Kiistanalainen WHO:n pandemiasopimus ei ole ehtinyt kunnolla astua voimaan, kun mediakoneisto jo lietsoo uutta paniikkia. Tällä kertaa huomion keskipisteessä ovat kaksi Kiinasta peräisin olevaa virusta: uusi koronaviruskanta HKU5-CoV-2 sekä ihmisen metapneumoviruksen (HMPV) puhkeaminen.
Samaan aikaan, kun “asiantuntijat” varoittavat mahdollisesti uhkaavasta katastrofista, kriitikot esittävät kysymyksen: onko kyse jälleen järjestetystä pelotteluharjoituksesta? Vaikuttaa siltä, että tarkoituksena on pitää väestö jatkuvassa valmiustilassa.
Kiinassa lepakoista löydetty koronaviruskanta HKU5-CoV-2 on noussut otsikoihin. Nature Communications -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan erityisesti kannan linja 2 kykenee jo tartuttamaan ihmissoluja laboratorio-olosuhteissa sitoutumalla ACE2-reseptoreihin – samalla mekanismilla, jonka on väitetty olevan SARS-CoV-2-viruksen toiminnan ytimessä.
Asiantuntijat varoittavat, että yksikin geneettinen mutaatio saattaa riittää mahdollistamaan tartunnan ihmisissä. Erityisen kiistanalaiseksi tilanteen tekee se, että löydös on peräisin Wuhanin instituutista – samasta tutkimuslaitoksesta, joka on ollut keskeisessä roolissa aiemmassa koronaviruskiistassa. Toistaiseksi tartuntoja ihmisissä ei kuitenkaan ole havaittu.
Kiinan sääntelemättömät villieläinmarkkinat joutuvat jälleen arvostelun kohteeksi mahdollisena virusten leviämisriskinä. “Asiantuntijoiden” mukaan esimerkiksi minkit tai sivetit voisivat toimia väli-isäntinä, jotka edistävät virusten muuntumista. Tilanne tuo mieleen lepakkoteorian, jota yhä useammat tahot nykyään kyseenalaistavat.
Tutkijat ovat alkaneet vaatia maailmanlaajuista valvontaa uusien virusten varalta. WHO vaikuttaa kuitenkin olevan kiinnostuneempi valvonnan lisäämisestä kuin varsinaisesta ehkäisystä. Herää kysymys: onko kyse vain verukkeesta uusille rajoituksille? Monilla on tuoreessa muistissa koronavirusrajoitusten aikakausi – ja se herättää huolta.
HMPV: Vanhoja tuttavuuksia, uusi paniikki
Pohjois-Kiinassa sairaalat kamppailevat kasvavan potilasmäärän kanssa ihmisen metapneumoviruksen (HMPV) leviämisen vuoksi. Erityisesti lasten osastot ovat ylikuormittuneita, kun virus aiheuttaa hengitystieinfektioita, joiden vakavuus vaihtelee lievästä flunssasta aina vaikeaan keuhkokuumeeseen.
HMPV havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2001, ja se on sittemmin vakiintunut osaksi hengitystieinfektioiden aiheuttajakirjoa ympäri maailmaa. Nyt esiin noussut tartuntapiikki herättää kuitenkin huolta. Asiantuntijat epäilevät, että Kiinan pitkäaikaiset ja tiukat koronavirusrajoitukset – mukaan lukien eristykset ja maskipakot – ovat voineet vähentää väestön luonnollista altistumista viruksille, mikä on saattanut heikentää vastustuskykyä etenkin lapsilla ja iäkkäillä.
Tilanne ei rajoitu vain Kiinaan. Britanniassa tehdyssä tuoreessa tutkimuksessa 7 % lapsista ja 7,3 % vanhemmista potilaista sai positiivisen HMPV-testituloksen. Nämä luvut viittaavat siihen, että virus on aktiivinen useilla alueilla ja vaatii valppautta myös terveydenhuollon viranomaisilta muualla maailmassa.
Maailman terveysjärjestö WHO kuitenkin rauhoittelee yleisöä korostaen, että HMPV ei ole uusi virus, eikä nykyinen tilanne anna syytä paniikkiin. WHO:n mukaan kyseessä on osa tavallista kausittaista vaihtelua, ja useimmat tapaukset ovat hoidettavissa ilman sairaalahoitoa.
