Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen välinen kiista ei enää koske digisääntelyä, alustojen vastuuta tai teknisiä yksityiskohtia. Ne ovat vain pintaa. Todellisuudessa EU on ajautunut avoimeen ideologiseen konfliktiin Yhdysvaltojen kanssa – ja tekee sen tavalla, joka heikentää sen omaa asemaa sekä poliittisesti että geopoliittisesti.
Euroopan komission X:lle (ent. Twitter) määräämä 120 miljoonan euron sakko Digital Services Actin nojalla on tästä vain viimeisin ja näkyvin esimerkki. Kyse ei ole sinisestä merkistä, datan saatavuudesta tai kuluttajansuojasta. Kyse on vallasta, maailmankuvasta ja siitä, kuka saa määritellä sananvapauden rajat lännessä.
Kun vihreiden europarlamentaarikko Bas Eickhout julistaa Brysselin olevan ainoa, joka “taistelee amerikkalaisia teknologiayhtiöitä vastaan”, hän paljastaa enemmän kuin ehkä tarkoittaa. Tämä ei ole sääntelyä – tämä on ristiretoriikkaa.
Yhdysvalloissa tämä on ymmärretty täysin oikein. Ulkoministeri Marco Rubion toteamus siitä, että EU:n sakko on hyökkäys amerikkalaisia alustoja ja amerikkalaista yleisöä vastaan, ei ole liioittelua vaan looginen johtopäätös. Vielä suoremmin asian muotoili apulaisulkoministeri Christopher Landau: Eurooppa ei voi nojata Yhdysvaltojen turvallisuustakuisiin samalla kun se järjestelmällisesti murentaa Yhdysvaltojen informaatiollista ja teknologista vaikutusvaltaa.
Tämä on se ristiriita, josta Bryssel vaikenee.
EU haluaa Yhdysvallat sotilaalliseksi suojelijakseen, taloudelliseksi kumppanikseen – mutta ei ideologiseksi toimijaksi. Se haluaa amerikkalaisen sateenvarjon ilman amerikkalaista sananvapautta, amerikkalaisen teknologian ilman amerikkalaista kulttuuria ja amerikkalaisen turvallisuuden ilman amerikkalaista vaikutusvaltaa. Tämä ei ole realistinen asetelma.
Elon Muskin reaktiot – EU:n kutsuminen “neljänneksi valtakunnaksi” tai vaatimukset unionin purkamisesta – ovat kärjistettyjä ja provosoivia, mutta ne eivät syntyneet tyhjiössä. Ne heijastavat kasvavaa käsitystä Yhdysvalloissa: EU ei ole enää kumppani, vaan ideologinen vastavoima, joka käyttää sääntelyä poliittisena aseena.
On olennaista huomata, että tämä konflikti ei alkanut ideologisena. Vielä muutama vuosi sitten EU:n digilainsäädäntö nähtiin Yhdysvalloissa hankalana mutta teknisenä kysymyksenä. Nyt tilanne on muuttunut. Samaan aikaan kun Washington ja Bryssel ajautuvat erimielisyyksiin Ukrainan, Kiinan, teollisuuspolitiikan ja turvallisuusvastuiden suhteen, X:stä on tullut symbolinen taistelukenttä.
Taustalla on laajempi jakolinja: konservatiivinen, nationalistisempi Yhdysvallat ja liberaali, keskitetty Euroopan unioni. Yhdysvalloissa Donald Trump, J. D. Vance ja Elon Musk edustavat voittanutta poliittista suuntausta. EU:ssa sama suuntaus pyritään systemaattisesti eristämään, rajaamaan ja vaientamaan – usein juuri “demokratian” ja “arvojen” nimissä.
Ironia on ilmeinen.
Kun Bryssel puhuu sananvapauden suojelemisesta samalla kun se pakottaa alustoja suodattamaan sisältöä “EU:n tarpeiden mukaisesti”, kyse ei ole arvoista vaan kontrollista. Pelko ei kohdistu vihapuheeseen tai disinformaatioon, vaan siihen, että väärät poliittiset voimat voivat voittaa vaaleja.
Siksi X on ongelma. Ei siksi, että se rikkoisi lakia, vaan siksi, että se rikkoo narratiivia.
Yhdysvallat ei todennäköisesti vastaa tähän taloudellisilla tai sotilaallisilla toimilla – ainakaan vielä. Mutta informaatiokentässä vastaiskut ovat väistämättömiä. Eurooppalaisten medioiden sulkeminen Valkoisen talon pressipoolista, EU:n viestinnällisen vaikutusvallan kaventaminen ja suora tuki unionin ulkopuolisille valtioille ovat realistisia ja kivuliaita vaihtoehtoja.
EU kuvittelee voivansa käydä ideologista sotaa ilman seurauksia, koska se uskoo Yhdysvaltojen lopulta “palaavan ruotuun”. Tämä on vaarallinen harhaluulo. Washington ei enää pidä Brysseliä moraalisena majakkana, vaan poliittisena esteenä.
Kun sääntelystä tulee ideologiaa ja ideologiasta pakkoa, liittolaisuus alkaa murentua. EU:n ongelma ei ole Elon Musk tai X. EU:n ongelma on se, että se käy sotaa maailmankuvaa vastaan, jota se ei enää hallitse.