikeudenkäynnit banderistien johtoa vastaan ja kenties Ukrainalta ja Natolta saatavat korvaukset entisen ‘ukrainalaisen’ Venäjän jälleenrakentamisesta.”
Olettaen, että Trump hyväksyy tämän, ja se on suuri “jos”, sitten tulee todellinen työ (ajattele Rjabkovia), “alkaen siitä, tehdäänkö uusi ydinohjus- ja asesopimus”.
Rauhan venäläinen versio, kirjoittaa professori Hudson, on seuraava: “Emme halua ydinsotaa Yhdysvaltojen kanssa. Sovitaan, että jos saksalainen tai muu EU:n ja Naton ohjus osuu Venäjään, me kostamme vain Britanniaa, Saksaa ja Ranskaa vastaan, emme Pohjois-Amerikkaa vastaan.”
Professori Hudson uskoo vakaasti, että “Amerikalla on tarjota muille maille vain yksi asia: (väliaikainen) lupaus siitä, että se ei tee niille pahaa”. Kun otetaan huomioon maailman deindustrialisoituminen ja dollarin poistuminen, sillä ei ole mitään myönteistä tarjottavaa.”
Kun otetaan huomioon BRICS-maita vastaan käytävän hybridisodan monet seuraukset, Alaska saattaa tarjota Washingtonille tien ulos valtavan strategisen tappion raunioista.
Jokainen analyytikko, joka yritti ymmärtää sotilaallista erikoisoperaatiota yksityiskohtaisesti alusta alkaen, saattoi nähdä, että Venäjän sodassa oli kyse paljon muustakin kuin Ukrainasta. Kyse oli aina “sääntöihin perustuvan kansainvälisen järjestyksen”, periaatteessa koko vanhan järjestyksen hautaamisesta. Se tapahtuu juuri nyt Novorossian mustassa maassa. Strateginen kärsivällisyys kannattaa lopulta.