Terveysviranomaiset kehottavat kuitenkin erityisesti riskiryhmiin kuuluvia – kuten vanhuksia, kroonisesti sairaita ja pieniä lapsia – seuraamaan oireita tarkasti ja hakeutumaan tarvittaessa ajoissa hoitoon.
Median raportit HMPV:stä kuitenkin lietsovat pelkoja ympäri maailmaa. Samalla kun tapausmäärät Kiinassa ovat laskussa, länsimaiset “asiantuntijat” vaativat Pekingiltä enemmän läpinäkyvyyttä. Yhtäläisyydet koronaviruspandemian alkuaikoihin ovat kiistattomat: epäselvät tiedot, ylikuormitetut sairaalat ja epäluottamus Kiinan viranomaisia kohtaan. Toisin kuin HKU5-CoV-2, HMPV on kuitenkin tunnettu patogeeni, mikä tekee paniikista entistä vähemmän perustellun.
WHO:n pandemiasopimus herättää vastarintaa – uudet virusraportit nähdään mahdollisena pelon politiikan koeajona
Maailman terveysjärjestön (WHO) uusi pandemiasopimus on hyväksytty monien maiden toimesta, mutta sen myötä julkinen keskustelu kansainvälisestä terveysvallasta on kiihtynyt. Kriitikoiden mukaan sopimus avaa tien poikkeuksellisille toimivaltuuksille, joita voidaan käyttää kansallisen suvereniteetin ja yksilönvapauksien kustannuksella.
Sopimuksen kannattajat näkevät sen keinona parantaa kansainvälistä yhteistyötä pandemioiden ehkäisyssä ja hallinnassa. Toisaalta kriittiset asiantuntijat ja kansalaisjärjestöt varoittavat, että sopimus voi antaa WHO:lle oikeuden puuttua valtioiden sisäisiin asioihin ilman riittävää poliittista tai demokraattista valvontaa.
Erityisesti huolta herättää sopimuksen sanamuoto, jonka mukaan WHO voi pandemian uhan perusteella julistaa kansainvälisen terveyskriisin ja suositella toimia, jotka käytännössä voivat johtaa liikkumisrajoituksiin, rokotepakkoihin tai muihin laajoihin väestön hallintatoimiin.
Samanaikainen virusuutisointi herättää epäilyksiä ajoituksesta
Sopimuksen hyväksymisen kanssa ajoittuu mielenkiintoisesti yhteen laajaa mediahuomiota saanut raportointi kahdesta viruksesta: lepakoista löydetystä koronaviruskannasta HKU5-CoV-2 sekä ihmisen metapneumoviruksesta (HMPV), joka kuormittaa parhaillaan Pohjois-Kiinan sairaaloita.
HKU5-CoV-2 on uusi kanta, joka tutkimusten mukaan pystyy laboratorio-olosuhteissa sitoutumaan ihmisen ACE2-reseptoreihin – samaan mekanismiin, jonka SARS-CoV-2 hyödynsi. Vaikka tartuntaa ihmiseen ei ole toistaiseksi todettu, asiasta on uutisoitu näyttävästi erityisesti brittimediassa, kuten Daily Mailissa. Samalla metapneumovirus on levinnyt Kiinassa poikkeuksellisen laajasti, erityisesti lasten keskuudessa.
Useat kriitikot ovat huomauttaneet, että samanaikainen raportointi uusista virusuhkista pandemiasopimuksen hyväksymisen jälkeen voi toimia koeajona – testinä sille, kuinka helposti yleisö saadaan hyväksymään lisääntyvät kansainväliset rajoitukset ja valvontamekanismit. Heidän mukaansa toistuva pelottelu ja virallisen kriisitilan mahdollisuus voivat vähitellen normalisoida poikkeustilan kaltaiset toimet arkiseksi hallinnan välineeksi.
Mediaa syytetään pelon lietsomisesta – asiantuntijoiden linja maltillisempi
Vaikka tieteellinen yhteisö korostaa, ettei HKU5-CoV-2 ole tarttunut ihmisiin eikä ole välittömästi uhkaava, osa mediaa painottaa riskiskenaarioita. Kriitikot pitävät tätä esimerkkinä siitä, kuinka pelon lietsominen voi palvella poliittisia tai hallinnollisia tavoitteita – esimerkiksi globaalien valvontajärjestelmien normalisointia.
