Väite
Sähköautoilua myydään moraalisena tekona, mutta todellisuudessa se perustuu ympäristötuhojen ulkoistamiseen köyhempiin maihin.
Kenelle tämä on
Lukijoille, jotka haluavat katsoa vihreän teknologian markkinointipuheen taakse – myös niille, jotka ajavat sähköautoa vilpittömässä uskossa tekevänsä hyvää.
Mitä lukijan pitää ymmärtää lopussa
”Nollapäästöinen” ei tarkoita puhdasta. Se tarkoittaa vain sitä, että saasteet syntyvät jossain muualla.
Sähköauto liukuu mainoksessa äänettömästi metsätietä pitkin. Kuljettaja hymyilee. Luonto voi hyvin. Viesti on yksinkertainen: sinä pelastat planeetan.
Tämä tarina toimii vain yhdellä ehdolla – jos jätämme katsomatta koko tuotantoketjun.
Kun sähköauton valmistus puretaan osiin, kuva muuttuu nopeasti. Akkujen nikkeli louhitaan pääosin Sulawesilla ja muilla Indonesian alueilla. Harvinaiset maametallit prosessoidaan pitkälti Baotoussa. Lopputuloksena on ympäristöllinen ja inhimillinen lasku, jota länsimainen kuluttaja ei näe – eikä halua nähdä.
Indonesiassa laajat metsäalueet on raivattu kaivoksille. Ilma täyttyy rikkidioksidista, typen oksideista ja metallipölystä. Jätevedet sisältävät lyijyä, kadmiumia, arseenia ja kobolttia. Kalastajat kertovat kalakantojen katoamisesta ja meriin valuvaan mutaan juuttuneista verkoista. Tämä ei ole yksittäinen poikkeus, vaan teollinen mittakaava.
Ja silti sähköautoa kutsutaan puhtaaksi.
Akun lisäksi myös sähkömoottorit ja tuulivoimaloiden generaattorit vaativat voimakkaita magneetteja, joiden valmistus nojaa harvinaisiin maametalleihin. Yli 90 prosenttia näiden mineraalien jalostuksesta tapahtuu Kiinassa. Baotoun ympäristössä tämä on tarkoittanut radioaktiivisia jätealtaita, happamia valumavesiä ja laajoja maa-alueita, jotka eivät sovellu enää viljelyyn.
Tässä kohtaa keskustelu yleensä katkeaa. Ei siksi, että tiedot olisivat epäselviä, vaan siksi, että ne ovat epämukavia.
Vihreä liike ei ole kiinnostunut todellisesta saastumisesta, vaan hiilidioksidin demonisoinnista. CO₂:sta on tehty näkymätön paholainen, jonka avulla voidaan perustella rajoituksia, ohjata investointeja ja luoda moraalinen asetelma, jossa kysymysten esittäjä leimataan harhaoppiseksi.
Hiilidioksidi ei ole myrkky siinä mielessä kuin sanaa normaalisti käytetään. Se on kasvien elämän perusta ja osa luonnollista kiertokulkua. Jokainen ihminen tuottaa sitä hengittäessään. Silti koko ”netto-nolla”-rakennelma nojaa väitteeseen, että juuri CO₂ on aikamme suurin ympäristöuhka – samalla kun todelliset myrkyt kaadetaan jokiin ja maaperään kehitysmaissa.
Sähköautojen ja tuulivoiman massiivinen evankeliointi ei ole jalo ristiretki. Se on taloudellinen ja poliittinen projekti, joka hyödyttää sijoittajia ja keskittää valtaa, samalla kun sen varjopuoli ulkoistetaan näkymättömiin.
Kyse ei ole siitä, että nikkeliä tai harvinaisia maametalleja pitäisi lakata käyttämästä. Kyse on rehellisyydestä. Jos teknologia vaatii ympäristötuhoa, se on sanottava ääneen. Jos ratkaisu siirtää ongelmat pois vauraiden maiden näkyvistä, sitä ei pidä kutsua vihreäksi.
Sähköauto ei pelasta planeettaa.
Se vain siivoaa pakokaasut pois omalta pihalta – ja jättää jonkun toisen elämään seuraukset.
📚 Lähteet ja taustat
- CO2 Coalition
- Kenttähavainnot Indonesian nikkelikaivoksilta
- Kiinan harvinaisten maametallien jalostusta koskevat ympäristöraportit