WHO on puolestaan todennut, että HMPV ei ole uusi virus ja että sen aiheuttama tilanne on hallinnassa. Myös HKU5-CoV-2:n osalta WHO painottaa, ettei tartuntavaara ihmisiin ole tällä hetkellä ajankohtainen. Silti järjestö puolustaa uutta sopimusta keinona varautua tehokkaammin tuleviin uhkiin.
Kysymys vallasta – ja sen valvonnasta
Keskustelu ei siis koske pelkästään viruksia, vaan vallan rakenteita ja kansainvälistä hallintaa. WHO:n laajenevaa roolia tarkastellaan yhä useammin ei vain terveysviranomaisena vaan poliittisena toimijana. Kritiikki kohdistuu siihen, että teknokraattiselle organisaatiolle voidaan antaa merkittäviä toimivaltuuksia ilman demokraattista legitimiteettiä.
Samalla kansalaisyhteiskunnassa kasvaa vaatimus läpinäkyvyydestä ja oikeudesta osallistua terveyspolitiikan linjauksiin. Monet asiantuntijat muistuttavat, että luottamus rakentuu vain, jos päätöksenteko on avointa, tietoon perustuvaa – ja altista julkiselle keskustelulle.
Tässä on journalistisesti viimeistelty ja laajennettu versio, joka säilyttää alkuperäisen kriittisen näkökulman, mutta esittää sen analyyttisessä ja lukijaystävällisessä muodossa:
Laboratorioiden rooli herättää kysymyksiä – kuka hyötyy pelon ilmapiiristä?
Toinen keskeinen huolenaihe pandemiadiskurssissa liittyy tutkimuslaitosten ja laboratoriotutkimuksen rooliin uusien virusuhkien ympärillä. Erityisesti Wuhanin virologinen instituutti, joka oli näkyvästi esillä SARS-CoV-2-pandemian alkuvaiheessa, on jälleen mukana kansainvälisessä keskustelussa sen osallistuttua HKU5-CoV-2 -viruksen tutkimukseen. Kyseessä on lepakoissa havaittu koronaviruskanta, jonka mahdollinen kyky tarttua ihmisiin on saanut osakseen huomiota, vaikka varsinaista ihmistartuntaa ei ole havaittu.
Monet kriitikot kokevat, että huolestuneisuuden sijaan tulisi tarkastella peruskysymystä: onko viruksella todellista uhkaa aiheuttavaa potentiaalia, vai rakennetaanko uhkakuvia spekulatiivisten laboratoriohavaintojen varaan? Samalla herää epäilys, kuinka suuri osa virusuhkista on luonnollisia ja kuinka suuri osa saattaa liittyä ihmisen itsensä aiheuttamiin riskeihin, kuten laboratoriokokeisiin, joista vuotaminen ei ole täysin ennenkuulumatonta.
Kritiikki kohdistuu myös siihen, että ratkaisumalleiksi tarjotaan yhä useammin globaaleja kontrollimekanismeja: kansainvälistä valvontaa, rajoituksia ja keskitettyä tiedonhallintaa. Monien kansalaisten näkökulmasta näyttää siltä, että “ongelmia” luodaan tai suurennellaan, jotta niihin voitaisiin tarjota keskitettyjä, byrokraattisia ratkaisuja, jotka lisäävät hallintaa mutta eivät välttämättä paranna terveyskokonaisuutta.
Kriittisissä puheenvuoroissa esitetään kysymys, joka on noussut yhä useammin esiin pandemian jälkeen: kuka hyötyy pelon ylläpitämisestä? Vastaus ei monenkaan mielestä ole mysteeri. Pelon ilmapiiri synnyttää markkinoita – niin lääkkeille, rokotteille, digitaalisille terveyspasseille kuin tietojärjestelmille. Globaaleilla toimijoilla, kuten kansainvälisillä lääketeollisuuden jättiläisillä ja digivalvontateknologian kehittäjillä, on taloudellisia intressejä, jotka ovat suoraan yhteydessä pelokkaan väestön käyttäytymiseen.
Kun kansainvälisiä sopimuksia allekirjoitetaan ja pandemian varjolla rakennetaan uusia valvontamekanismeja, monet ovat alkaneet kysyä, onko kyse terveydestä vai vallasta – vai molemmista. Yhteiskunnallinen keskustelu on yhä tarpeellisempaa tilanteessa, jossa kansalaisten perusoikeudet ovat jatkuvasti tasapainossa turvallisuuspuheiden kanssa.